torstai 12. elokuuta 2021

7 sillan saaristotie Pohjanmaalla

7 sillan saaristotie, pohjanmaa, keski-pohjanmaa, kokkola, pietarsaari, luoto, lammassaari, bosund, Öja, Larsmo, saaristoreitti, saaristotie, seitsemän sillan tie, siltareitti, kotimaa, kotimaan matkailu, matkustus, travelfinland, visitfinland, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddict, blog, visualaddictfrida

Kuka on tiennyt, että Pohjanmaalla sijaitsee 7 Sillan Saaristotie

Minä en tiennyt, ennenkuin melkein vahingossa bongasin sen jostain turistikirjasesta ollessani siellä. Tätä ei nimittäin hehkuteta saatika markkinoida ollenkaan samaan tahtiin, kuin esimerkiksi Turun saariston Rengastietä.

Tämä 7 Sillan Saaristotie sijaitsee Kokkolan ja Pietarsaaren välissä ja puikkelehtii kauniin saaristomaiseman ja seitsemän sillan kautta takaisin mantereelle. 

Kulkea voi tietenkin mihin suuntaan tahansa, mutta koska olin Kokkolassa, ajoin tämän reitin sieltä Pietarsaareen. 

Saaristoreitille pääsee, kun lähtee ajamaan Kokkolasta etelään seututietä 749 pitkin. Reitti poikkeaa mantereelta Öjanjärven kupeeseen, Hickarön sillalle. Ja jos rantareitille lähtee, niin pitäähän siellä myös hieman katsella ympärilleen.

CAFE BRYGGAN

7 sillan saaristotie, pohjanmaa, keski-pohjanmaa, kokkola, pietarsaari, luoto, lammassaari, bosund, Öja, Larsmo, saaristoreitti, saaristotie, seitsemän sillan tie, siltareitti, kotimaa, kotimaan matkailu, matkustus, travelfinland, visitfinland, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddict, blog, visualaddictfrida, Cafe Bryggan

Kun tulee seututien 749 ja Öjantien risteykseen, kannattaa poiketa pääreitiltä Öjantietä pitkin pieneen Bodön kalastajakylään. Täällä sijaitsee idyllinen Cafe Bryggan, vierassatama, uimaranta sekä viehättävät, vanhat venevajat.

7 sillan saaristotie, pohjanmaa, keski-pohjanmaa, kokkola, pietarsaari, luoto, lammassaari, bosund, Öja, Larsmo, saaristoreitti, saaristotie, seitsemän sillan tie, siltareitti, kotimaa, kotimaan matkailu, matkustus, travelfinland, visitfinland, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddict, blog, visualaddictfrida

7 sillan saaristotie, pohjanmaa, keski-pohjanmaa, kokkola, pietarsaari, luoto, lammassaari, bosund, Öja, Larsmo, saaristoreitti, saaristotie, seitsemän sillan tie, siltareitti, kotimaa, kotimaan matkailu, matkustus, travelfinland, visitfinland, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddict, blog, visualaddictfrida

BOSUNDIN VENE-, KALASTUS- JA METSÄSTYSMUSEO

Kun on poikennut pääreitiltä jo Öjan kylään, kannattaa samalla koukkauksella poiketa myös Bosundiin, jossa sijaitsee paikallinen Vene-kalastus ja metsästysmuseo. Bosund on perinteinen laivanrakentajien kylä, jossa edelleenkin asustaa 3-4 laivanrakentajaa. 

7 sillan saaristotie, pohjanmaa, keski-pohjanmaa, kokkola, pietarsaari, luoto, lammassaari, bosund, Öja, Larsmo, saaristoreitti, saaristotie, seitsemän sillan tie, siltareitti, kotimaa, kotimaan matkailu, matkustus, travelfinland, visitfinland, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddict, blog, visualaddictfrida, kalastusmuseo

Bosundin jälkeen kannattaa hakeutua takaisin seututielle 749. 
Kun ylittää Gertrudinsillan eteläänpäin ajettaessa, tulee hieman sen jälkeen Larsmon keskustaan. Täältä löytyy kaikki nykyajan palvelut, marketeista lähtien. Larsmon keskustan liikenneympyrästä kun lähtee Fagernasvägeniä pitkin, saapuu kauniiseen kotiseutumuseoon.

BJÄRGASIN KOTISEUTUMUSEO

7 sillan saaristotie, pohjanmaa, keski-pohjanmaa, kokkola, pietarsaari, luoto, lammassaari, bosund, Öja, Larsmo, saaristoreitti, saaristotie, seitsemän sillan tie, siltareitti, kotimaa, kotimaan matkailu, matkustus, travelfinland, visitfinland, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddict, blog, visualaddictfrida, kotiseutumuseo

Bjärgasin kotiseutumuseossa on nähtävillä monia erilaisia vanhoja rakennuksia, kuten navetta, talli ja erilaisia aittoja. Bjärgasin tilan iästä ei ole varmaa tietoa, mutta sen rakennustyyli viittaa myöhäiseen 1700-lukuun. Pihapiiristä löytyy myös kaunis yrttipuutarha.

7 sillan saaristotie, pohjanmaa, keski-pohjanmaa, kokkola, pietarsaari, luoto, lammassaari, bosund, Öja, Larsmo, saaristoreitti, saaristotie, seitsemän sillan tie, siltareitti, kotimaa, kotimaan matkailu, matkustus, travelfinland, visitfinland, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddict, blog, visualaddictfrida, kotiseutumuseo

7 sillan saaristotie, pohjanmaa, keski-pohjanmaa, kokkola, pietarsaari, luoto, lammassaari, bosund, Öja, Larsmo, saaristoreitti, saaristotie, seitsemän sillan tie, siltareitti, kotimaa, kotimaan matkailu, matkustus, travelfinland, visitfinland, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddict, blog, visualaddictfrida, kotiseutumuseo

Larsmon keskustasta kun matkustaa seututietä 749 kohti etelää, tulee Storströmmenin sillan, Varassaarensillan ja Lammassaaren sillan kautta Pietarsaareen.

7 sillan saaristotie, pohjanmaa, keski-pohjanmaa, kokkola, pietarsaari, luoto, lammassaari, bosund, Öja, Larsmo, saaristoreitti, saaristotie, seitsemän sillan tie, siltareitti, kotimaa, kotimaan matkailu, matkustus, travelfinland, visitfinland, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddict, blog, visualaddictfrida

7 sillan saaristotie, pohjanmaa, keski-pohjanmaa, kokkola, pietarsaari, luoto, lammassaari, bosund, Öja, Larsmo, saaristoreitti, saaristotie, seitsemän sillan tie, siltareitti, kotimaa, kotimaan matkailu, matkustus, travelfinland, visitfinland, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddict, blog, visualaddictfrida

Tämä 7 Sillan Saaristotie on mahtavaa vaihtelua suhteellisen suorille ja tylsille pikateille, kuten 8-tie, jota pitkin pääasiassa kuljetaan Kokkolan ja Pietarsaaren välillä. Reitti on ilman museo- ja kahvila koukkauksia yhteensä noin 35km pitkä ja on siksi myös monien pyöräilijöiden suosiossa. Vaikka reitillä sijaitsee yhteensä 7 siltaa ja suurin osa niistä on melko pieniä siltoja, sanoisin silti että AINA, jos voi valita maisemareitin, niin se kannattaa ehdottomasti tehdä. Niin myös tässäkin tapauksessa.

7 sillan saaristotie, pohjanmaa, keski-pohjanmaa, kokkola, pietarsaari, luoto, lammassaari, bosund, Öja, Larsmo, saaristoreitti, saaristotie, seitsemän sillan tie, siltareitti, kotimaa, kotimaan matkailu, matkustus, travelfinland, visitfinland, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddict, blog, visualaddictfrida

SHARE:

4 kommenttia

  1. Hyvä, että toit esiin tämän! Minä en tiennyt, vaikka Pohjalainen olenkin. Suomessa on muutenkin paljon kohteita, joita ei yhtään markkinoida, paljon juttuja, joita voisi vähän parantaa ja saisi maksavia asiakkaita pikkupaikkoihin lisää. Omituista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, että Suomesta varmaan löytyisi vaikka mitä :) Toisaalta pikkupaikoilla on varmaan pikkubudjetit ja niillä ei saa kuin pientä markkinointia aikaiseksi. Enemmän pienten paikkojen pitäisi tehdä yhteistyötä muiden pienten paikkojen kanssa. Näin se olisi houkuttelevampaa myös meille turisteille :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Näyttääpä oikein hyvälle pyöräretkipaikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä... itse olen laiska ja autoilen vaan joka paikkaan :))))

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig