sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Jokaisella ihmisellä on oma roolinsa




Helsinki, visithelsinki, silta, jätkäsaari, Visualaddict, valokuvaaja, Frida Steiner, ilta, city, kaupunki, valot





Olen tainnut ennenkin sanoa teille, mutta uskon ihan täysin siihen, että kaikella on merkityksensä. Jopa sillä, että tietyt ihmiset tulevat elämäämme tietystä syystä. Osa heistä jää rinnalle loppuelämäksi ja osa heistä vain sivuaa tietyn ajan polkua, jota täällä kuljemme. He saattavat liittyä tiettyyn elämänvaiheeseen, jolloin heitä on tarvittu. Joko avaamaan silmiämme, opettamaan jotain itsestämme tai muuten vain näkemään asioita eri kantilta.

Tapasin taannoin ihmisen, joka opetti minua näkemään itsessäni jotain, mitä en ole koskaan ennen tunnistanut. En ole aikaisemmin nähnyt itsessäni sitä pientä pelokasta ihmistä, jonka nyt näen. Onhan minuakin pelottanut ja monta kertaa, mutta ihan eri asioissa. Olen kuitenkin aina yrittänyt olla vahva ja omillaan pärjäävä ihminen, joka osaa tehdä ihan kaikki päätökset ihan itse. Olen jopa pitänyt tätä vahvuutenani. Ja nyt olen huomannut, että tietyissä asioissa se on vain silmänlumetta, näennäistä vahvuutta, joka kumpuaa loppujen lopuksi omasta epävarmuudesta. 

Kaikista tapaamistani ihmisistä olen kiitollinen ja todellakin uskon, että he ovat tuoneet elämääni jotain sellaista, mikä siitä muuten puuttuisi.


Täyskuuta kävin minäkin metsästämässä. Sitä ei löytynyt, mutta yksi kauneimmista auringonlaskuista tallentui kyllä kameraan.

SHARE:

8 kommenttia

  1. joskus käy niin , että joudut luopumaan rakkaasta ihmisestä kuoleman takia. Yht´äkkiä tuleekin toinen ihminen joka täyttää sen paikan.Ihaninta on se, että voit vielä aikuisiällä löytää sielun kumppanin.Näinhän kävi mulle Wiltsun kaa.Ja hänen kauttaan olen tutustunut voimanaisiin. Niin kuin sinä ja Maru.Ihanaa kesän jatkoa Friiduska! Olet hieno nainen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sait tämän naisen ihan sanattomaksi. Ihana kommentti... en olekaan koskaan ajatellut asiaa niin, että ihmiset tulevat täyttämään elämäämme tyhjiöitä, joita poismenneet ovat jättäneet. Lohdullinen ajatus <3
      Minäkin olen iloinen siitä, että olen aikuisiällä tutustunut upeisiin ihmisiin. Sinä, Saija mukaanlukien <3

      Poista
  2. Kyllä minä uskon kohtaloon. Olen joskus miettinyt mikä onni onkaan siinä, että voit löytää vielä ystäviä vanhemmalla iällä. Ihmisiä, jotka ajattelevat täysin kuin sinä ja voivat olla sinua vaikka 30 vuotta nuorempia. Silti löytyy se yhteys. Se on kohtaloa se <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan mahtavaa... ja monta kertaa olen miettinyt myös sitä, että aikuisiällä on jotenkin helpompaakin tunnistaa juuri ne omanlaiset ihmiset. Saattaa johtua siitä, että tuntee itsensäkin paremmin :) Eikä iällä ole tässä vaiheessa enää todellakaan merkitystä... nuori, vanha... kunhan ajatusmaailma ja arvot kohtaavat...

      Poista
  3. Komppaan täysin Maijua! Uudet ystävät tässä iässä on iso lahja:)
    Kaikella on tarkoituksensa ja aikansa. Sitä ei välttämättä sillä hetkellä huomaa, mutta jälkikäteen tajuaa, että näinhän tän pitikin mennä.
    Mukavaa alkavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin... ystävät ovat parasta ja aina kannattaa uskoa siihen, että uusia hyviä ystäviä saattaa tulla eteen milloin tahansa :)
      Aika tekee aina tehtävänsä ja auttaa meitä ymmärtämään, miten tietyt ihmiset ja tapahtumat ovat muokanneet meistä juuri sellaisia, kuin tänä päivänä olemme. Elämä on vaan niin ihanaa!

      Poista
  4. Itse uskon siihen ettei mitään tässä elämässä tapahdu sattumalta vaan kaikella on merkityksensä. Usein tapahtumahetkellä et ymmärrä miksi kävi näin mutta vähitellen elämän eri vaiheissa asia valkenee ja palaset lohsahtavat paikoilleen. Elänä on mystinen ja mielenkiintoinen palapeli, jota rakennetaan pala kerrallaan mutta se kokonaisuus näkyy vähitellen. Haastavaa mutta äärimmäisen mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hienosti sanottu, että elämä on mielenkiintoinen palapeli, jota rakennetaan pala kerrallaan ja kokonaisuus muodostuu vasta vähitellen.
      Todellakin, ihan kaikella on merkityksensä, ja vasta ajan kanssa kokonaisuus hahmottuu ihan eri tavalla.

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig