Kun pari viikkoa sitten armeijan aloittaneet alokkaat eivät osaa tarpeeksi nopeaan ja tehokkaasti puhdistaa kivääreitään, niin se tarkoittaa sitä, että yhden aliupseerin äiti joutuu odottelemaan Rannikkoprikaatin portilla monta tuntia yhtä lomalaista.
Vaikka odottelu ei ollut ollenkaan hauskaa, ei minulle, eikä muillekaan vanhemmille, niin olen kuulkaa aika ylpeä omasta pojastani. Hommat suoritetaan tasan tarkkaan niin monta kertaa, että se saadaan sujumaan oikein. Simputusta ei tänä päivänä armeijassa saa enää harrastaa, ja se on hyvä se. Nykyään pidetään kuulemma puhutteluja ja seisotaan hiljaa ja kiltisti asennossa. Ja sitten yritetään uudestaan. Niin monta kertaa, että kiväärit puhdistuvat niinkuin niiden kuuluu.
Elämän perusasioita.
Jos ei mene oikein ensimmäisellä kerralla, älä luovuta vaan tee sama uudestaan. Niin kauan, että alkaa sujumaan.
Onneksi on armeija.
Ja onneksi minulla oli kamera mukana tällä hakureissulla ja kun alkoi näyttää siltä, että aikaa kuluu ja kuluu ja kuluu, niin minä lähdin viihdyttämään itseäni raikkaaseen sadeilmaan ympäri maaseutua.
Ja hei... onneksi tuli sade!
Voi että. <3
VastaaPoistaNiinpä :)
PoistaOnneksi jouduit odottamaan ja sait otetuksi nämä hienot kuvat !
VastaaPoistaTotta... kaikella on merkityksensä ja kamera pitää muistaa ottaa aina mukaan :)
PoistaIhania kuvia. Tuo alin kuva lumoaa. Mitkä pilvet ja miten ihana talo!
VastaaPoistaKiitos, kiitos, Päikkä :)
PoistaOtsikko houkutteli minut tähän ohi vilistäneeseen rauhaa huokuvaan postaukseen. Kivääreistä en niinkään välitä eikä armeijakaan saa ihastuksesta huokailemaan.Talokuva on hurmaava. Osaisinpa ottaa vastaavanlaisen meidän kodistamme. Taidankin lähteä vetreyttämään kipeää polveani. Terveisin Tuija
VastaaPoistaMukavaa polvenvetreytystä sinulle :)
Poista