tiistai 15. toukokuuta 2018

Näetkö sinä sielukkaat silmät vai rypyt niiden ympärillä?

Ranta, saaristo, meri, sea, archipelago, spring, summer, Suomi, Finland, visitfinland, Visualaddict, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddictfrida, Turku, Åbo, kahvi, piknik

Ranta, saaristo, meri, sea, archipelago, spring, summer, Suomi, Finland, visitfinland, Visualaddict, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddictfrida, Turku, Åbo, kallio, rocks, kallioranta

Ranta, saaristo, meri, sea, archipelago, spring, summer, Suomi, Finland, visitfinland, Visualaddict, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddictfrida, soutuvene, rowingboat, by the sea, Taalintehdas, Kemiönsaari

Ranta, saaristo, meri, sea, archipelago, spring, summer, Suomi, Finland, visitfinland, Visualaddict, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddictfrida, Turku, Åbo, kallio, rocks, kallioranta, veneily, Buster

Ranta, saaristo, meri, sea, archipelago, spring, summer, Suomi, Finland, visitfinland, Visualaddict, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddictfrida, soutuvene, rowingboat, by the sea, Taalintehdas, Kemiönsaari

Ranta, saaristo, meri, sea, archipelago, spring, summer, Suomi, Finland, visitfinland, Visualaddict, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddictfrida, Turku, Åbo, Hirvensalo, satama

Ranta, saaristo, meri, sea, archipelago, spring, summer, Suomi, Finland, visitfinland, Visualaddict, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddictfrida, soutuvene, rowingboat, by the sea, Taalintehdas, Kemiönsaari

Ranta, saaristo, meri, sea, archipelago, spring, summer, Suomi, Finland, visitfinland, Visualaddict, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddictfrida, soutuvene, rowingboat, by the sea, Taalintehdas, Kemiönsaari

Ranta, saaristo, meri, sea, archipelago, spring, summer, Suomi, Finland, visitfinland, Visualaddict, valokuvaaja, Frida Steiner, visualaddictfrida, Turku, Åbo, kallio, rocks, kallioranta, mökki, saari



Viime päivinä olen ollut niin paljon ulkona, että oikein poskia punottaa tästä kaikesta auringosta. Iltakävely Taalintehtaalla ja merellinen piknik Turun saaristossa tekivät niin hyvää sielulle, että näitä päiviä voisi tilata heti muutaman lisää.

Kuviakin olen ottanut oikein sydämen kyllyydestä. Muutaman tilannekuvankin seurasta, jossa viikonloppuani vietin. Niitä en valitettavasti tähän laittanut ja selitys tulee tässä: Ihan fiiliksissä lähettelin kuvia ystävälleni eteenpäin ja arvatkaapas, miten kävi? Melkein pilasin tuon ihmisen koko sunnuntai-päivän. Hän ei nähnyt kuvissa, kuin oman vanhenemisensa. Rypyt ja kaksoisleuan ja varmaan jotain muuta, mitä ei minulle kertonut. Ja minä puolestani muistin hyvin kirkkaasti jälleen kerran sen, miksi kuvaan sisustuksia, enkä ihmisiä.

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Joskus olen ihan tunnelmissa, kun saan mielestäni jonkun loistavan otoksen jostain ihmisestä ja melkein heti perään kuulen, kuinka kamalalta hän omasta mielestään siinä näyttää. En tiedä, johtuuko se siitä, että minä aistin enemmän kuvan tunnelmaa. Sitä, kuinka luontevasti toinen siinä on ja kuinka oma itsensä. Parhaat otoksethan tulevat yleensä juuri silloin, kun toinen ei edes huomaa kameran läsnäoloa. En todellakaan laske otsaryppyjä, enkä varsinkaan photoshoppaa niitä pois. Minusta ne kertovat omaa kaunista ja rosoista tarinaansa. Niistä voi melkein laskea ihmisiän ilot ja surut ja ne tekevät meistä jokaisesta oman persoonan.

En ole itsekään ihan täysin säästynyt tältä. Jokainen uusi ryppy on ensin alkuun pieni kriisi. Aina aika ajoin vitsailemme siskon kanssa siitä, kuinka ajan hammas alkaa näkyä juuri nyt, 40 ja 50 ikävuoden välimaastossa, niin kropassa kuin kasvoissakin. Toisinaan meillä alkaa armoton vaseliini-kuuri kasvoille ja joskus joku muu yhtä hauska tempaus. Mutta tiedättekös mitä? Totuus on kuitenkin se, että en haluaisi olla yhtään tämän nuorempi. Tulkoon siis jokainen ryppy, joka on tullakseen ja niin kauan, kun suurin osa niistä on naururyppyjä, niin se ei todellakaan haittaa.


Viime syksynä me kuvaajat otimme valokuvauskoulussa toisistamme studiokuvia. Minä pääsin taidokkaan Ewelina Doboszin kameran eteen ja hänen tyylinsä jälkityöstää kuvia on hyvin erilainen omastani. Ensin olin todella imarreltu tästä otoksesta, jossa ihoni on pehmeä, kuulas ja rypytön, mutta sitten aloin kaipaamaan sitä rosoa, joka tekee minusta minut ja kasvoistani omat. Minä olen 46-vuotias ja se saa mielestäni myös näkyä.






SHARE:

8 kommenttia

  1. KAtsoessani toista ihmistä kasvoihin...iäkästäkin.... en kyllä näe ensimmäiseksi ryppyjä, mutta peilin edessä niitä kyllä näen, mutta kuten sanot, en minäkään haluaisi olla yhtään nuorempi...tämä ikä on hyvä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksiköhän me omissa kasvoissamme kiinnitämme näihin niin paljon enemmän huomiota... pitäisi opetella olemaan armollisempi itseäänkin kohtaan. Kauneutta löytyy meistä kaikista, kunpa vain näkisimme sen ihan ensimmäiseksi.

      Poista
  2. Kaunis postaus, niin kuvia kuin tekstiäkin myöten!
    Olen sinua vissiin vuoden nuorempi ja viime vuosina olen ekan kerran elämässäni tuntenut pientä ikä- ja ulkonäkökriisiä. Tuntuu, kuin parissa vuodessa oma "rupsahdukseni" olisi edistynyt huomattavasti. Omasta mielestä kuitenkin aidot ja sielukkaat ihmiset ovat niitä kauneimpia ja muita ihmisiä katsellessa ei kiinnitä huomiota ulkoisiin seikkoihin. Näkee kokonaisuuden. Olen tietoisesti yrittänyt olla armollisempi myös itseäni kohtaan. Sillä olen kokonaisuus, enkä pelkkä kaksoisleuka tai vanheneva iho. Ja minusta elämä on vain parantunut vuosien myötä. En missään nimessä jaksaisi olla enää nuori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo johtuu varmaan juuri siitä, että tässä iässä muutokset ovat näkyvimpiä. Samaan olen itsekin kiinnittänyt huomiota. Vielä muutamia vuosia sitten yhdeksän tunnin yöunilla ja kurkunviipaleilla sai ihmeitä aikaiseksi :)
      Onneksi tässä iässä jo ymmärtää kokonaisuuden päälle, eikä tuijottele pelkästään rupsahduksia. Jatketaan siis samalla linjalla :)

      Poista
  3. Kaunis postaus kuvineen ja kirjoituksineen.Itse en halua nähdä yhtäkään kuvaan itsestäni juurikin näistä syistä- en rypyistä piittaa mutta roikkuva heltta leuan alla.luomet roikkuu ja kroppa on ihan liian iso kaulan ja jalkojen välissä.toisissa ihmisissä en näe tällaisia aisioita ollenkaan.taitaa olla niin, että 40-60 vuotta on se kriittisin vaihe.sen jälkeen ymmärtääkseni alkaa hyväksymään "rapistuvan temppelinsä"-tai sitten ei.Aurinkoista viikkoa Frida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saija :)
      Minä olen päättänyt alkaa tämän hyväksymis-vaiheen N Y T :) Sitten voin hyvillä mielin 60-vuotiaana nauttia vielä enemmän jokaisesta uurteesta ja ajan mukanaan tuomasta merkistä omassa kehossani.
      Ihanaa ja aurinkoista uutta viikkoa sinulle :)

      Poista
  4. Hyvin kirjoitit! Upeissa maisemissa olet seikkaillut kamerasi kanssa. Itsekin törmäsin juuri viime viikolla lausahduksiin, että ei minusta saa kunnon kuvaa tai sitten osa kiersi kaukaa, ettei vain joutuisi kuvatuksi. Kyseessä oli koululla kiva tapahtuma, jossa pääsi ikuistamaan itsensä vahvuussiivet selässä oman ydinvahvuutensa kanssa. Kuvista tuli ihania ja loistava kollaasi. Itse voimaannuin vahvuuspistettä hallinnoidessasi. Ihania kohtaamisia! Ajan hammas puree västämättä, mutta oma asenee ratkaisee, miten se ilmenee katsojalle. Armollisuus ja rakkaudellisuus itseään kohtaan on elintärkeää. Sinun kuvattavanasi oli aikanaan aivan huikeaa olla! Kiitos tuosta kokemuksesta! Sydämellisin terveisin Tuija, 60 -lukulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi meitä keski-ikäisiä :) Itse olen sitä mieltä, että kaikista ihmisistä saa hyviäkin kuvia. Se on tietenkin sitten jokaisen itse päätettävä, mitä niissä näkee. Toivon, että oppisimme kaikki katsomaan ryppyjen ja roikkuvan ihon taakse. Sieltä nimittäin löytyy se todellinen kauneus :)
      Onpa ihana kuulla, että olet nauttinut olla minun kamerani ikuistettavana... kiitos siis itsellesi <3

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig