Hei, me muutetaan!

Moni asia on tuntunut loksahtelevan paikoilleen viime aikoina.

Muistatteko, kun kerroin teille, että kun yhden oven sulkee, niin joku toinen saattaa aueta? Näin on nyt käynyt.

Silloin parisen vuotta sitten, kun me muutimme poikien kanssa tähän nykyiseen kotiimme, aloin katselemaan tämän yhden pienkerrostalon asuntoja, joita on siis vain viisi, neljä pientä ja yksi hieman isompi. Minä päätin, että vielä jonain päivänä muutan tähän kyseiseen taloon ja tallensin sen kuvan oman kännykkäni taustakuvaksi. 

Yhtään en silloin tiennyt, miltä tämä asunto näyttää sisältä, mutta jos ulkoasu miellyttää silmää, sijainti on mitä loistavin, siinä on parveke, neliöitä on tarpeeksi ja talolla on pitkä historia ja ihan selkeästi oma persoonallisuus, niin silloin siinä täytyy olla jotain, mikä on minun perheelleni tarkoitettu. Päivä sen jälkeen, kun vanha omakotitalomme oli myyty nyt keväällä, tästä  kaunokaisesta vapautui tuo ainoa iso asunto. Minä kävin katsomassa asunnon ja laitoin hakemuksen eteenpäin. Siellä ei ole korkeita huoneita, niinkuin kuvittelin, että kaikissa vanhoissa taloissa olisi. Joku näppärä oli vielä hieman remontoinutkin asuntoa uusilla väliovilla, muutamilla eri sävyisillä laminaateilla ja miljoonilla eritasolistoilla. Mutta eihän kaikkea voi aina saada. Siitä löytyy kuitenkin ihanaa persoonallisuutta ja hauskaa sokkeloisuutta ja nyt se odottaa meitä.

Avaimet saamme tämän viikon lopulla ja menenkin heti ensi töikseni käymään siellä yhden ystävällisen remonttimiehen kanssa ja sitten katsotaan, olisiko lattialle tehtävissä mitään. Sen tiedän melko varmaksi, että aikoinaan siellä on ollut vanha kalanruoto-parketti, sillä sitä on edelleen talon rappukäytävässä. Voi, kunpa se olisi siellä edelleen, laminaatin ja muovimaton alla.

Nyt meillä on muuttolaatikoita olohuone täynnä, tyhjiä kylläkin vielä ja minä olen ihan innoissani.