maanantai 19. joulukuuta 2016

Talvimaisemia - ja arvonnan voittaja

talvi, talvimaisema, winter, Finland

talvi, talvimaisema, winter, Finland

talvi, talvimaisema, winter, Finland

talvi, talvimaisema, winter, Finland


Johan oli kuulkaa erikoinen ilma, kun ajelin viikonloppuna Poriin ja takaisin. Ihan valkoista utua vain joka puolella. Kaunista kylläkin, sitä ei käy kieltäminen, mutta näkyvyys oli aikalailla nollissa. Onneksi pysähtelin aina aika ajoin tien viereen, jotta sain ikuistettua tätä kauneutta myös kameraan.

Meillä oli viikonloppuna suvun vanhimman 90-vuotisjuhlat ja jäin pohtimaan sitä, kuinka kunnioitettava ikä tuollainen on. Etenkin, kun ottaa huomioon, että hän edelleen asuu omillaan. Upea nainen! Ja mikä parasta, tämä tarkoittaa sitä, että jos itse koskaan yllän samaan ikään, niin olen vasta puolivälissä elämääni. Jee, jee!

Unelmieni Vuosi 2017-kalenterin arvontakin on nyt suoritettu ja onnettaren suosikiksi päätyi tällä kertaa Sanna:

Rakkaalle siskolleni ehdottomasti! Hänelle vuosi 2017 tulee olemaan unelmien vuosi <3 p="">

Onnea tuhannesti halauksien kera Sannalle ja hänen siskolleen!

Jos joku vielä miettii kalenterin hankintaa jouluksi, niin niitä voi tilata verkkokaupasta: Unelmieni Vuosi (klik ja klaks). Ja jos postipojat (ja-tytöt) hoitavat hommansa, niinkuin lupailevat, niin keskiviikko-aamuun mennessä tulleet tilaukset ehtivät vielä hyvin kuusen alle ja pukinkonttiin.




SHARE:

16 kommenttia

  1. Onnea sukusi vanhemmalle, kiitettävään ikään on jo elänyt. Upeaa, että pärjää omillaan <3
    Onnea myös arvonnan voittajalle ja mukavaa iltaa sinulle Frida <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi <3
      On kyllä kiitettävä ikä, täytyy myöntää.

      Poista
  2. Jotkut ovat sitkeitä. Olen hoitanut useita vanhoja ihmisiä, ketkä ovat viimeiseen asti pärjänneet itsekseen, hyvin alkeellisissa oloissa. Se vetää nöyräksi. Ja toki itsekin toivoo itselleen pitkää ikää. Hyvää joulua Frida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä jää melkein pohtimaan, että onkohan vanhempi sukupolvi jotenkin sitkeämpää ja lujempaa tekoa, kuin me :)))) Toivottavasti omakin sitkeys riittää vielä vuosiksi eteenpäin :)
      Ihanaa joulun odotusta sinulle myös.

      Poista
  3. On kyllä kunnioitettava ikä. Oma isoäitini eli 96 vuotiaaksi ja vain viimeisen kuukauden oli sairaalassa. Omillaan eleli ja kun hänet viimeisen kerran näin, niin siellä kotona hän keitteli lihakeittoa.
    Ihanaa kun hän sai asua niin kauan kotona.
    Kauniit kuvat jälleen! <3 Ihanaa joulunodotusta ja onnea sukusi vanhimmalle sekä kalenterin voittaneelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh... onpas kunnioitettava ikä saavutettu teidänkin suvussa :)
      Upeita naisia, kerrassaan!

      Poista
  4. on kyllä hieno asia,että hän saa asua omassa kodissa. Ulkona maisemat ovat olleet upeat ja niin satumaiset.

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että kaunis utu on tallentunut kuviisi. Minä olen yrittänyt sinnitellä läpi harmauden. Vielä yksi aamu ja sitten L.O.M.A. 💚 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaus ja pimeys ovat kyllä inhottavimpia tähän aikaan vuodesta. Lunta saisi olla edes vähän joka puolella tätä valtakuntaa :)

      Poista
  6. Onnea voittajalle!
    Kunnioitettava ikä ja varmasti hyväkuntoinenkin, kun omillaan vielä asuu. Onkohan meistä siihen :)?
    Maisemat ovat kauniin usvan peitossa, mutta ei tällaista harmautta kauan kestäisi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti me ollaan yhtä iloisia ja pirtsakoita yhdeksänkymppisinä :)))))

      Poista
  7. Ihana fiilis näissä(kin) kuvissa. Tuttuja maisemia ❤ Tuohon ikään toivoisin oman isänikin pääsevän terveenä ja onnellisena. Meillä olisi siten vielä n 10 vuotta ihanaa aikaa yhdessä. Hyvää joulua sinulle ja perheellesi ja onnen hetkiä Poriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuppunen :) Ja ihanaa ja tunnelmallista joulun odotusta myös sinulle :)

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig