perjantai 5. elokuuta 2016

Helsingin shoppailuvinkit Vol.2

Tässäpä on teille jatkoa Helsingin shoppailukierrokselle, jonka suoritin ystäväiseni kanssa. Totesimme, että yksi päivä ei oikein riitä kaikille ihanuuksille, joten ehkäpä "where to go in Helsinki" -vinkkejä saadaan syksymmällä vielä lisää. 






Kuvat yllä ovat Destiny´s -liikkeestä, jonka ainakin minä muistan Espan ajoilta. Nythän liike on ollut jo jonkin aikaa Lönnrotinkadulla, mutta kävin siellä ekaa kertaa siis vasta nyt.

Vitsit, että tämä liike on ihanan erilainen ja niin rock! Ei näytä Oddmollytkaan yhtään romanttisilta tässä miljöössä. Tykkäsin ihan mielettömästi.



sisustusliike

sisustusliike

sisustusliike


Peroba on kai jo monille sisustajille ennestään tuttu, mutta pakkohan sielläkin oli pikku-pyörähdys tehdä, koska aina sieltäkin jää jotain mukavaa ideanpoikasta tuonne takaraivoon.








Sitten yksi minun "long-time favourite" -liikkeeni, Moko Market, Perämiehenkadulla.

Tämä edustaa minulle sellaista hyvän mielen puotia, jossa kaikki huolet ja murheet siirtyvät johonkin unholaan. Mielen valtaa hyvä fiilis, kun täällä voi ammentaa kaikenmaailman väriterapiaa samalla kun tutkailee ihanuuksia.

Myymälätilakin on jo itsessään aivan huikea, korkea tehdashalli, isoine ikkunoineen. Tykkään!





SHARE:

10 kommenttia

  1. Moko Market ja juuri tuo Perämiehenkatu on lempiliikkeitä :) Kävin juuri kurkkimassa yksi päivä tarjontaa... Destiny on myös jännä paikka ja rock rock rock indeed!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös siellä Mokossa tulekin hyvälle tuulelle :)
      Ihania paikkoja kyllä kaikki... niin erilaisia...

      Poista
  2. ..a beautiful place..i like it.
    L.G.Edith

    VastaaPoista
  3. Samoja suosikkeja löytyy minunkin listalta. Perobassa asioin vähän väliä, Moko on toinen suosikkini. Edellisen postauksen Nudge on uusi tuttavuus, siellä pitää ehdottomasti käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinullekin löytyi joku uusi tuttavuus näiltä listoilta :)
      Mukavaa vikonloppua sinulle, Anu.

      Poista
  4. Hyvä sisustusliike tuo inspiraatiota ostamattakin. Moko on viihtyisä keidas Helsingissä. Sinne mieluusti taas jossakin hetkessä. Eloterveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen sun kanssa niin samaa mieltä. Itse tykkään ihan mielettömästi vain kuljeskella, nauttia ja imeä inspiksiä :)

      Poista
  5. Mokossa on aina kiva käydä. Perobassa palvelu on ollut valitettavan välinpitämätöntä, vaikka kivoja tuotteita siellä kyllä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sääli kuulla. Itse en kyllä huomannut mitään sellaista, mutta harvoin kylläkään edes kaipaan palvelua kaupoissa käydessäni.

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig