sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Parvekkeen sisustus

ulkovalot


sisustus


ulkovalot, airam


ulkona sisustaminen


Kun kerran päädyin tänne pääkaupunkiseudulle juhannuksen viettoon, niin näppärästi päätin samalla laittaa parvekkeen juhlakuntoon.

Kaivoin kaapista nämä pattereilla toimivat Airamit, istuttelin viherkasvit ja suklaacosmoksen purkkeihin ja purnukoihin. Ja vaikka joissakin kodeissa kynttilät kuuluvat syksyyn ja talveen, niin meillä niitä palaa ympäri vuoden, sisällä ja ulkona, aamulla ja illalla.

Vanhan kodin verhot ovat olleet täällä parvekkeella ihan koko ajan, jopa talven yli, joten jatkakoot eloaan täällä tästäkin eteenpäin. Samoin tuo matto, jota on vain käännelty eri suuntiin aina sen mukaan, mihin tuolit ovat päätyneet.

Päivä oli niin lämmin, ettei ulkona ollut edes kiva istuskella, mutta voi että, kuinka ihanaa täällä on nyt, kun hämärä on laskeutunut, vilpoisa iltatuuli hyväilee kasvoja ja linnut jaksavat edelleen viserrellä jossain lähimaastossa.

Tunnelmat ovat aika kohdillaan, sanoisin.


SHARE:

25 kommenttia

  1. Tunnelma näyttää todellakin olevan kohdillaan, täydellistä! <3
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni... kyllähän täällä kelpaa hengailla :)
      Mukavaista kesäkuun viimeistä viikkoa sinulle.

      Poista
  2. Kuulostaapa aivan ihanalta paikalta, teidän parveke.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :)
      Kastehelmi ei välttämättä ole ihan mun juttu, mutta kiitos vinkistä :)

      Poista
  3. Todellinen olohuone ulkona <3 Niin ihanat kuvatkin!
    Ja kyllä täälläkin kynttilöitä poltellaan ympäri vuoden. Aamulla sytytän tuoksukynttilän ( jossa niin paha tuoksu, ettei sisällä voi polttaa :)) terassille, jos vaikka noi hyttyset vähenisi....niitä kun täällä 'maalla' riittää.
    Nautinnollista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu :)
      Miten sinä nyt tuollaisen tuoksukynttilän olet mennyt ostamaan, senkin höpsö... ne pitää aina - AINA valita tuoksun mukaan :)

      Poista
  4. Voi kuinka ihana tunnelma. Ilta on paras aika. Tunnelmallista sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika... täällä minä istuskelen usein iltaisin... ja aamuisin...ja aina silloin, kun haluan fiilistellä :)

      Poista
  5. Aivan ihanan näköinen parveke sinulla <3
    Kivaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi <3
      On se vaan niin kiva, kun viihtyy parvekkeellakin... täytyyhän sinnekin siis jotain tunnelmallista laittaa:)

      Poista
  6. Onpa ihana tunnelma parvekkeellasi! Kyllä tuolla nauttisi illan jos toisenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anuliini... kyllähän täälä nauttii olostaan :)

      Poista
  7. Todellakin, aivan ihana tunnelma. Kauniit lämpimät värit ja tyylikkäät asetelmat. Kyllä tuolla parvekkeellasi varmasti viihtyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Kikka.
      Ensin kauhistelin tuota okranväristä ulkoseinää, mutta kun löysin nämä vanhat verhot, niin totesin sen olevan aika hyvä sävy. Vihreää on nyt tullut hieman lisää, ja siitä tykkään!

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Voi miten tunnelmallinen parveke! Ihanat penkit ja nuo valot.

    VastaaPoista
  10. Lämpöinen ja kutsuva fiilis on parvekkeellasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit. Tykkään itsekin kyllä aikalailla, koska istun täällä aika usein niin aamut kuin illatkin :)

      Poista
  11. Ihana värimaailma ja loistava tunnelma välittyy kuvista!
    Nykyisin kaikkialla on niin valkoista ja väritöntä (meilläkin). Kynttilöitä voi poltaa silloin kun haluaa, niillä luo oman tunnelmansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tanja
      No täällä ei kyllä ole väritöntä. Tuo seinien väri hyppi ensin hieman omillekin silmille, mutta sitten kun rakentaa kokonaisuuden niin, että korostaa sitä, mitä ei voi peittää, niin kyllähän siitä ihan kiva tulee :) Nyt täällä ainakin viihtyy hyvin:))))

      Poista
  12. Wau, mikä parveke! Sinä kyllä todella osaat tunnelman luomisen :)

    VastaaPoista
  13. Oi kuinka kaunista ja tunnelmallista <3

    VastaaPoista
  14. Aivan huikean kaunista ja tunnelmallista <3 Mistä olet nuo valot ja tuolit hankkinut?

    VastaaPoista
  15. Upea kokonaisuus. Verhot ovat täydelliset. Siellä voisi vaikka nukkua! Taas inspiroit minua kokeilemaan vanhoja tumman vihreitä pitkiä verhoja, lienevät 90-luvun alusta, kun asuttiin maalla.

    VastaaPoista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig