sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kotimaan roadtripillä





























Helou ja terveiset Naantalista. Minä olen pienellä roadtripillä ja tulin siis Turun kautta tänne ja tänään olisi aikomus jatkaa matkaa Raisioon.

Eilen pääsin Turussa osallistumaan muutamaksi tunniksi jälleen kerran Tiina Puputin, JAS-Kamerakaupan ja Canonin järjestämälle valokuvauskurssille. Nyt olin vain "rekvisiittana", mutta pientä oppiakin jäi siinä samalla taas takaraivoon. Aiheena oli miljööhenkilökuvaus kevyellä kalustolla ja kyllä me muutamat salamatkin saimme viriteltyä Aurajoen rantaan. Kivaa oli jälleen kerran, joten suuret kiitokset Tiinalle, joka viimehetkellä keksi pyytää minut mukaan.

Loppupäivän olinkin rakkaan ystävättäreni Pop-Puodilla. Hän avaa myymälän muutamaksi viikoksi tänne Naantaliin ja nyt rymsteerasimme puodin myyntikuntoon ja pistimme purkit, purnukat, lyhdyt, vaatteet ja muut ihanuudet ojennukseen.

Minulla oli tarkoituksena mennä hänen luokseen yöksi, mutta arvatkaa, mitä tuo ihanuus oli tehnyt. Hän oli varannut minulle yösijan Naantalin vanhasta kaupungista, meren rannalta, Villa Randalan vanhasta aitasta, missä siis nyt teille kirjoittelen ja ihastelen merta ja aamuaurinkoa juuri tuosta samasta ikkunasta, joka kuvissakin vilahtaa. Kyllä minun kelpaa. Tämä on aivan ihanaa vaihtelua sille minun normi-city-elämälleni siellä pääkaupunkiseudulla.

Nyt lähden etsimään aamukahvia ja sitten jatkan matkaani Raisioon, Putiikki Vanha-Vanton kauniiseen miljööseen muiden innokkaiden valokuvaajien seuraan. Siellä olisi tarkoitus kurssitella tämä päivä. Mahtava sunnuntai siis tiedossa!



SHARE:

25 kommenttia

  1. Katselinkin, että on tuttuja maisemia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kauniita maisemia ovatkin. Kyllä länsirannikolla on vaan niin ihania maisemia :)

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia ja wau miten kaunis paikka!
    Hyvää Raisio-päivää!

    VastaaPoista
  3. Hei.missä kaupassa myydään kj design tuikkulyhtyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä lyhty ja vaatekuvat tässä postauksessa ovat Pop Designin pop-up puodilta, Naantalista. Tekstistä löytyy linkki heidän facebook-sivuilleen :)

      Poista
  4. Ihania kuvia Turusta ja Naantalista! Villa Randala on kiva paikka. Ja Rantakatu on kaunis vanhoine ja tyyliin sopivine uusine taloineen. Nautihan olostasi.
    Antoisaa kurssipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula <3
      Villa Randala on todella viehättävä paikka, samoin tietenkin koko Naantalin vanhakaupunki ja rantakadut ja kaikki! Todellakin nautin olostani :)

      Poista
  5. Kauniita kuvia jälleen kerran! Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jossu ja ihanaa, aurinkoista ja aktiivista alkavaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  6. Kiitos IHAnainen aivan mielettömästä valokuvakurssista!Taas aukesi pari asiaa meikäläisellekin,jatkokurssia odottaen.Putiikki Vanha Vanto oli loistava kurssipaikka.Ens kerralla kun tulet tänne mun kotikaupunkiin, sitten nähdään vähän paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne. Minulla oli ihan mielettömän ihana päivä teidän seurassanne. Ja mikä parasta, jos kurssilainen on tyytyväinen, niin opekin on tyytyväinen :)
      Ja hei... siellä mä olin pari päivää, mutta ei sua vaan näkynyt - heheeeee :)

      Poista
  7. Ihania Turku kuvia. Villa Randala on superihana paikka ja pääset vielä yöpymään siellä - nyt olen vähän kade. Kävin itse viime kesänä Villa Randalassa ja tein siitä postauksenkin http://styleheaven-marjorie.blogspot.fi/2015/07/pariisilaista-teeta-ja-sympatiaa-villa.html

    Nauti olostasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Villa on niin viehättävä, että hymyilytti melkein koko visiitin ajan :)
      Kivan postauksen olit tehnyt... kiitos linkkivinkistä.

      Mukavaista uutta viikkoa sinulle.

      Poista
  8. Frida, KIITOS tosi mahtavasta kurssista! Annoit virtaa ja energiaa ja innostusta taas pitkäksi aikaa:) Nyt sitten vaan harjoittelemaan opittuja asioita käytännössä... Vanto kiittää ja kumartaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et usko, kuinka kiva kuulla! Kiva, jos olet saanut innostusta ja virtaa tuolta kurssilta... täälläkin kiitetään ja kumarretaan. Olitte todella nähneet vaivaa meidän eteen. Kiitos <3

      Poista
  9. Kiitos minunkin puolestani hyvin selventävästä kurssista! Harjoittelua vielä vaatii, mutta pikkuhiljaa hyvää tulee! Kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi... oli mahtavaa nähdä jälleen :)
      Valokuvaaminen on mukavaa ja sinustakin kyllä näkee sen, kuinka innoissasi olet kameran takana. Ja se, jos mikä näkyy aina kuvissa. Sinulla on ihania otoksia, saat olla niistä ylpeä :)

      Poista
  10. Kiitos vinkkauksesta. Poikkean varmasti tuolla Pop-Puodilla, kun Naantalissa poikkean. Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kannattaa poiketa :) Jos oikein ymmärsin, niin tytöt pitävät sitä auki vain juhannukseen saakka.
      Aurinkoa myös sinne...

      Poista
  11. Kiitos hyvistä vinkeistä! Aurinkoista eloa! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo on ihan täysin minun puolellani :))))
      Nyt kyllä aurinkoa piisaa... toivottavasti teillekin...

      Poista
  12. Kiitos Fridan antoisasta kurssista! Paljon sain vinkkejä ja ymmärrystä koko kameran käytön suhteen. Joskus on saattanut joku kuva onnistua, mutta nyt ymmärrän mitä sillä myös teen =D Harjoitusta kyllä vaatii, muta pikkuhiljaa. Lähteän tätä kautta kiitoshaleja, kun siinä kätellyiden jälkeen tuli olo, että miksen halannut. Sellainen pöhkö fillis . Olet sinä kyllä valloittava persoona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, ihanainen <3 Todella kiva kuulla, että kurssi oli antoisa ja kamera tuli edes hieman tutummaksi.
      Tiedätkös mitä, ensikerralla kun nähdään niin halataan, eiksjee :)))))))

      Poista
  13. Kiitti vain itsellesi :) Arvasin, että sä saatat hyivnkin lähteä mukaan ex tempore :) ja sitten sattuikin sopivasti, että olit jo tulossa samoille kulmille. Hieno juttu!

    VastaaPoista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig