perjantai 18. maaliskuuta 2016

Formasta moikka



Terveiset sisustusalan ammattilaismessuilta, joissa kävin eilen.

Vähän se on kyllä sääli, että nämä meidän omat Forma-messut vain pienenevät vuosi vuodelta.  Kivaa näissä tapahtumissa on kuitenkin aina käydä. Pääsee hieman fiilistelemään kauden uutuuksia ja tapaamaan tuttuja, niin uusia, kuin vanhojakin. Hauskaa oli tänä vuonna se, että ruokabloggareihin törmäili pitkin keskikäytävää, kun toisella puolen Messukeskusta oli menossa Gastro-messut.

Viikonloppuna on tiedossa taas vauhtia ja touhua jos jonkinmoista...
Lauantaina menen ensin Superwoman-kuvauksiin (Hahaaa - KYLLÄ!), eikä tällä ole sitten mitään tekemistä minkään kurvien tai lihasten kanssa. Illalla vedän itse yhden valokuvauskurssin ja sunnuntaina menen käsisalama-kurssille katsomaan, josko minusta ja salamalaitteista tulisi kuitenkin kavereita, vaikka olenkin vannoutunut luonnonvalolla kuvaaja. Aika valokuvauspainotteinen viikonloppu siis tulossa, mutta mikäs sen mukavampaa. Ei niin sitten mikään!




SHARE:

12 kommenttia

  1. Jee! Kohta Nähdään :) Tsemppiä superwoman kuvauksiin ennen sitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa huippu-ilta... niin ihanaa oli taas tavata sinuakin. Otetaan pian uusiksi <3

      Poista
  2. Kovin olivat viinimessutkin pienentyneet. Kävin kuikuilemassa Forman ovella ja kaikki ihanat kevätjutut vetivät puoleensa magneetin lailla. Mutta ei, tahti oli kova ja paljon oli viinejä joita piti käydä läpi, joten jään odottelemaan sun yhteenvetoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan ymmärrettävää, kun aika on rajallista ja liian paljon hyviä viinejä, joihin pitää päästä tutustumaan :))))))

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, Jassuntassu.... jos tarkoitat noita kauniita käsintehtyjä pyöryläisiä tuossa yhdessä kuvassa, niin ne ovat soittimia. Marakasseja joita soiteltiin ala-asteella (ainakin silloin, kun minä olin nuori) <3

      Poista
  4. Taidekuva tuli tosiaankin taas tälläkin kertaa, ei kannata minua päästää kameran taakse ;) Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taisi tulla... ne muutamat olivat koneellekin tuotuina "puolikkaita". Mutta hei, nämä ovat hauskoja :))))

      Poista
  5. Mulle toi, toi, toi, toi ja toi... Kaikkee tosi ihanaa noissa kuvissa. Voisin ottaa kaiken meille.

    VastaaPoista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig