maanantai 7. joulukuuta 2015

Valokuvaajan tutkinto on nyt taskussa






















Koulupäivät ovat nyt takanapäin ja viikonloppuna meille jaettiin tutkintotodistukset.
Viimeiseen asti pysyivät koulupäivätkin mielenkiintoisina, sillä meillä oli aiheena ruokakuvaus ja kokkina näissä kuvauksissa toimi huippu-taitava Teresa Välimäki.

Olen itseasiassa aika tykästynyt ruokakuvaukseen. Sääli, että olen keittiössä niin onneton, etten saa oikein mitään arkisesta ruoasta poikkeavaa aikaiseksi. Vaikka olisihan siinäkin haastetta, kun yrittää saada normiruoasta mielenkiintoisen näköistä kuvaa aikaiseksi. 

Parina aamuna kun matkasin Helsingin keskustaan, oli ihan pakko kaivaa kamera laukusta, kun Esplanadin jouluvalot ja punainen auringinnousu melkein salpasi hengityksen. Kyllä meillä Suomessa vaan on kaunista, vaikka lunta ei olisikaan.

Ihan innoissani olen tästä suorittamastani tutkinnosta. Edelleen rakastan kameran kanssa kulkemista, hetkien ja tunnelmien ikuistamista. Sopimattomien asioiden poisrajaamista, näkymän muuttamista toisinaan kokonaan mustavalkoiseksi. Kävin viimeviikolla Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttelyssä, ja jäin haaveilemaan, että jonain päivänä minäkin haluan ikuistaa jotain merkityksellistä kamerallani. Jotain sellaista, joka koskettaa muita ja jättää tunnejäljen katsojaansa. Siinäpä pientä haastetta kerrakseen, mutta eikös sellaisia juuri tarvitakin elämässä :)

Omat valokuvaussivut on edelleen työn alla, mutta sen verran innoissani olin torkkarista, että facebook-sivut (klik, klik) sain tehtyä ja muutamat kuvatkin sinne jo tallennettua. 
SHARE:

76 kommenttia

  1. Onnea valmistumisen johdosta!

    Kyllä sun kuvat on vaan niin hienoja, että olis luullut sun olevan jo pitkän linjan ammattilainen. Itse kun en osaa edes perusteita kuvauksesta enkä osaa edes uutta kameraa käyttää :D

    Ihanaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija

      Tämä on kuule ihan jatkuvaa oppimista... nytkin mietin, että mitä kursseja sitä seuraavaksi kävisi. Perusteet pitää tietenkin olla hallussa, ja sitten voi alkaa taiteilemaan kuvista omannäköisiä. Nyt vain ilmoittaudut jollekin kurssille, niin kyllä se siitä lähtee :)

      Poista
  2. Onnea vielä tätäkin kautta, Huippua! Unelmat toteutuvat...kun jaksaa uskoa... <3 ( ja tehdä töitä )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanainen... facessa olikin jo vino pino onnentoivotuksia <3
      Unelmiin on uskominen, kun vain paljon tekee työtä niiden eteen... täältä tullaan :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, Hanni <3
      Töitä tänne vain... kyllä minä kuvaan ja toteutan :)))))))

      Poista
  4. Onnea vielä tätäkin kautta ja facebookissa jo tykkäänkin kovasti uusista sivuistasi.
    Ihanaa viikkoa Frida <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outiliini <3
      kivasti olikin jo ekana päivänä tullut peukutuksia tuonne uudelle sivulle :)

      Poista
  5. Onnea tätäkin kautta, aivan ihanaa, että olet saavuttanut tuollaisen upean etapin! Nyt vain kohti seuraavaa haavetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irina <3
      Mä olen ihan tohkeissani tästä... nyt vain uudet haasteet kehiin:)

      Poista
  6. Paljon onnea! <3 Itsellä haaveissa samainen todistus vielä joku päivä.

    VastaaPoista
  7. Onnea ja menestystä! Hieno juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Elsa <3
      Hymy on kyllä herkässä... nyt vain paljon töitä ja iloista mieltä, niin haaveetkin saattaa toteutua :)

      Poista
  8. Onnea, Frida - hieno saavutus! Ja upeita kuvia, kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ihanainen Lady <3

      Olen itsekin ihan innoissani...

      Poista
  9. Onnea onnea ihana Frida ♥ Upeita kuvia ja upea saavutus! Nyt vain kohti seuraavaa unelmaa :)

    VastaaPoista
  10. Oikein paljon onnea sinulle <3 <3 Aivan ihana saavutus ja saat olla ylpeä itsestäsi! Happy for you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, darling <3
      Olisin kyllä voinut jatkaa vielä kaikenmaailman jatkokursseille, koska koulussa oli niin kivaa :)

      Poista
  11. Onnea Frida!! Sun kuvat on niin upeita, vähän kateeksi käy kun omat taidot ovat vielä aivan lapsenkengissä... Kyllä minunkin pitäisi ammattilaisten oppiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Anu

      Ei kannata ollenkaan kadehtia.. kamera vain käteen ja harjoittelemaan, kyllä se siitä lähtee :)

      Poista
  12. Onnea! Sulla on jo monta sellasita otosta tallessa, jotka aiheuttaa tuntemuksia.
    Hyviä, iloisia, lämpimiä ja onnellisia. Lohduttavia!
    Mutta tiedän kyllä tunteen; maailmassa on niin paljon kauneutta ja minulla niin vähän aikaa. Kaikkea en ehdi nähdä ja se sattuu. <3


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuinka kiva kuulla, että nyt jo olen saanut nostatettua tunteita pintaan näillä kuvillani <3
      Tästä lähtökohdasta on ihan huikea jatkaa eteenpäin...

      Poista
  13. Ihan mielettömän upea juttu Frida! Onnittelut vielä kerran :)Kuvasi puhuttelevat minua aina.
    Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttely oli pysäyttävän kaunista katsottavaa...
    Olen käynyt kerran mutta varmaan vielä toisen kerran tulee käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Marjo <3

      Tuo näyttely oli kyllä ihanaa katseltavaa. Kunpa sitä itse joskus yltäisi lähellekään samaa :)

      Poista
  14. Suuret ja lämpimät onnittelut!♡ Ulla CW:sta kertoikin tästä silloin kun siellä kävin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Titti <3

      Joo, koulun penkillä on tullut istuttua aina aika ajoin - kyllä Ulla tietää :)

      Poista
  15. Upeaa Frida, lämpöiset onnittelut opinnoista <3

    Ja totta, aina sitä vaan haluaisi oppia lisää! Minäkin olen nyt ilmoittautunut jo kolmelle kurssille alkuvuonna : ) Kertakaikkisen kauniita ovat nämä sinun kuvat ja erityisesti ihailen tarmoasi laittaa töpinäksi : ) Minä olen melkoisen hidas siinä suhteesssa - tosin omat Fb-sivut sain sentään viime viikolla minäkin aikaiseksi ; ) Kotisivut ovat samaten työn alla, nyt vain pitäisi pusertaa ne valmiiksi.

    Oikein hyvää joulun odotusta, paljon töitä ja iloa :D


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi <3

      Mä jo nytkin kartoittelen kaikkia mahdollisia muita kursseja tähän jatkoksi... ja joo, ne nettisivut pitää vielä tehdä :)
      Paljon töitä toivotaankin... ihanaa joulun odotusta myös sinulle :)

      Poista
  16. Sen huomaa kuvistasi, että kuvaamista rakastat <3 Onnea uudelle! Ja olet kyllä todellakin JO koskettanut kuvillasi täällä blogissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka kiva kuulla, että kuvien tunne välittyy läpi :) Ihan parasta palautetta:))))) Kiitos!
      Mukavaa joulun alusaikaa...

      Poista
  17. Onnea tutkinnosta! Enpä tiennytkään että ollaan yhtä aikaa oltu Helsinki Design Schoolissa! Itse petyin kouluun, mutta varmaan riippuu tutkinnostakin. Ja sähän olet ihan ammattilainen jo ennen koulutusta, mahtavia kuvia aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niinkö?! No, onpa harmi... mitä opiskelit siellä?
      Mä kyllä tykkäsin koulusta, ja etenkin siitä, että kaikki opettajat ovat alalla työskenteleviä kuvaajia ja olivat ihan huippuluokkaa :)

      Poista
    2. Kävin muotitoimittajaopinnot, jotka päättyivät kesäkuussa vuoden jälkeen. :)

      Poista
    3. Ai, okei... toivottavasti kuitenkin jotain hyödyllistä jäi opintieltä matkaan :)

      Poista
  18. Paljon ja hirmuisesti onnea vasta valmistuneelle!

    VastaaPoista
  19. Ai miten hienoa! Paljon onnea!♡ Sä olet kyllä niin taitava. Mä oon ihan sun fani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit kuule... oon ihan fiilisksissä! Ja kiitos sinulle ihanainen näistä sanoistasi. Kiva tietää, että mulla on ainakin yksi fani :) Täytyypä muistaa kertoa pojille, josko vaikka olisivat sitten hieman ylpeämpiä äidistään - hehee :)))))

      Poista
  20. Ai miten hienoa! Paljon onnea!♡ Sä olet kyllä niin taitava. Mä oon ihan sun fani!

    VastaaPoista
  21. Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna <3
      On tää vaan niin hienoa. Taas olen saanut aikaiseksi jotain hyödyllistä ja mukavaa:)

      Poista
  22. Oikein paljon onnea! Ihan huippua :-) Ehkäpä sitä itsekin vielä joskus innostuu... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lyde
      Kannattaa kyllä innostua... kuvaaminen on hauskaa :)

      Poista
  23. Onnea Frida, miljoonat tähdet taivaalla tuikkivat juuri nyt juuri sinulle <3
    No niin, nyt odottelemaan sitä siun valokuvanäyttelyä :)
    Mie sain ostettua vihdoin oman kameran eli olen vasta alkeissa valokuvaamisen opettelun pitkällä tiellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Sari :)
      Meillä on kurssikavereiden kanssa yhteinen valokuvanäyttely tulossa keväällä, joten sillä aloitetaan :))))
      Se, että hankkii kameran, on hyvä alku... nyt vain paljon kuvia muistikortille:)

      Poista
  24. Paljon onnea! Kuviasi onkin aina kiva käydä ihastelemassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitso, Jenna :)
      Kiva kuulla, että tykkäät käydä täällä fiilistelemässä :)

      Poista
  25. Lämpimät onnittelut Frida <3 Valtava puristus on nyt takana päin,
    kädessä avaimet loistavaan valokuvaajan uraan!
    Kuvasi koskettavat syvältä sydämen syövereistä, ainakin minuun
    ne ovat jo jättäneet pysyvän tunnejäljen.

    Oikein ihanaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Teija :)

      Olipas kauniisti sanottu... Olet ihana, ja minä olen ihan otettu näistä sinun sanoistasi <3

      Tunnelmallista joulun odotusta sinulle...

      Poista
  26. Hurjan paljon onnea sinulle Frida <3 Sulla on aina upeat kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Sanna :)

      Ihan huippua, että kuvat miellyttävät silmää :)

      Poista
  27. Onnea! Sun blogi ainakin on jo nyt pullollaan toinen toistaan kauniimpia kuvia, tykkään kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ihana <3

      Kiva, että tykkäät, vaikka ainahan on parantamisen varaa, eiks niin :)

      Poista
  28. Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna:)
      Mä niin haluaisin koko ajan pyöriä kameran kanssa ja tallentaa kaikkea kaunista ympärillä :)

      Poista
  29. Onnittelut sinulle ihanainen tätäkin kautta! Sulla oli mukana ainakin yksi "sininen kuva", hih. Nättiä on meidän pääkaupungissa, näin on näreet. Kävin mieheni kanssa Espan näkymää ihailemassa, kun käväistiin syömässä Olossa. Siitä käynnistä jäi talteen vain muutama kuvanen fb-sivuillani :-) Ihanaa torstai-iltaa sulle, vaikka vettä sataakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, darling <3
      Mulle tuli sininen-innostus sun kuvien kautta:)))) Tuo aamu oli ihan tummansininen, ihana!

      Poista
  30. Heips Frida! Upeita kuvia sulla. Onnea kovin valmistumisesta! Hieno suoritus!

    Itsekin joskus vuosia sitten haaveilin valokuvaajan, lähinnä valokuvataiteen tutkinnon, suorittamisesta. En edes saanut haettua mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi, ja kiitos:)
      Kävin kurkaamassa... huikeita kuvia sinulla löytyy linkin takaa. Et sinä mitään tutkintoa tarvitse, olet nyt jo taitava:)

      Poista
  31. Onnittelut tutkinnosta! Olisiko sinulla vinkata kirjaa tms teosta valokuvaamisen ja kameran käytön saloihin? Sellainen toive on joululahjalistassa, jonka sain teinitytöltä lähetettäväksi pukille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on itselläni vain yksi kirja aiheesta, ja se on Canonin oma "Parempia kuvia". Sitä voin ainakin suositella :) Itse olen saanut omani aikoinaan ensimmäisen järkkärin kylkiäisenä.

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig