torstai 31. joulukuuta 2015

Raumalaissi jaarituksi



















Joulunvietto länsirannikolla sai ihanan päätöksen, kun innostuimme äitini kanssa lähteä Raumalle aistimaan kauniin kaupungin tunnelmia. Vanha Rauma puutaloineen, kapeine kujineen ja kaunine yksityiskohtineen on ihan mielettömän kaunis. Ja jos ei olisi ollut niin himskatin kylmä, niin olisimme voineet teputella menemään siellä pidempäänkin.

Tälllä reissulla visiteerasimme parissa lankakaupassa sekä Kodinonnessa, joka on valittu vuoden 2015 sisustusliikkeeksi. Enkä kyllä ihmettele, sillä sieltä löytyi vaikka mitä ihanuuksia monen sadan neliön verran. Enkä ihmettele sitäkään, että äitini hieman "varoitteli" minua jo etukäteen, että saattaisin hullaantua tuohon puotiin. Yksi ehdoton lempparini oli tuo heidän oma pellavakankaansa, johon on painettu raumalaisia ikkunoita. Persoonallista ja kaunista! Ja pelkkää plussaa on se, että kangas on painettu Suomessa. Kunpa muutkin yritykset tekisivät enemmän omia juttujaan, niin meillä himosisustajilla riittäisi enemmän silmänruokaa ja valinnan mahdollisuuksia. Mikään ei ole mielestäni niin tylsää kuin se, että joka puodissa myydään samoja tuontitavaroita hieman eri tavalla laitettuna esille.

Tänään heräsin taas omasta sängystä, kahden pellavapeiton alta (kyllä - nukun edelleen ikkuna auki), ja uskaltauduin viikon suklaan syömisen jälkeen nousemaan taas vaa´alle. Puolitoista kiloa oli tullut painoa lisää, mutta minulla ei ole siitä edes huono omatunto. Suklaa oli hyvää, seura ihan parasta ja koko joululoma oli juuri niin ihanan rentouttava, kuin mitä alunperin toivoinkin.

Kaikille niille tiedoksi, jotka ottivat osaa blogini kalenteriarvontaan: arvonta on suoritettu, mutta minulle tuli pieni mutka matkaan, koska en ole edelleenkään saanut niitä seinäkalentereita. Eilen käväisin postissa, mutta eivät osanneet sanoa yhtään, missäpäin nuo mahtavat seikkailla. Pari viikkoa niitä on jo odoteltu, mutta venttaillaan vielä hieman lisää...

Ensiyönä otetaankin uusi vuosi ilolla ja antaumuksella vastaan, joten toivottelen teille mukavaa vuodenvaihdetta. Muistakaa, että liikaa ei kannata tehdä mitään elämää mullistavia uuden vuoden lupauksia, ennemmin kannattaa satsata pienen pieniin päätöksiin, joista on helpompi pitää kiinni.



SHARE:

38 kommenttia

  1. Kaikkea hyvää alkavalle uudelle vuodelle 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marie!
      Sinullekin kaikkea hyvää ja myötätuulia uudelle vuodelle :)

      Poista
  2. Ihania kuvia minun kotikaupungistani "ol niingon gotonas" ! Hyvää Uutta Vuotta sinulle ! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niihä me oltiingi ihan niingon gotonamme :) Joten kiitos, Taina... Kyllä Raumalla on aina niin mukavaa ja kotoisaa! Hyvää Uutta Vuotta sinulle...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, ja samoin sinulle.
      Mulla on sellainen tunne, että siitä tulee hyvä vuosi :)

      Poista
  4. Onnellista uutta vuotta Frida <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Heini ja samoin sinulle... onnenkantamoisia ja mukavia hetkiä koko vuodelle:)

      Poista
  5. Iloista,työntäytteistä,rauhaisaa,idearikasta uutta vuotta Friida!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saija... mistä sä tiesit, mitä mä toivon uudelta vuodelta... ne on just näitä asioita :)
      Ihanaa Uutta Vuotta sinullekin!

      Poista
  6. Ihania kuvia niin kuin aina!
    Oikein mahtavaa uutta vuotta 2016 Frida <3

    VastaaPoista
  7. Oletpa saanut taltioitua kauniita kuvia "meiltä" Raumalta. Oikein hyvää alkavaa uutta vuotta ja myötätuulta tästä eteenkin päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos.... teillä on niin maan kaunista siellä :)))
      Hyvää Uutta Vuotta ja myötätuulia myös sinulle sinne rannikolle...

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, Elsa ja tack det samma... elikkäs samoin sulle: onnenhetkiä ja iloisia uusia kokemuksia uudelle vuodelle :)

      Poista
  9. Mahtavan tunnelmallisia kuvia :) Rauma on ihan huippukaunis paikka....talvella en olekaan käynyt siellä...
    Mukavaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää vuodelle 2016 Frida!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo... tuolla voi visiteerata kesällä tai talvella... aina on kaunista:))
      Ihanaa Uutta Vuotta sinulle ja kaikkea mahdollista hyvää elämääsi...

      Poista
  10. Kauniita kuvia! Kyllä tuolla Raumallakin pitäisi näköjään päästä käymään.
    Minä aion asetta itselleni ensi vuodeksi tavoitteita, osa suuria, osa pienempiä. Mitään en kuitenkaan lupaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja oikein hyvää uutta vuotta! <3

      Poista
    2. Toi on hyvä! Mäkään en tehnyt mitään lupauksia... pienen pieniä päätöksiä ja tavoitteita, mutta ei mitään maata mullistavaa!
      Ihanaa uutta, alkavaa vuotta sinulle, Anu <3

      Poista
  11. Voih, Raumalle olisi ihana päästä käymään. Minulla olisi sukujuuriakin siellä, mutta eipä ole tullut sitten isomummon kuoleman käytyä. Onnellista uutta vuotta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt nopsaan sukuloimaan... Raumalla on mukavaa.... ja kaunista :)

      Poista
  12. Ihanat kuvat ja ihana Rauma! Kadut näyttivät aika tyhjiltä!! He he! Kaunis puoti ja ah mikä kangas! Ensi kesänä voisi piipahtaa Raumal! :) terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihana kaupunki... mä aina toisinaan yritän ottaa kuvia, missä ei näy ohikulkijoita, koska kaikki ei välttämättä halua päätyä tänne blogin sivuille. Raumalla se oli yllättävän helppoa - heheee :)

      Poista
  13. Ihanaa Uutta Vuotta, Frida <3 Onnellisuutta ja kaikkea kivaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hammi <3
      Kaikkia näitä samoja asioita toivon sinullekin :)

      Poista
  14. Rauma on niin ihana! <3
    Kesällä tietysti parhaimmillaan! :)
    Ihanaista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiksvaan olekin... mä kyllä nautin paikasta näin talvellakin. Vaikka rannikkokaupungeissa on kyllä usein talvisin kylmä tuuli - hurrrrr! Olisi täytynyt pukeutua hieman lämpimämmin...

      Ihanaa Uutta Vuotta myös sinulle, Pia <3

      Poista
  15. Nuo ikkunakankaat on kyllä ihania. Kuin tehty tällaiselle rakennustyylifriikille kuin minä. Pitää pistää tämä putiikkivinkki korvan taakse seuraavaa sukulointi reissua varten.
    Vanha Rauma on kyllä kaunis. Vuodenajasta riippumatta. Itsekkin olen käynyt siellä kävelemässä isoäitini kanssa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo kangas oli aivan mahtava... aivan ihana idea, että painattaa tuollaisia kauniita paikallisia ikkunoita ja vielä ihanan eläväiseen pellavakankaaseen. Tykkäsin!
      Vanhaan Raumaan ei kyllästy koskaan:)

      Poista
  16. Kauniita kuvia Raumalta. Tästä vuodesta taitaakin tulla matkailun täyttämä vuosi minulle. Ainakin näissä haluaisin käydä: Rauma, Turku, Naantali, Porvoo, Fiskars, Hanko, Turun saaristoreitti, Vaasan Hailuoto... Ihana vuosi on siis tästä alkava. Onnellista uutta vuotta Frida!

    VastaaPoista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig