perjantai 16. lokakuuta 2015

Makuuhuoneen kaksi pörröä - ebony and ivory













Heipsan darlings... Minulla onkin ihka uusi jalkojen lämmitin, elikkäs ihanaakin ihanampi musta lampaantalja Tian Verannasta. Tämä pyörähti jo kertaalleen parvekkeellakin, mutta parkkeerasi toistaiseksi tuohon sängyn viereen ilahduttamaan viileitä syysaamuja. Meillä katsokaas nukutaan edelleen ikkuna auki, sillä mikään ei ole mahtavampaa, kuin hengittää raikasta yöilmaa myös nukkuessa.

Talja on vapaasta ja villistä Grönlannin lampaasta, ja muistuttaa sopivasti hieman sellaista takkuista rasta-taljaa, joka menee aika hienosti yksiin tämän oman hiuskuontalon kanssa. Täällä me siis hengaillaan, kaksi pörröä samassa makkarissa. Tykkään. Ensinnäkin siitä, että se on tarpeeksi iso ja toiseksi siitä, että se antaa kivasti kontrastia tuonne makuuhuoneeseen, joka koki siis myös pienen muodonmuutoksen, silloin kun siirsin työpöydän ja tietsikan sieltä pois. Muistatteko? Sen löytää täältä...

Ja sitten tulee päivän loppukevennys... Mainitsin teille tässä taannoin, kuinka meille tuli koulutyö, jossa piti mukailla jotain legendaarista henkilökuvaa. Nyt päätin naurattaa myös teitä, ja laittaa minun Marilyn-kuvani tänne näytille - heh :) Helmoja en saanut heilumaan, kun ei ollut tuulikonetta, mutta kaivoin varastosta tyllihameen ja teinkin tällaisen kuvan. 

Mukavaa tätä päivää ja iloa myös viikonloppuun!







SHARE:

51 kommenttia

  1. Voi miten kauniit kuvat ja upea sinä <3 Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiitti, ihanainen Johanna, ja mukavaa viikonloppua myös sinulle sinne pohjoiseen :)

      Poista
  2. Ihana kuva susta Frida! Oli kiva kuulla että muutkin nukkuu viileässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna :)
      Viileässä nukkuu niin paljon paremmin... päälle vain lämmin untuvapeitto pellavalakanoiden kanssa. Soonsiinä :)

      Poista
  3. Siis mitään naurata. Olet järjettömän kaunis Frida ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauraisit nyt edes vähän :D
      Hahaaa, hihiiii.... mua kyllä vähän naurattaa...

      Poista
  4. Wow mikä kaunotar!! :) Kauniita kuvia kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helinä... kiva, että kuvamaailma viehättää silmää :)

      Poista
  5. Just kävin eilen hypistelemässä taljoja, super ihanii.
    Niin upea kuva sinusta, olet kyllä niin kaunis <3<3 puspus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on... eikös sulla jo olekin joku tuollainen musta versio...
      Mä niin tykkään tuosta omastani :)
      Pusipusi, ja halihali myös sinulle...

      Poista
  6. Wautsi! Mikä sensuelli kaunotar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos kaunis Jhn :)
      Mitäpä sitä nyt ei koulutöiden eteen tekisi - hehee :)

      Poista
  7. Ooooh, tuo alin kuva on ihanaaa <3

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Ihan mieletön Marilyn kuva!!!! Oot kyllä upea nainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan tässä jo punastuu.... kiitos, kiitos, Jossu :))))

      Poista
  9. Upea kuva sinusta Frida! Vau! :)

    Ihanaa perjantaita sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Melissa...
      ja mukavaakin mukavampaa perjantaita myös sulle :)

      Poista
  10. Siis niiin UPEA KUVA (tuo viimeinen) !! Kaunis! :) Ja myös tuo talja, juuri tuollaisen ottaisin mielelläni meillekin ja juurikin sängyn vierelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ihan häkeltynyt... KIITOS Jaana!
      Taljasta minäkin tykkään, siihen on niin ihana laskea jalat aamuisin :)

      Poista
  11. Joo, ei naurata yhtää vaan ihan huippuhieno kuva :) Rakastan taljoja, olis ihana vaan ostella niitä, mutta ei löydy enää paikkaa mihin laittaa. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jaahas... kyllä pienen hymyn voisit antaa :D
      Ei vaisinkaan... kiva kuulla, että tykkäät...
      Taljoja tuntuu täällä meilläkin olevan yksi ja toinenkin, mutta ovat kyllä ihania näin syksyllä. Joten hyvin voidaan tässä samalla päättää, että niitä ai ole koskaan liikaa :)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Voi sinuakin höpsöä... KIITOS!
      Olihan mulla ihan hauskaakin, kun tuota räpsin menemään :)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitti, Elsa :)
      Olihan tämäkin yhdenlainen diy-tuunaus-projekti - heh :)

      Poista
  14. Kertakaikkisen upea kuva sinusta Frida! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos... ja hauskaakin oli kaiken lisäksi...
      Mukavaa viikonloppua sinulle, Marina <3

      Poista
  15. Ihana kuva sinusta!
    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, AnuElina.
      Kyllä kiitos... rennosti otetaan. Toivottavasti sielläkin :)

      Poista
  16. Mikä Pörröpörröpörrö...Ja mika ihana kuva susta♡♡♡ Ymmärräkkö ite ?♡ Olet suloisen kaunis nainen.
    Haluisin vastaavan kuvan itsestäni! On terapeuttista nähdä kuvia itsestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena. Leena... kunpa tietäisit...
      Minulle kameran eteen astuminen on ollut vielä vuosi sitten ihan täysin vastenmielistä ja kammottavaa. Sain silloin haasteen ihanalta Camillalta, ottaa selfieitä kerran viikossa, jotta pääsen tuosta pelostani eroon... ja sillä tiellä ollaan. Terapeuttista on ollut, täytyy myöntää :) Edelleen kyllä viihdyn paremmin kameran takana, mutta onneksi toisinaan tulee eteen näitä "haasteita".
      Enpä usko, että edelleenkään katson näitä kuvia samalla tavalla, kuin te muut... minä näen pullukan, isonenäisen, suonikohjuisen ja elämää nähneen nelikymppisen naisen, kun teidän silmänne taitavat tarttua johonkin ihan muuhun :)
      Ehkä jonain päivänä sitä on vielä sinut itsensä kanssa...
      TULE TÄNNE... otetaan sinustakin terapeuttisia kuvia :)

      Poista
    2. :) kiitos kutsusta! Ehkä joku päivä!
      Just tänään sieltä Espoosta palasin tänne kotiin :) Olin pikavisiitillä viettämässä ystävän...kissan syntymäpäiviä =^..^=.
      Ja ehdin käydä myös Espoonlahden rantsussa...oli kaunista ja niin lämmin!
      Ihanaa syksyn jatkoa!

      Poista
  17. Siis wow, mikä nainen!!! Upea sensuelli kuva! ♡ Ja nuo pörröt - omasi ja lattialla oleva, aivan ihania nekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pörrö on hyvä... päässä ja lattialla :))))))

      Kiitos, Heidi <3

      Poista
  18. Siis wow, mikä nainen!!! Upea sensuelli kuva! ♡ Ja nuo pörröt - omasi ja lattialla oleva, aivan ihania nekin! :)

    VastaaPoista
  19. Siis wow, mikä nainen!!! Upea sensuelli kuva! ♡ Ja nuo pörröt - omasi ja lattialla oleva, aivan ihania nekin! :)

    VastaaPoista
  20. Wau. Ihan mielettömän upea., ihana sinä❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks, Pia <3
      Näillä mennään, mitä on annettu... heheee :)

      Poista
  21. Täydellinen yhdennäköisyys esikuvansa kanssa tuossa vikassa kuvassa. Hymyilin, mutten nauranut :) Sun taito kuvata - no, mä vaan odottelen sitä näyttelyä :)
    Terkuin myös yksi lampaantaljihin hurahtanut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa... no ehkä se yhdennäköisyys löytyy tuosta tyllihameesta :)))
      Hyvä, että hymyilit.. ei näitä sa ottaa liian vakavasti...
      Näyttely olisi kyllä kiva joskus järjestää. Eli sitä minäkin odottelen :)

      Poista
  22. Todella kiva tuo talja. Meikäläisellä on ollut pitkään hankintalista talja tai kaksi, mutta vielä en ole sellaista itselleni kotiuttanut. Mutta vielä tässä on aikaa. Noista teitin lakanoista tuli mieleen, että tätä sinun blogia lukiessa minuun on tarttunut aivan hillitön pellavakuume. Ostos- ja myös tee-se-itse-listalla on vaikka mitä. Itse kiitän mahdollisuudesta tutustua minulle uuteen materiaaliin, isäntä kiroaa jo valmiiksi tulevaa rahanmenoa. :)
    Tuo Marilyn kuva on muuten upea. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti... mäkin oon ihan tykästynyt näihin taljoihin.
      Jos suunnittelet hankkivasi tai ompelevasi pellavalakanoita, niin kehotan ehdottomasti satsaamaan laatuun. Itse ompelin joskus aikoinani yhdet pussarit "tavallisesta" pellavasta, ja ne oli, kuin hiekkapaperissa olisi nukkunut. Sen pitää siis olla sileämpää ja mielellään "antiikkipestyä" pellavaa. Kyllä tuo tavallinenkin pehmenee, mutta siihen saattaa mennä sata vuotta ja miljoona pesukertaa :)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä. Tiedänpä kenen puoleen kääntyä, jos tulee jotain kysyttävää. :)

      Poista
  23. Ihana Friiduska!!! <3
    Suloista sunnuntaita sinne kaunokainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muru <3
      Samoin sinulle... kai nähdään parin viikon päästä?

      Poista
    2. Juu, ilman muuta nähdään :)

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig