keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Työpöytä siirtyi olohuoneeseen













Olen ihan tyystin unohtanut näyttää teille, että meillä on työpöytä siirtynyt olohuoneen puolelle. Hetken jaksoin katsella tuota tietokonetta ja noita miljoonia johtoja makuuhuoneessa, mutta parisen viikkoa sitten tuli tarve saada rauhoitettua makkari ihan vain nukkumiseen. Niinhän se fengshuin sääntöjen mukaan pitäisikin olla, ettei makuuhuoneessa olisi minkäänlaisia elektronisia laitteita häiritsemässä energiakenttää ja seesteistä tunnelmaa.

Samalla tietenkin muutkin huonekalut taas siirtyvät hieman. Tuota isoa peiliä yritin saada mahtumaan puolestaan makuuhuoneeseen, mutta siellä on joku ihmeellinen kotelointi tehty katonrajaan, niin ettei se yksinkertaisesti mahtunut sinne. Mutta hei, mikäs tuossa on ollessa, kun bloggailee peilin edessä - hih :)

Kaivoin ministereoni, jonka äänentoistosta saan kuulla alituiseen herjausta näiltä muilta asukkailta, tuohon senkin päälle. Ja jotta sain loop-kanavan kuulumaan, virittelin antennijohdon hauskasti osaksi tuota minun isoa tauluani. Kyllä sisustaminen vaan on niin hauskaa, kun ei ala liikaa miettimään, mitä voi ja mitä ei voi tehdä. Just go with the flow!

Ja nyt suihkun kautta Habitareen, jossa vietin eilenkin jo koko illan, kun ihan vahingossa jäin auttamaan bloggareiden juttutuvan ja Terassi-median osaston rakentamisessa.

Siellä nähdään. Toivottavasti ainakin :)


SHARE:

28 kommenttia

  1. Upean näköinen olkkari! Sellainen taiteilijan tila :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti... voi kuinka kivasti sanottu... minä kun olen sellainen "wannabe-taiteilija", noh elämäntaiteilija ainakin:))

      Poista
  2. Ihania kuvia taas kerran. Olisin halunnut lähteä käymään siellä Habitaressa mutta aikataulut ei taida sopia yhteen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marina!

      Harmin paikka, sillä kyllä sieltä aina jää jotain "käteen". Mun päivä messuilla meni niin siivillä, että juuri funtsailen, että ehtisikohän sitä vielä jonain päivänä uudestaan. Täytyy katsoa:)

      Poista
  3. Itse en tykkää ollenkaan telkkarista tai tietsikasta makkarissa. Jos katsoisin telkkaa sängyssä, en pystyisi sen jälkeen helposti nukkumaan. Inhottaa kun sänky on lämmin. Uni tulee paremmin viileissä lakanoissa.

    Mutta sulla on kyllä niin ihana työpiste (ja koko miljöö), ettei tuollainen haittaa yhtään missään huoneessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileät lakanat on niin parhaat!!! Vitsit, kuinka sitä jopa odottaa toisinaan, että pääsee illalla taas vetämään itsensä pitkäksi lakanoiden väliin...
      Joo, hyvinhän tuo työpöytä näyttää tuohon istuvan. Siinä on ihan mukava istuskellakin :)

      Poista
  4. Hyvin sopii työpöytä tuohon peilin eteen. Ja nuo tuolin etujalat...ihanat..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irmastiina!

      Pakko oli vähän jättää puupintaakin näkyviin tuohon tuoliin silloin, kun sitä tuunailin... on mielestäni hauskempi juuri noin:)

      Poista
  5. Ihana peili. Ja koko koti sangen uniikki kokonaisuus jollaista ei rahalla osteta huonekalukaupasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Iitu:)

      Joo, ei ihan suoraan taida olla minkään katalogin sivuilta tämä huusholli... me viihdytään kyllä:)

      Poista
  6. Hyvin sopii työpöytäkin tuonne olkkariin.
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos... tykkään kyllä itsekin. En oikein tiedä, miksi alunperin edes laitoin sen makkarin puolelle - höh!
      Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  7. Ha haa... Ja nyt voit sitten samalla tsiigailla itseäs peilistä. ;))
    Hittiläinen kun olen täällä rustokorvessa, tulisin niin mielelläni sinne Habitareen seikkailemaan.

    Halit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih - just niin... paitsi että onneksi tuo ruutu on sen verran iso, ettei peilistä näy, kuin tukkaa valtoimenaan joka puolella:)))

      haleja myös sinne rustokorpeen:))

      Poista
  8. Ah ihanuutta!
    NIIN kaunista ja viihtyisää, -sinulla kun on taito niin osaat kyllä loihtia (ja ideoida) vaikka mitä!
    Meillä on makkarissa tv (mieheni valinta) ja vaikka en siitä erityisemmin pidä, niin se on näiden surun vuosien aikana ollut vähän kuin unilääke kun en lukemiseen oikein pysty keskittymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Titti:)

      Kyllä tämä koti tuntuukin ihan omalta... tavarat kaikki eri paria, osa hieman kuluneita ja rikkinäisiä, mutta parempi niin. Niissä on ainakin luonnetta!
      Toisaalta ymmärrän tuon tv:n "unilääkkeenä" vaikeina aikoina... saa ajatukset muualle siinä samalla kun odottaa unta. Itse olen onneksi pystynyt uppoutumaan kirjoihin, ja niitä meillä luetaankin todella paljon, ja aina iltaisin sängyssä... voimia sinulle <3

      Poista
  9. Näyttää oikeen hyvältä ! Ihana peili !
    Meillä on telkkari makkarissa kaappiin piilotettuna. Piilotettuna ja unohdettuna tosiaan sillä en edes muista milloin sitä olisi edes aukaistu :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit!

      No ei sille teeveelle näköjään teillä sitten ihan hirveästi ole käyttöä siellä makkarissa, kun on noin päässyt unohtumaan :))))

      Poista
  10. Ihanan inspiroiva ja rento työpiste!
    Eilen oli mukava päivä Habitaressa, päivän helmihetki oli törmätä sinuun, naapurikaupungin tyttö! SiiJuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuossa kuule inspikset virtaa välillä siihen malliin, ettei meinaa tuolilla pysyä:))

      Oli ihan huippua treffata sinut livenä... nyt vain katsotaan, milloin saan käännettyä autonnokan sinne Raumalle :))))

      Poista
  11. Mietinkin kun teillä käväisin ja kameralla heilun, että onko tuo pöytä aina ollut tuossa ;D
    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin.... tässä tuli selitys sillekin:))))
      Oli kiva, kun olit täällä.... ensikerralla voisit laittaa ruoan valmiiksi, kun tulen kotiin - heheeheeee:)))

      Poista
  12. On kyllä upea työpiste, ei ainakaan inspistä puutu! Kaunista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittos, Jenni

      No sitä inspiraatiota kyllä tuntuu välillä virtaavan hieman liikaakin :)

      Poista
  13. Ilmoittaudun uudeksi lukijaksi!! Kolusin tässä kaikki postauksesi innoissani läpi ja voin sanoa, että rakastan blogiasi! Tästä lähtien olen menossa mukana, lukemassa ja kommentoimassa hyvin tiiviisti.

    Työpiste näyttää hyvältä myös olohuoneessa ja ymmärrän tarvetta rauhoittaa makuuhuone poistamalla turha elektroniikka sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jiihaaaa! Hienoa, ja tervetuloa!!! Kiva, että löysit tänne ja pidät näkemästäsi...

      Joo, nyt kun tuo työpiste on siirtynyt, niin on kyllä paljon seestesempi tunnelma makkarissa. Hyvä niin:)

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig