torstai 17. syyskuuta 2015

MAKU by Tammer-Tukku



















 Visiteerasin eilen töiden jälkeen Tammer-Tukun blogi-tilaisuudessa. Ja täytyy sanoa, että aikas hyvät antimet olivat laittaneet meille. Uudesta Maku-keittiösärjasta löytyi silmänruokaa kaikille kokki-kolmosille ja leipuri-hiivoille. Ja nuo pyöreät laikkulaudat iskivät kyllä ainakin meikäläisen silmään, kuin tikkarit karkkihyllyssä. Ammattilaiskokki Akseli Herlevi oli puolestaan loihtinut meille ihania naposteltavia, joista tuo viimeisen kuvan brownie oli ihan ehdoton lempparini. Kaksi palaa sujahti ihan liian helposti huuliin ja murusia vain jäi jäljelle... 

Täällä on pitänyt ihan lievästi pientä kiirettä ja hoppua. Olen koko alkuviikon tehnyt sen verran piiiitkiä työpäiviä, että ihan hirveästi aikaa ei ole jäänyt mihinkään muuhun. Eilen illalla kylläkin tulin taas viiden kauppakassin kanssa kotiin ja latasin jääkaapin täyteen, sillä loppuviikko kuluukin puolestaan koulun penkillä. Muutamat koulutyöt on vielä tekemättä, ja pienen pieni paniikki alkaa iskeä tuolta takaraivosta. Yhdessä tehtävässä pitää mukailla legendaarisia henkilökuvia, ja tehdä niistä omat versiot. Tämä taitaa tarkoittaa sitä, että meillä kaivetaan kameran kaukolaukaisin esiin ja pukeudutaan Marilyniksi... kivoja roolileikkejä siis tiedossa, hih!



SHARE:

33 kommenttia

  1. Oih miten kivalta tuo Tammer-Tukun tilaisuus näyttääkään! Olisi ollut kiva
    päästä mukaan, mutta piti skipata tuo tilaisuus, kun välimatkaa on melkoisesti.

    Energiaa loppuviikkoon ja inspiroivia kuvaushetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Teija, Teija... miksi sun pitää asua niin kaukana :)

      Joo, kohta alkaa hauskuus ja kameran kanssa leikkiminen - heheee...

      Poista
  2. Voikun oisin saanut olla mukana :)
    Mukavaa loppuviikkoa Marilyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä... nämä tilaisuudet on aina niin kivoja, joten ei kannattaisi skipata:)
      Muksaa loppuviikkoa myös sinulle... toivotteleepi Marilyn Espoosta :)))))

      Poista
  3. Tyylikkään näköinen tapahtuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hienosti toteutettu :) Ja hauskaakin oli... ja vatsakin oli täynnä, kun pääsi kotiin:)

      Poista
  4. Oli hauska tavata, vaikkakin salamannopeudella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli... Kyllä ihmisestä saa paljon paremman kuvan ihan livenä. Tähän asti olen nähnyt vain tuon peukalonpään kokoisen profiiikuvan sinusta :)))

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava tapahtuma. Kyllä on niin kivaa, kun bloggareita hellitään:)

      Poista
  6. Oli kivaa nähdä vihdoin livenä ja nuo ruoat olivat ihania, varsinkin salaatit! Brownie oli omaan makuun liian tuhti ja jäi kesken. Olet ihanan tyylikäs nainen ja se F-koru hieno! :) Iloista torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin, tosi kiva treffata :)))
      Voi ei... mä olisin voinut syödä sun brownien!!! Olisit vain sanonut...
      Kiitos, ihanainen... Marudesignin äffästä on nyt tullut meikäläisen lempparikoru :)

      Poista
  7. Uuh ihan mahtavaa oli. <3 Sua on aina ilo nähdä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin... niin sinuakin :)
      Ja kylläpäs meillä taas oli hauskaa... ja hieno korukin oli sulla :)

      Poista
    2. Mulla on niin hieno koru ja sulla myös. <3 Kivaa viikonloppua!

      Poista
  8. Todella kivan näköisiä juttuja siellä on ainakin ollut. Sinun kuvistasi ensimmäisenä pisti oikein kunnolla silmään tuo TOOLS&HERBS-ruukku. Todella kivan näköinen ja meille sellaiselle olisi tarvetta. :)
    Tehtäväsi kuulostaa mielenkiintoiselta ja toivottavasti näemme lopputuloksia täällä blogin puolella.

    Aurinkoa syyspäiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vaan olekin aikas kivoja jutskia... ja minökin keksin jo vaikka mitä käyttötarkoituksia tuolle purnukalle :)

      No hitsiläinen tuota tehtävää... eihän multa löytynyt sellaista hametta, mikä olisi liehunut kauniisti, joten keksin itselleni ihan uuden roolileikin. Katsotaan, josko uskallan laittaa sitä tänne asti :)

      Poista
  9. Nam nam mitä herkkuja. Mahtavaa, kun sulla on paljon töitä! Antoisaa opiskeluviikonloppua. Legendaarisia henkilökuvia uusin silmin odotellessa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih... mäkin niin tykkään. Niinkuin olen ennenkin sanonut, niin olen aika onnekas, kun saan tehdä itselle mieluisia hommia :)
      Voihan legenda, sanon minä... kyllä täällä räpsittiin kuule menemään. Sata kuvaa otin, ja yksi oli suhteellisen käyttökelpoinen.

      Poista
  10. Siis mitä? Bloggaako Uniikkiki? :D :D Ihanan näköistä. Onneksi brownie on vain kuva... olisin syönyt ehkä 5.
    Laitahan kuvia tännekin sit ku helmat heiluu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmäävaantiädä, mutta tuolla hän oli :) Ehkä nämä bileet olivat nimikkeellä "bloggarit ja muut julkkikset". Mullakin olisi mennyt noita suklaisia varmaan viisi, jos vain olisin kehdannut ottaa vielä lisää:)
      Enhän mä hitsiläinen saanut helmoja heilumaan. Tuli muutos kuvaussuunnitelmiin... nyt jännäillään, että innostunko esittelemään otoksen teillekin - hihiii :))))

      Poista
    2. Uniikin kihlattu Eevi bloggaa Fitfarmissa ja siksi varmasti olivat koirineen paikalla. :D

      Poista
    3. Ai, okei... no hyvä tietää tämäkin :) Kiitos infosta!

      Poista
  11. Ruoka oli kyllä maittavaa ja sai kyllä paljon inspiraatioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli... joku takeaway-pussukka ruoille olisi ollut aikas kiva :))))

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos, Sissi... siellä olikin aikas herkullista kuvattavaa :)

      Poista
  13. Hauska huomata, että vaikka ihanaa kuvattavaa illan aikana oli paljon, samat aiheet ovat tarttuneet monen kameraan, minunkin... ;). Oli mukava taas nähdä! Ihanaa syyskuuta ja tsempposta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä... hienot kuvakulmat olet sinäkin sitten löytänyt:))))

      Tsempposia myös sinne!

      Poista
  14. Sun tilaisuus näytti hyvin tyylikkältä, mun oli aika vauhdikas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Kai näissäkin näkyy pienet persoonallisuuserot :) Sä olet muutenkin niin ihanan värikäs ja vauhdikas, ettei se miltään muulta voi näyttääkään :)

      Poista
  15. Ihania tuotteita ja herkkuja! Teillä oli ilmeisen kiva ilta. Tuo Maku-sarja vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Olisi ollut kiva nähdä se itsekin jo tässä vaiheessa livenä, mutta se on tämä välimatka tänne länsirannikolle. Täytyy vain pitää silmät auki kaupoilla liikkuessaan... Tsemppiä alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, ettet päässyt tulemaan... meidän kanssa olisi ollut mukava herkutella :)
      Tuo Maku-sarja oli aika kivan hintaistakin, joten kannattaa todella pitääkin silmät auki kun liikkuu kaupoissa...

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig