perjantai 11. syyskuuta 2015

Habitare kuvina ja huomiseksi ohjelmaa































Huoh... sanon minä! Tämä viikko on ollut niin työntäyteinen, ettei ole paljon ehtinyt edes tänne blogin puolelle... sori, sori, sori :) Kivaa on kyllä ollut, kun on saanut touhottaa menemään.

Nyt sain osan Habitare-kuvista käytyä läpi, ja tässä teille siis pientä kuvasatoa sieltä. Oli taas kiva käydä paikalla katsomassa kaikkia ihanuuksia. Minulle täysin uusi tuttavuus oli esim. tuoksuseinät. Uskomaton keksintö mielestäni. Etenkin, kun olen muutenkin ihan hulluna kaikkiin kodin tuoksuihin. Toinen mahtava juttu oli nuo teollisuustyyliä mukailevat keittiöhanat, joihin saa väriä vaihdettua aina muun sisustuksen mukaan. Kuparia näkyi edelleen aika paljon, samoin mustaa, betonia, puuta ja muita luonnonmateriaaleja. Näillä mennään siis tulevaan pitkään talveen :)

Sitten asiasta seuraavaan. Touhotukseni ei lopu tähän, vaan jatkuu loppuviikon loppurutistuksella. Olen huomenna, lauantaina menossa BLOGGARIKIRPPIKSELLE myymään, joten Ikean kassit odottavat kuumeisesti tuossa olkkarin lattialla pääsyä Pasilan veturitalleille. Huomenna kannattaa kyllä pyöriä niillä hoodeilla, sillä myyjiä on tulossa pitkä liuta. Ja voin vain kuvitella, kuinka moni hyvä tavara vaihtaa siellä onnellista omistajaa. Sinne siis!




SHARE:

21 kommenttia

  1. Odotan innolla huomista, että pääsen Habitaressa pyörähtämään.
    Onnea myynteihin ja mukavaa viikonloppua muutenkin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä kannattaa pitää hyvä tahti päällä, jos meinaa kiertää kaikki hallit. Minä jäin suustani kiinni niin moneen paikkaan, etten ehtinyt kunnolla katsastamaan ihan joka nurkkaa :)

      Poista
  2. Voi miten ihana tuo Gamla sisustuksen nurkkaus! Ja kuvat yhtä upeita kuin sinulla aina ♥ Mukavaa kirppispäivää! Tulisin ehdottomasti katsastamaan valikoimasi, jos en olisi 600 km päässä 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo osasto oli ihana visuaalinen hengahdys siellä muiden joukossa :)
      Hmmm. no 600 kilsaa voi ehkä olla hieman pitkä matka lähteä kirppistelemään.... mukavaa viikonloppua sinulle, Hansu<3

      Poista
  3. Upeita kuvia! Mua niin harmittaa, etten päässyt taaskaan Habitareen... Vuorotyö ja silleen :( Tsemppiä kirppismyyntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oo kyllä yhtään kivaa, kun työnteko haittaa tällaisia mukavuuksia... voi, voi!
      Kiitos tsempeistä. Kivaa oli ihan koko päivän :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Miimma :)

      Olipas kivaa, kun taas tuli pari ikean kassia tyhjänä kotiin :) Jee!

      Poista
  5. Ihania kuvia :) Näkyi tuttu tyynykin ;) Itse olen kipeä enkä pääse kirppistelemään :( Mahtavaa päivää sinulle Friidu <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana... joo vähän piti vetää kotiinpäin tuon tyynyn suhteen, heh :)
      Sun on nyt ihan pakko tervehdyttää tsesi ennen ensiviikon koitoksia... nih, ettäs tiedät!

      Poista
  6. Nämä kuvasi nostattavat lisää Habitare-kuumettani, pääsen paikalle vasta sunnuntaina ja missasin myös bloggarikirppiksen.
    Annikan tavoin bongasin tyynysi kuvistasi. Ihanaa sunnuntaita ja kiva, kun kauppa kävi tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tässä mietin, että pitäisköhän sitä lähteä itsekin vielä uudestaan tuonne Habitareen.... katsotaan, kuinka käy :)
      Mukavaa sunnuntaita sinulle. Voipi siis olla että törmäillään vielä messuilla...

      Poista
  7. Mahtavat kuvat! Näistä sun kuvista tulee joka ikinen kerta niin levollinen olo, kiitos!<3 Ei uskoisi oikeastaan, että kuvat ovat messuilta, jossa tunnelma harvoin on rauhallinen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Taina:)
      Joo, siellä ei onneksi keskiviikkona ollut ihan NIIN paljon ihmisiä. Hyvin sai siis kuvattuakin :)

      Poista
  8. Ihana kuvasarja! Löysit kans kaikkea kivaa messuilta! Oli kiva törmätä ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps... niin oli :)

      Kyllähän tuolta aina tarttuu jotain matkaan, ideoita ja fotoja ja inspiraation poikasia...

      Poista
  9. Mä taas bongasin tutun näköisen, tuon Dekon osaston koosteesta ;) Kiva päästä mukaan. Oli hauska tavata, vaikka pikaisestikin ;)

    VastaaPoista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig