sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Design Market 2015 Kaapelitehtaalla




















Kävin eilen illalla kääntymässä Kaapelitehtaan Design Marketilla, ja taisi olla hyvä, että olin myöhään liikkeellä, sillä kuulin, että aamupäivällä paikassa oli ollut oikea väentungos. Olisin varmaan hermostunut sellaisessa ja kävellyt muitta mutkitta ja samantien ulos.

Kuten monet teistä lukijoista tietävät, en ole mikään "must have design in my house" -tyyppi. Minulle design ei siis edusta minkäänlaista itseisarvoa. Meille hankitaan sitä, mikä miellyttää silmää. Oli se sitten disainia tai ei.

Muutamat lempparit bongasin kuitenkin näistäkin halleista. Ensimmäinen on kotimainen Field day, joka valmistaa erilaisia nahkatuotteita. Ja kameran kanssa kun pyörii päivät pitkät, niin silmiin tarttuu ihan pakostikin tällaiset kauniit kamerahihnat:







Toinen ehdoton lempparini oli Leena Juvosen Huoku -keramiikka. Tämä osaston edessä pyörin jo varmaan kyllästymiseen asti, mutta en vain malttanut olla ihailemasta näitä kotimaisia käsitöitä. Yksilöllisiä, kauniita käyttöesineitä, joista olisin todella monta huolinut omaan kotiini. Huoh... sanoo tämä tytsy ja huokuilee näiden perään :)








Ja perään vielä viikonlopun vinkki: Design Market on auki vielä tänään, sunnuntaina klo 17 asti, joten sinne kannattaa lähteä viettämään päivää, jos ei ole jo muita suunnitelmia lyönyt lukkoon.


SHARE:

20 kommenttia

  1. Tuonne kun olisi päässyt. Noi kameran hihnat ovat niin sairaan makeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vieläkin valuu kuola suupielistä... voi olla että sellainen pitää jossain vaiheessa hankkia :)

      Poista
  2. Mä ihastelin täällä noita laattoja, aivan ihania. Tuo laukku missä on teksti hetero phobia olisi varmasti myös kotiutunut meille :)
    Ihanaa sunnuntaita Frida <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo laatat olivat ihania!

      Mukavaa uutta viikkoa... tästä se taas alkaa :)

      Poista
  3. Ihania kuvia olet mahtunut räpsimään, itse en edes kameraa napannut mukaani. :D Harmi, ettei törmätty! Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä?! Bloggarin kuuluu kuulepas kantaa kameraa koko ajan mukana, eikö kukaan ole sinulle sellaista kertonut - hihiii :))))
      Harmin harmi ettei nähty... olisi ollut kiva nähdä sinua taas :)

      Poista
  4. Ihania löytöjä! Kameran hihna on upea, samoin keramiikat ja ja ja... Rentoa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös... oli kyllä monta hallia pullollaan kaikkea kaunista:)
      Hauskaa uutta syyskuun viikkoa sinulle, Anu.

      Poista
  5. Kaunista keramiikkaa, laatat, kaakelit ja kipot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinäkin tykkäät! Itse menetin melkein sydämeni näille ihanuuksille :)

      Poista
  6. Kauniita esineitä,kauniita kuvia ja varmaan oli mukavaa kierrellä tuolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Jael<3
      Sitten kun tulet taas Suomeen, niin katsotan kaikki mahdolliset tapahtumat, mitä on käynnissä... täällä kun tuntuu tapahtuvat koko ajan kaikkea :)

      Poista
  7. Mä en jaksanut lähteä juuri sen tungoksen takia! Ois voinu illalla tosiaan käydä kääntymässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin hieman harmittelin, etten päässyt heti päivällä, mutta kiittelin kyllä sitten jälkeenpäin, kun illalla siellä pääsi sentään kävelemään eteenpäin, eikä ihan koko aikaa tarvinnut hengitellä toisten niskaan :)

      Poista
  8. Kyllä mua joskus harmittaa, kun täältä länsirannikolta on hieman liian pitkä matka sinne pääkaupunkiseudulle. Tuollakin olisi ollut kiva käydä. Nuo keraamiset pitsilaatat ja tekstillaatat näyttävät tosi kivoilta...ja olisi siellä ollut varmasti muutenkin paljon ihasteltavaa...Täytyy ottaa joskus "viikonloppuvapaata" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pitsi-ja tekstilaatat ovat Turkulaisen Terraviivan valmistamia, joten jos joskus otat "viikonloppuvapaata" ja lähdet Turkuun, niin käy ihmeessä visiitillä heilläkin. Olivat livenä vieläkin kauniimpia, kuin kuvissa:)

      Poista
  9. Arvaa vaan, luin tätä postausta illalla puol kuusi, joten enpä tainnut ehtiä. Tai en ehkä olisi jaksanutkaan eilisen täyden päivän jälkeen. Ihania juttuja ihanasti kuvattuna, jälleen kerran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa... nyt pääsit virtuaalikierrokselle... ja sitäpaitsi tällä tavoin säästyi myös rahat :)

      Poista
  10. Niin upeaa keramiikkaa- juuri myöskin minun makuuni.

    VastaaPoista
  11. Oi, mä haluun tollasen kamerahihna!

    VastaaPoista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig