sunnuntai 30. elokuuta 2015

Markkinoille vielä tänään























En tiedä, onko se tuo maaseutu-ilma, vai mikä ihana kiireetön tunnelma, mutta tänäänkin on ihan pakko päästä Oitbackan kartanon maille sunnuntai-markkinoille.

Nämä markkinat alkoivat jo eilen ja jatkuvat siis tänään sunnuntaina. Ja täytyy sanoa, että saan tällaisista päivistä kyllä ihan mielettömästi virtaa. Etenkin, kun tapaan teitä ihania lukijoita siinä samalla. On nimittäin mahtavaa saada kasvoja kommenttien taakse. Ei tarvinnut siis kovin montaa kertaa miettiä, kun kysyttiin, että saavunko tänäänkin paikalle. Pellavat odottavat valmiiksi Country Whiten puodilla. Nyt ei tarvitse, kuin pistää tukka ojennukseen ja hurauttaa paikalle.

Kävin yölläkin taas pienellä ajelulla, kun teinejä alkoi lipua yöllisistä riennoista takaisin Espoon suuntaan. Vähän oli pahoinvoivaa sorttia tällä kertaa... mutta minullapa oli kaksi alepan muovikassia ja talouspaperia autossa mukana. Ei siis hätää... ja kaikki pääsivät kotiportille saakka. Voi tuota nuoruutta, ja omien rajojen etsimistä - juomisen suhteen niitä ei näköjään vielä ole löytynyt, mutta kai elämä opettaa siinäkin asiassa.

Nyt on kolme kuppia kahvia juotu, silmät ovat virkeänä ja minä-tyttö riennän suihkun kautta autolla Kirkkonummelle. Toivottavasti nähdään :)

SHARE:

12 kommenttia

  1. Oot sä kyllä ihana äiti kun jaksat teinejä kuskailla.
    Ihanan näköinen maisema tuolla markkina alueella.
    Myyntirikasta sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo... mua on kuskattu teininä aika paljon, joten haluan omilleni tarjota saman :)

      Poista
  2. Tuon Evan kun sain meillä käymään. Ihailen sen töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että moni muukin haluaisi Evan kylään :) On niin taitava...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. My pleasure... kiva, että saan jakaa jotain kaunista täällä:)

      Poista
  4. Oli ihana nähdä eilen! <3 Ja matkaani tarttunut mekko jota suosittelit onkin uusi lempivaatteeni ja ollut päällä koko päivän ;) Kiitos ihana Friidu <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli :)
      Kiva, että siitä tuli lemppari mekko kertaheitolla... voin vain kuvitella, kuinka ihana se on päällä...

      Poista
  5. Olipa kauniita ja hyvänmielen kuvia paljon <3 Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä... ilo oli ihan täysin minun puolellani :))))

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig