perjantai 24. heinäkuuta 2015

Uniikkeja tauluja myynnissä







Moikat täältä kotirintamalta. Käyn täällä läpi tavaroita, joita ajattelin laittaa myyntiin. Sain jopa tartutettua tämän puuhan tuohon toiseen teinipoikaankin, ja nyt on vaikka mitä ladattu myyntiin nettikauppaan.

Minä puolestani haeskelen nyt näille ihanille ötökkätauluille uutta kotia.

Olen aikoinaan ostanut nämä kuvat Pariisista, Seinen rannalta. Ovat siis jonkun vanhan oppikirjan sivuja. Sittemmin kehystytin ne täällä Suomessa, ja suunnittelin niitä noin miljoonaan eri paikkaan tuolla vanhassa kodissamme. Ja kuten muutamat muistavat, niin muutto tuli, eikä näille löydy täältä uudesta kodista paikkaa. Nyt ovat siis myynnissä yhteishintaan 100 euroa (kaikki 4kpl). En myy niitä erikseen, vaan kaikki kerralla. Mielellään toivoisin noutoa, sillä ovat särkyväistä sorttia.
Kaikki ovat saman kokoisia 20x27cm,
ja kiinnostuneille tulee sähkis tähän perään: frida(at)luukku.com.


Sitten tulee seuraava myytävä:










Tämä enkelitaulu on ihan itse maalattu. Inspiraationa tälle on toiminut Eva Dahlgrenin "Ängeln i rummet"-biisi, joka koskettaa minua ihan mielettömästi, edelleen. Pientä kolmiulotteisuutta siihen antaa aidot höyhenet, joita on maalattu tuonne sekaan, sekä juuttinaru, joka on kieputettu taulun ympärille.
Juuttinaru symboloi sidottuja siipiä, joiden kahleista pitää päästä irti, jotta pääsee lentoon. Meillä monilla on ihan itse tehtyjä kahleita, joita avaamalla elämään voisi tulvia uusia mahdollisuuksia, kun vain tekisimme asian eteen jotain. Minä olen tainnut omia kahleitani jo hieman availla tässä viimeisen puolen vuoden aikana, joten nyt on aika päästää tämä enkeli lentoon, ja siinä samalla uuteen kotiin.

Hinta enkelitaululle on 230,00

Koko on iso 160x60cm, joten toivoisin, että sille järjestyisi nouto täältä Espoosta.
Ja kiinnostuneille tulee tässä sähköposti, jonne voi laittaa viestiä: frida(at)luukku.com.

Sitten tietenkin tuo ihana biisi vielä, niin päästään kaikki tunnelmoimaan:




SHARE:

14 kommenttia

  1. Ihania tauluja, mutta tuo enkelitaulu se vasta onkin UPEA! WAU!
    Eva Dahlgren <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Viltsu:)
      Eva Dahlgren saa ihmeitä aikaan meikäläisessäkin:))

      Poista
  2. Kauniista laulusta syntynyt kaunis taulu ❤️ Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laulu on todellinen helmi... ikisuosikki!
      Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua myös sinulle...

      Poista
  3. Ihana taulu ja laulu! Olen myös tehnyt laulusta taulun vuonna 1994.., siitä onkin aikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä?! Onpa hauska yhteensattuma... ja olisipa kiva nähdä tuo sinun verisosi :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitti, Marina :) Ja mukavaa viikonloppua... meillä paistaa ainakin aurinko pilvien välistä:)

      Poista
  5. Upea tuo enkelitaulu! Miten raskit luopua siitä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, AnuElina<3

      Ihan hyvin... se on jo tehtävänsä ajanut täällä meillä, eikä sille valitettavasti löydy kunnollista paikkaa näiltä nykyisiltä seiniltä:)

      Poista
  6. en pääse yli tuon mustan senkin (en keksinyt muuta sanaa :D) hienoudesta, aivan täydellinen. terveisin ihan pikkaisen vain kateellinen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain koluamaan mummolat ja mammalat läpi... tai sitten kirpparit ja vanhan tavaran liikkeet. Kyllä sullekin jostain löytyy oma, eikä sitten tarvii enää tuntea kateutta - hih:))))

      Poista
    2. mulla on itseasiassa vuosikymmeniä vanha senkki, jonka mun maalarimutsi vetäs mustaksi ja nyt rakastan sitä entistä enemmän! :> itsellänikin on heikkous mustiin, ajan patinoimiin huonekaluihin.

      juu, pitää pitää simmut auki :)

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig