torstai 9. heinäkuuta 2015

Muotia isokokoisille naisille



















Kun Noa Noa vuosia sitten rantautui Suomeen, olin ihan haltioissani. Hankin puodista muutamia ihanuuksia, kunnes aloin tasaisesti lihota, enkä löytänytkään tangosta enää itselleni kokoja. 

Kunnes viimeviikolla löysin Noa Noan toisen liikkeen Helsingin Yrjönkadulta, ja katsokaas, mitä muuta löysin: paljon xl ja xxl-kokoisia vaatteita. Aikas kiva löytö siis... puodissa oli todella paljon alennuksia ja melkein tuo sini-valkoraidallinen, kirjailtu tunika lähtikin matkaani. Minä niin näen sen jo valkoisten caprien kanssa päälläni. Nyt juuri on kuitenkin menossa säästökuuri, joten jätin sen toistaiseksi sinne jonkun muun ostettavaksi. 

Tällä viikolla on taas ajeltu (kyllä, auto toimii edelleen) ympäri Suomenmaata. Toissapäivänä kävin Tampereella, Komediateatterissa katsomassa "Tankki täyteen" -näytelmän. Kuka muistaa? Siis Sulo Vilénin, joka osti aina kaiken, kun halvalla sai? Voi, kuinka tuli lapsuus mieleen. Mitä ilmeisemmin olen varmaan silloin katsonut kaikki sarjan jaksot, koska muistin monet sketsit näytelmästäkin. Hauskaa ja huoletonta touhuilua, ja juuri sopivan kevyttä ajanvietettä näin kesällä.

Nyt täällä innoissani lataan kameraan virtaa, koska tänään olen menossa Asuntomessuille. Minulla on ihan mielettömät odotusarvot, joten toivotaan, että sieltä saa taas ihania ideoita ja inspiraation poikasia. Kiusaan teitä sitten taas monilla photoilla, kunhan päivä on pulkassa:)



SHARE:

14 kommenttia

  1. Ihana liikelöytö kauniine kuvineen! Ihastuttavaa messupäivää, innolla postausta ootellen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Hammi <3
      Voi, kuinka siellä olikaan kaikkia ihanuuksia... ja toivotaan, että ihania juttuja löytyy myös messuilta. Innolla odottelen sitä minäkin:)
      Mukavaa kesäistä torstaita sinulle...

      Poista
  2. No hitsit Frida, mä jo innostuin tuosta tunikasta ja aattelin, että kiva kun jätit sen mulle :) Koska se oli verkkokaupasta loppu, niin soitinkin jo liikeeseen, mutta ne on kaikki mennyt, nyyh ;) Mutta tuo liike on mulle tuttu, koska olen ollut Noa Noan fani jo vuosikausia. En ole nyt piiitkään aikaan käynyt tuolla, joten pitänee tehdä taas reissu Hesan keskustaan. Ale kuulemma kiihtyy viikonloppuna :)

    Älä sitten eksy, kun ajelet messuille, siellä on aikamoiset liikennejärjestelyt. Eilen juuri luovin sitä kautta kotiin, kun palattiin tonttujen retkeltä Korppoon ja Turun suunnalta :) Antoisia messuja! Todennäköisesti sun kuvat on tuhat kertaa parempia kuin varsinaisessa messuoppaassa, joka miehelle tuli Tekniikan Maailman rakennuslehdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan hitsit vitsit... onpa harmi, ettei niitä enää ollut. Oli nimittäin todella kaunis! Ja olisi kyllä sopinut sinullekin.
      Vaikka olihan siellä paljon kaikkea kaunista:)

      Oli kyllä aikamoiset tietyöt siellä, mutta onneksi löysin perille ilman suurempia mutkia:)))

      Poista
  3. Voi mitä ihanuuksia siellä näyttää olevan. Kivaa asuntomessupäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania, ihania... siellä meinasi mennä ihan pää pyörälle:)

      Poista
  4. Noa Noan vaatteet on niin ihania! Tuo tunika on myös mun makuuni. Ensi
    Helsingin reissulla täytyy piipahtaa katsastamaan Yrjönkadun liike, täytyykin
    ruveta jo säästämään sukan varteen :)) Kiitos vinkistä Frida <3

    Itse en pääse tänä vuonna asuntomessuille, kun päätettiin ihan extempore
    lähteä messuilun sijaan Turkkiin lämmittelemään. Kiva, kun jaat kuvia, niin
    pääsen silti fiilistelemään messutalojen antia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noalla on kyllä kivan rento tyyli, joten en ihmettele, että ovat sinunkin makuusi:))
      Joo, huomenissa tulee ensimmäiset kuvat... voit sitten selailla niitä Turkin lämmössä, hih:)

      Poista
  5. Vuosia sitten kävin ahkeraan Pariisissa ja siellä sain ensikosketuksen Noa Noaan ja ihastuin kerta laakista. Siellä tulikin poikettua monen monta kertaa. Nyt kun isoksi tytöksi olen minäkin kasvanut oli tämä vinkki Yrjönkadulla olevasta myymälästä kerrassaan mainio uutinen. Täytyypä päästä pikimmiten vierailulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että meitä on muitakin reheviä naisia, joita miellyttää tämä tyyli. Minä tulen käymään tuolla kyllä uudemman kerran, ja ehkä kolmannenkin:)

      Poista
  6. Mitä ihanaa kauppa täynnä! Kiitos, kun vinkkasit tästä :) Silmiin osui mustavalkoinen kesäkassi ja erityisesti sinun olallasi keikkuva kassi. Pellavalankaa ja itsetehty, otaksun? Kaunis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kassini on Tell me more -merkkinen juuttikassi, jonka olen aikoinaan hankkinut By Pia´silta. Olisi kyllä kiva sanoa, että on ihan itse tehty, mutta valitettavasti ei ole:))

      Poista
  7. Kiitos vinkistä. Näyttää kivoilta nämä vaatteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on niin hienoa, ettei isokokoisten naisten tarvitse pukeutua telttoihin ja lainapeitteisiin, joten ilolla jaan näitä vinkkejä muillekin:)

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig