keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Meidän koti lehtihyllyssä













Siellä se on - lehtihyllyssä! Uuden uutukainen Kotiblogit-lehti, jossa on meidänkin koti esillä. Maailman mahtavinta on se, että kuvat ovat itse ottamiani ja se, että meidän olkkari pääsi kanteen!
Dipsandapsan ja jeejee...

Oli ihan pakko kertoa ärrän myyjällekin, kun lehteä ostin, että kansikuva on meiltä - ei sitä kyllä kiinnostanut tuon taivaallista, mutta pääsinpäs ainakin sanomaan :)

Tukholman reissu meni ihanan rennoissa merkeissä, ja kivaa oli kaikilla. Pieniä vieroitusoireita oli kyllä meikäläisellä havaittavissa, sillä kamera unohtui kotiin. Ei oikein tiennyt, että miten päin olisi pitänyt olla, kun ei ollut kameraa kädessä. Toisaalta koin, että se oli ihanan rentouttava irtiotto myös kuvaamisesta ja bloggaamisesta, sillä kädet vapaana pystyi keskittymään täysillä kaikkeen muuhun.

Auto meni katsastuksesta läpi - finally! Mutta ei reppana lähtenyt enää seuraavana päivänä käyntiin. Niinpä se hinattiin taas takaisin pajalle. Nyt peukut pystyyn, että sen saisi tällä viikolla taas uudestaan tuohon kotipihaan, ja ajoon.




SHARE:

32 kommenttia

  1. Onpa ihanaa, täytyy kiruhtaa kaupan lehtihyllylle! Taitaa olle useampi tuttu koti koti uudessa numerossa <3

    Pidän peukkuja auton saannille! Mukavaa pikkulauantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä numerossa oli monta tuttua bloggaajaa, joten kannattaa kyllä ostaa oma kappale :)

      Mullakin on ollut koko päivän peukut pystyssä... Muksaa keskiviikkoa myös sinulle...

      Poista
  2. Oi mahtavaa! Yksi syy lisää ostaa tämä numero!!

    Ihanaa kesäviikkoa Frida!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just innostuin eilen selailemaan vanhojakin Kotiblogit -lehtiä, ja siellä komeili sinun ihanat parsasi:))

      Ihkua tätä päivää myös sinne Hämeeseen!

      Poista
  3. Onneksi olkoon lehteen pääsyn johdosta. Huomasin, että tässä numerossa on 4 blogia esillä joita luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos:)

      Joo, samaa katselin itsekin, että on monta suosikki-bloggaria mukana tässä numerossa. Kivaa:)

      Poista
  4. Mä en kestä tota sun autoa! Apua!Toivotaan, että saat sen pian ja e h j ä n ä !

    Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et oo ainoa... mä luulen, että hankin moukarin ja moukaroin sen pieniksi palasiksi aika nopsaan:)))

      Muksaa keskiviikkoa!

      Poista
  5. Sylillinen onnen toivotuksista lehteen pääsyn johdosta ja ennen kaikkea itse ottamistasi kuvista lehtijuttuun! Upeaa Friidu!
    Eikun äitis auto vaihtoon vaan, eikös Berlingo tai joku muu vähän pakettiauton tapainen ois sun kaikille härpäkkeille kätevä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanainen <3

      On kyllä ihan oma tunnelmansa siinä, kun katselee itse otettuja kuvia oikein painotuotteen sivuilla. Hieno tunne!

      Äitini auto toimi kuin unelma, mutta oli meillä vain lainassa. Se on nyt palautettu ja peukut ovat pystyssä, että pian saadaan oma takaisin korjaamolta. Tuollainen Berlingo olisi kyllä ihan älyttömän kätevä... pistetään harkintaan:)

      Poista
  6. Oli oikein kiva juttu ja mukavaa olla samassa lehdessä mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jani... ihan huippua olla samassa lehdessä:))) Tykkäsin joka jutusta!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että tykkäsit:)
      Kanteen pääseminen oli kyllä huippua... ihan siiliksissä täällä edelleen!

      Poista
  8. Onneksi olkoon ihanasta jutusta ja kuvista Kotiblogit-lehdessä! Ihan joka tyttö
    ei olekaan covergirl :-) I love your house <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... huomasin, että teidän mökkikin oli mukana samassa numerossa. Hyvässä seurassa siis ollaan lehden sivuilla. Hienoa!
      Ha,haaa... Voinkohan mä mummona sanoa omille lapsenlapsilleni, että mummo on covergirl:))))

      Poista
  9. Kävin heti lehtiostoksilla! Mahtavat, herkulliset kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa!!
      Ja kiva kuulla, että tykkäsit:) Lehdessä oli muutamat meikäläisenkin lemppari-bloggarit mukana...

      Poista
  10. Jee - Ihana juttu oli myös teidän kodista :)
    Mä olin niin paniikissa kuvien oton kanssa -mutta ihan ok kuvat sain otettua.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... niin oli teiltäkin:)
      Kyl me vaan ollaan hyviä, eiksjee... Ihan turhaan panikoit kuvien suhteen:)

      Mukavaa keskiviikkoa ja ihkua loppuviikkoa

      Poista
  11. Täytyypä käydä ostamassa tuo lehti. Hieno on kansi ☺ Kurja tuo autojuttu, mitenkä ne ei saa sitä pajalla kuntoon? Kannattaisko jo kohta vaihtaa, sinullahan menee omaisuus sitä korjaillessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kikka!

      Joo, auto meneekin vaihtoon heti kun vain saisin sen... pieni omaisuus on mennyt jo nyt näihin kaikkiin pikkuvikoihin:)

      Poista
  12. Upeeta Frida, olipa upeat kuvat ja kiva juttu <3! Happy for you!!!!!

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että miellyttivät silmää:)

      Ainahan on parantamisen varaa, mutta ekoiksi lehtikuviksi olivat ihan suhteellisen onnistuneita...

      Poista
  14. Hienoa Frida, täytyy mennä ostamaan lehti. Olet super <3

    VastaaPoista
  15. Mahtavaa! Lämpimät Onnittelut <3 <3 <3

    VastaaPoista
  16. Juttusi lehdessä oli aivan super! Tekee mieli palata kuviin aina uudelleen ja uudelleen - tyylisi on niin ihana!!! Tykkään!

    VastaaPoista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig