perjantai 17. huhtikuuta 2015

Wannabe Tine K













Kyllä niin on taas kevättä rinnassa!

Kävin pitkästä aikaa ihanassa Cafe Lattessa, ja sieltäpä löytyi meille kotiin iso Tine K:n facett, vaasi tai ruukku, ihan miten sen itse haluaa nähdä. Samaan hengenvetoon innostuin kaivamaan minun pienet facettini myös esiin. Yhteen laitoin tulppaanin ja pariin muuhun tuikut. Meillä kun poltellaan kynttilöitä ympäri vuoden. Ja jotta tämä wannabe-Tine K olisi täydellisen tyytyväinen niin sekaan piti asetella vielä yksi tuoksukynttiläkin.

Kevätaurinko on saanut minussa muutenkin ihmeitä aikaan. Olen melkein joka päivä käynyt kävelyllä, sillä löysin kodin lähistöltä juuri sopivan pitkän (=lyhyen) lenkkipolun. Siellä ovat addut saaneet kyytiä! Ja nyt olen käynyt jo toisenkin kerran vesijumpassa. Minä, ja Keski-Espoon kaikki mummut samassa altaassa. Meistä on kuulkaa tullut jo melkein kavereita:)

Nyt täytyy rientää aamutoimiin ja sitten taas koulun penkille. Tänä-viikonloppuna opetellaan Photoshopin käyttöä, ja oppi tulee kyllä todella tarpeeseen.

Ihanaa alkavaa viikonloppua teille, ihanat. Muistakaa hymyillä, niin teillekin hymyillään!


SHARE:

26 kommenttia

  1. Kevät on niin parasta aikaa <3 Täällä myös kevättä rinnoissa ;D.

    Oikein mukavaa viikonloppua kaunokainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Taidan tykätä keväästä jopa enemmän, kuin keskikesästä!

      Mukavaa viikonloppua myös sinulle... ja viikon päästä varmaan nähdäänkin taas, eiks juu :)

      Poista
  2. Voi vitsit, oon himoinnut kanssa tota tinen facetti maljakkoa, vielä jonain päivänä se on pakko kotiuttaa :D Mukavaa koulupäivää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastuin tuohon ihan heti! On vaan niin ihana... joten lompsis lomps, ostoksille siellä:)
      Kiitos. Koulupäivät ovat aina mukavia, etenkin kun opiskelee sellaista mistä pitää:)

      Poista
  3. Mummut ja miksei papatkin ovat parasta seuraa altaassa! Mä käyn vesijuoksemassa ja tuttu porukka moikkailee jo kaupungillakin :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia! Hauskaa koulupäivää ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi:)
      Vistit, kun olisi nuoruudessakin nauttinut koulunkäymisestä yhtä paljon:)

      Poista
  5. Mä en ookaan pitkään aikaan käynyt Cafe Lattessa. Tuoksukynttilän vois hakea ja muutenkin katsastaa puodin valikoima. Kiva idea laittaa kukka noihin laseihin. Mä olen "tajunnut" vain kynttilöitä niissä pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta jää kyllä aina jotain ihanuuksia kouraan.
      Mietin itseasiassa juuri, että voisin seuraavaksi ottaa yhdet facetin hammasmukiksi... kyllä ne vaan on niin monikäyttöisiä:)

      Poista
  6. Ihanaa keväistä pirteyttä <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  7. Ihanat facetit!
    Ja tuo Buddha patsas, -tykkään!
    Mukavaa viikonloppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Titti:)

      Tuo Buddha on aikoinaan hankittu Plantagenista... on kyllä kiva, kun on aika isokin:)
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle...

      Poista
  8. Olipas pirtsakkaan näköistä, täytyy kans ostaa viikonlopuksi tulppaaneja ja tehdä niistä jotain erilaista kuin yksi isompi kimppu. Ja aivan ihana tuo peili tuon arkun takana!!! Mitenkähän sitä sais tuon toisen puoliskon mukaan ajatukseen, eteisen remppaa kun tässä suunnittelen, (puoliksi tehty kun hyvin suunnittelee, vai?) ja tuommoinen peili olis tosi hieno katseen vangitsija. Noita "sopivan pitkiä" lenkkejä mäkin harrastan, on talven jäljiltä kunto aivan ojan pohjalla, kohta onneksi ilmat lämpenee ja pölyt toivottavasti laskeutuu niin voi taas alkaa ulkoilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi

      Tuo peili on yhdestä antiikkiliikkeestä... niistä tekee toisinaan ihania löytöjä. Silloin, kun minulla oli "valkoinen kausi", niin menin maalaamaan sen valkoiseksi. Oli nimittäin tumma puun värinen alunperin:)

      Ihanaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  9. Kaunis kokonaisuus tuon upean vanhan arkkusi päällä. Noi lasit on tosi upeita. Mulla niiden sijaan Affarin vastaavia, mut ne ei vedä ollenkaan vertoja näille ihanuuksille. Nähdään Cafe Latten terassipäivillä 😊

    VastaaPoista
  10. Ompas kaunis kokonaisuus :)
    Täälläkin on reippailtu joka päivä mukavassa keväässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aidafoun:)

      Kiva, että kevät on saanut sinutkin liikkeelle...

      Poista
  11. Ihanat kuvat, myös Frida, joka siellä taustalla häärii.<3 Mäkin olen löytänyt taas tanssiohjelman, kun tuolla ulkona on niin sairaankylmä tuuli. Pääasia, että liikkuu ja siitähän tulee NIIN paljon energiaan ja hyvää mieltä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos:))))

      Tanssiminen on niin hauskaa puuhaa, että olen melkein kateellinen sinulle tuosta löydöstä:))) Mutta joo, pääasia, että liikkuu edes johonkin suuntaan. Olkoonkin, että ne ovat tanssiaskeleita tai kävelyaskeleita...

      Poista
  12. Voi näitä sinun kuviasi - en minä turhaan ääntäni sinulle antanut;)
    Ihanaa keväistä viikonloppua, Frida <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! Olet kyllä ihana!!!

      Ihanaa viikonloppua myös sinulle... täytyy varmaan laittaa sisäinen aurinko paistamaan, kun kevät tuntuu muuten niin kolealta tällä hetkellä:)

      Poista
  13. Upeita kuvia ja mikä tunnelma. <3
    Ihana että löysit kivan lenkkireitin, se tuulettaa kivasti päätä kun pääsee luonnonhelmaan!
    Mummothan on ihan parasta seuraa, voin vain kuvitella kuinka kivaa teillä on vesijumpassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan niin hienoa, kun pääsee hieman puiden keskelle haahuilemaan... ei huomaa edes moottoritien ääntä, vaan kuulee pelkkää linnunlaulua.
      Mummoista on tullut mun lemppareita:)

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig