lauantai 14. maaliskuuta 2015

Paolan luona kylässä




















Ihan ensimmäiseksi on pakko kiittää teitä ihania, sydämellisiä lukijoitani, jotka tsemppasitte meikäläisen ihan uuteen atmosfääriin edellisen postauksen kommenteillanne. Ne todella liikkuttivat minua ja lämmin tunne sydämessä jatkuu edelleen... Kiitos, kiitos, kiitos <3 p="">

Ja sitten päivän varsinaiseen aiheeseen. Sain kutsun Paolan Suhosen uuden Provinssi-87 malliston lanseeraustilaisuuteen. Ja sieltähän minä itseni sitten löysinkin tällä viikolla.

Ihailen Paolaa siinä suhteessa, että hän on tyylilleen uskollinen, oman tiensä kulkija. Hauskaa oli tutustua myös uusiin printteihin, joista osan hän oli itse jopa valokuvannutkin. Kuten Seinäjoki-printin, joka oli siis kuvattu joen pinnasta, ja missäs muualla, kuin Seinäjoella tietenkin.

Tilaisuudessa esiintyi ihastuttava Manna, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus. Ihan mieletön ääni tällä naisella, ja katsokaa kuinka kaunis. Minulle tuli ihan mieleen Sade. Eikö olekin hieman samaa näköä?

Olipas kiva käydä taas ulkomaailmassa, kun koti on ihan hävityksen kauhistus kaikkine muuttolaatikoineen ja pölypalloineen. Mukavaa ja aurinkoista viikonlopun jatkoa teille. Tämä tyttö lähtee seuraavaksi kouluun - Jee!



SHARE:

14 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Eiks vaan olekin :))))

      Oli todella kiva päästä tällaiseen tilaisuuteen mukaan nauttimaan menosta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvin järjestetty ja ihanan rento tunnelma:)

      Poista
  3. Paola Suhosta olen ihaillut aina. Olen myös tavannut hänet ja siskonsa. Mahtavat nahkahaskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo nahkahanskat olivat IHANAT, ja siis todella pehmeää nahkaa!

      Sähän oot jo siis melkein tuttavia Paolan ja siskon kanssa:) Vautsit!
      Just tuli muuten mieleeni, että mahtaakohan siskoa ärsyttää se, että häntä kutsutaan hyvin usein "Paolan siskoksi"... itseasiassa ainakaan minulla ei ole tietoa hänen oikeasta etunimestään... Tällaisia tässä funtsailen... No, mukavaa sunnuntain jatkoa sinulle jokatapauksessa :))

      Poista
  4. Vaikuttaa ihan mahtavan inspiroivalta päivältä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä inspikset kohdillaan ja rento ilmapiiri kaikin puolin. Mahtavaa, että pääsin mukaan:)

      Poista
  5. oo mikä päivä, varmasti ikimuistoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan Tarja

      Oli huikea päivä, ja kiva oli olla mukana tässä Provinssirokissa:)))

      Poista
  6. Paola on ihastuttava. Olen aina ihaillut rohkeuttaan olla omalla polulla ja halusta kehittyä ja oppia uutta. Kuosit on niin kivoja!
    Minä en juurikaa tunne kateutta, mutta nyt kyllä tulin kateelliseksi sulle kun olet päässyt tuonne :)
    Totta..Manna muistuttaa ulkoisesti Sadea ( nyt en muista olenko kuunnellut Mannaa). Sade on upea, kaunis...voi kylläpä on Kokemäenjoessa vettä ehtinyt virrata siitä, kun Saden biisit olivat hittejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moiksan Leena

      Paola on kyllä aivan ihana ja innostava multitalentti:)
      Saden biisit soivat meillä edelleen, mutta muistan kyllä ajan, kun ne soivat muuallakin, kuin vain meikäläisen soittimessa. Voi sitä nuoruutta!

      Poista
  7. Ihana että löysin tänne blogiisi...niinkin läheltä kuin Kirkkonummelta! Tykkään tyylistäsi, kuvistasi ja nyt kun täällä näyttäytyi Paolakin, jonka tyylistä ja vaatteista kovasti tykkään, niin jään seuraamaan sinua. Kaikkea ihanaa elämääsi toivon tuolta tähtien kuvioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis eikä!! Mä seuraan sua instagramissa ja olen jotenkin kokoajan kuvitellut että olet jostain aivan muualta, kuin naapurikunnasta:)

      Aivan mahtavaa, jos tykästyit blogiini... täällä ollaan, joten tervetuloa visiitille toistekin:)

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig