sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Syötävän hyvät kuulokkeet









Moikat teille 18-vee synttäreiltä.

Tämä minun ihana synttärisankarini kulkee kuulokkeet päässä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Menin aikoinaan näyttämään hänelle Pinterestistä kuvaa Beats-kakkukoristeesta, ja silloin sovimme, että hänelle tehdään samanlainen kakku. No ihan samanlainen siitä ei tullut, koska tähän tuli pieni twisti lisää: hän halusi, että se on itse tehty, eikä kaupasta ostettu (käääk).

Minä kyllä nostan hattua nyt siis todella korkealle kaikille leipurimestareille ja jauhopeukaloille. Kuvittelin, että tällaisen sokeri-/ mantelimassakoristeen tekeminen käy melkein leikiten, mutta toisin kävi. Kolme tuntia tämän kanssa väkertelin. Milloin osat eivät pysyneet kasassa, ja milloin taas sain kaikki värit sotkeentumaan keskenään... Ja viimein, kun nostin koristetta kakun päälle, niin sehän meni kolmeen osaan, joita yritin kasata ja paikata siinä kakun päällä.

Koko kakkukin levisi kuin jokisen eväät konsanaan, taisi olla aivan liian kosteata, mutta maku oli kyllä hyvä... ainakin Mauri-pappan mielestä :)

Synttärisankari oli kuitenkin onnellinen, joten mikäs sen mukavampaa!

SHARE:

30 kommenttia

  1. Siitähän tuli hieno kakku ja jos makukin oli kohdillaan se oli täydellinen. Onnea 18 v:lle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ainakin oli persoonallinen kakku... sopi siis tälle päivänsankarille oikein hyvin :) Ja anyt aamulla huomasin, että kakkua oli hävinnyt yön aikanakin, joten ehkä se maku olikin oikein kohdillaan...

      Poista
  2. No mutta komian kakun sait loppujenlopuks aikaiseksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo... ei ole tällaista levinnyttä "palakakkua" näillä kulmilla ennen nähtykään :) Jos sitä oikein paljon harjoittelisi, niin varmaan parin vuoden päästä saisi kaiken pysymään kasassa :))))

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista:)

      Kakku oli ainakin itsetehty ja persoonallinen... täytti siis odotukset:)

      Poista
  4. Hieno kakku :D Onnea sankarille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna

      Ja onnea myös sinne teille yhdelle sankarille :)

      Poista
  5. Siistiltä näyttää! Ja voi että, olet täysi-ikäisen nuorekas äiti <3 Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hammi <3

      Niinpä, ajatella, että näin nuorekkaalla äidillä on täysi-ikäinen poika :))))) Voi, kunpa omat lapsetkin ajattelisivat näin....

      Poista
  6. Siisti, ihan ylimakeen näköinen kakku kuopuksellasi. Kymppi suoritus Frida!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti... me ollaankin tällaisia super-mageita koko perhe... sopii siis meille :))))

      Poista
  7. Onnea sankarille! Ei olisi minulta onnistunut noin hieno kakku, nuo kuulokkeiden pehmusteetkin näyttävät ihan aidoilta. Onneksi poikani rakastavat ihan perinteistä mansikkaista kermakakkua ;)
    On muuten äidissä ja pojassa paljon samaa näköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elli <3

      Hauskaahan tuollaisen väkertäminen oli... pehmusteet taisivat olla kaikkein helpoimmasta päästä:) Kermakakku on kyllä todella hyvää, ehkä sitä tehdään sitten seuraavaksi täälläkin.
      Joku muukin on joskus sanonut, että meidät kyllä tunnistaa äidiksi ja pojaksi:))) Kivaa!

      Poista
  8. Kakku näyttää todella hyvältä ja onnistuneelta, ja mikä tärkeintä, sankari on tyytyväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks AnuElina <3

      Se, että sankari on hymyssä suin vielä muutaman tunnin senkin jälkeen, kun vieraat ovat lähteneet, on kyllä ihan parasta:))

      Poista
  9. Heeii kakku näyttää todella upealta!! Itse en ikinä edes uskaltaisi lähtä kokeilemaan mitään vastaavaa :D Mutta pääasia, että maistui <3 Onnea sankarille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiitti... Kokeilla kannattaa aina. Itsekin ajattelin, ettei se sokerimassasta muovaileminen voi olla paljon vaikeampaa, kuin muovailuvahasta tekeminen... ja hauskaa oli koko kolme tuntia, vaikka se hieman hajoilikin siinä samalla:)

      Poista
  10. Hienosti onnistunut koriste! :)

    Onnea sankarille! On se kyllä "hurjaa" miten lapset kasvaa. Omani ovat vielä pieniä, mutta vanhin kummityttöni täytti syksyllä 18 ja eilen juuri äitinsä kanssa päiviteltiin sitä tosiasiaa, että hänellä tosiaan on jo ajokortti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura

      Minä en voi kyllä vieläkään ymmärtää, että poikani on jo 18 vuotias! Se on kyllä hurjaa! Odotapas vain, niin jonain kauniina aamuna heräät ja huomaat, että omillakin lapsillasi on ajokortti :))

      Poista
  11. Onnea pojalle 18v on hieno ikä. Täältäkin löytyy saman ikäinen poika. Nyt alkoi mieli mielimään suolaista piirakkaa ja aarghhh lisää Starbucks mukeja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti... minäpä välittelen onnittelut eteenpäin tuonne yläkertaan:)
      Oletkos sinä samanlainen tällainen ikinuori äiti, vaikka lapset alkavat olemaan jo aikuisia:)))))))

      PS. Starbuckseja ei koskaan ole liikaa!

      Poista
  12. Hieno kakku, komea poika ja kaunis äiti <3

    VastaaPoista
  13. Beatsit korvilla kulkevat nämä meidänkin "nuoret" :D
    Niin on poikasi äitinsä näköinen <3
    Onnea synttärisankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat olla "the" juttu, nuo beatsit. Meillä ei ainakaan juuri muita ole huolittu päähän.
      Kivaa, että meidät tunnistaa äidiksi ja pojaksi. Me like!

      Poista
  14. Onnea vielä sankarille! Hieno kakku. Kuulokkeet näyttää ihan aidoilta. Oikeesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Titti onnitteluista:)

      Hauskathat nuo kuulokkeet olivat tuossa kakunpäällä. Oli ainakin persoonallisen näköinen ja sankari tykkäsi:)

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig