Sohvapöydän tarina

Sain maanmainiolta AnuElinalta Pieniä unelmia, elämän murusia -blogista haasteen kertoa meidän sohvapöydän tarinan.

Tämä ihanuus on Saima-mummon vanhoja peruja, ja tarina kertoo, että hän on raahannut sen mukanaan Karjalasta asti, kun lähti sotaa pakoon.

Pöydässä on alunperin ollut pidemmät jalat, mutta minä menin ja sahasin ne poikki, jotta sain siitä sohvapöydän. Se oli pitkään ihan sellaisenaan, mutta kun kaipasin siihen hieman lisää korkeutta, jotta se ei jää tuon massiivisen Chesterfieldin varjoon, niin lisäsin siihen teollisuuspyörät alle.

Pöydässä on ollut jos vaikka kuinka monta maalikerrosta. Viimeisin, jonka muistan, oli kelta-ruskea (just ihan mun värit!?), jonka sittemmin hioin pois. Silloin pöytä sai pintaansa kuultovahan. Ja kun halusin lisäraikastusta olkkariin, niin maalasin pöydän Country French -jauhemaalilla valkoiseksi, ja levitin pintaan vielä samaa sarjaa olevan huonekaluvahankin.

Tykkään tästä ihan kympillä. Monta muuttoa ja kotia on takana, mutta uskokaa tai älkää, niin olen raahannut niitä sahaamiani jalkoja koko pitkän reissun mukanani. Eihän sitä tiedä, jos ne haluaa joskus tapittaa takaisin, ja tehdä tästä taas jonkun muunlaisen pöydän.

Valitettavasti en löytänyt kuvaa siitä, kun pöytä oli ihan alkuperäisessä kunnossa, mutta TÄSSÄ teille linkkivinkki, jos haluatte käydä kurkkaamassa, miltä se näytti ennenkuin maalasin sen valkoiseksi.

Tarinat tavaroiden takana ovat minusta ihania, ja sen vuoksi haastankin mukaan seuraavat bloggarit kertomaan omien sohvapöytiensä tarinat:

Lady Mustavalkoinen

Beauty of life

Kuulasta ja kepeää

Toivottavasti innostutte haasteesta:)