perjantai 9. tammikuuta 2015

Piikikäs ja puiseva



Kaunis kiitos kaikille kalenteri-tilaajille. Olin todella yllättynyt ja innoissani, että teitä halukkaita oli niinkin paljon. Ehkä tänä vuonna viisastun tästä, ja alan teetättämään kalentereita jo hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta. Nyt kärsivällisesti odotellaan, että nämä tulisivat nopsaan sieltä painosta.

Minulla alkoi tänään taas kirpputori.  Aamupäivällä vein selkä vääränä neljä ikean kassillista tavaraa myytäväksi. Osa tavaroista on vielä täällä kotona, hinnoittelematta, mutta projekti jatkuu illalla.

Tässä mietin, että kyllä alkaa olla Mankkaan Akselissa hinnat kohdillaan, kun 6 pv:n pöytävuokra on jo 44 euroa, ja sen lisäksi paikasta veloitetaan 2,5% myyntiprovisio. Ei voi siis eurolla ihan kaikkea myydä, ettei mene vallan miinuksen puolelle koko projekti.

Kuten aina siellä käydessäni, nytkin minulle jäi käteen sieltä hui-hai-huikea ostos :) Tämä kuvassa näkyvä puinen pallo. Eikös olekin ihana? Ei ollenkaan tarpeellinen, vaan ihan täysin turhake, mutta tykkään siitä ihan kympillä... taitaa olla yhtä piikikäs ja puiseva, kuin tämän talon emäntä... ja sopii siis tänne meille kuin nyrkki silmään :)

Tänään on perjantai, ja on siis syytä hymyyn. Ihanaa alkavaa viikonloppua teille!
SHARE:

19 kommenttia

  1. Ihana piikikäs ja tykkään niin tosta kuvasta <3 Oikein mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks olekin ihku turhake :)
      Kiva, että kuvakin miellyttää...

      Mukavaa alkanutta uutta viikkoa sinulle<3

      Poista
  2. Kerran olen Akselissa kaupannut tavaroita, kun pöytävuokra tuntui jo silloinkin aika huimalta(taisi olla 42€), mutta löytöjä tehnyt joka kerta, kun siellä käyn. Hyviä kauppoja sulle, Suska koivuladesignesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä monen monta kertaa siellä myynyt tavaroita, ja aina on kauppa käynyt aika hyvin. Toivotaan, että käy vieläkin :)

      Ihanaa maanantaita sinulle<3

      Poista
  3. Onnea kirppismyyntiin! Täytyy kyllä ihmetellä pöytävuokran hintaa vaikka Espoossa onkin. Ja tuo provikka on mielestäni rahastusta ja hyväksikäyttöä, varsinkin kun tuo pöytävuokra on tuollainen. Kovaa bisnestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos... ainakin sinne on tavaraa on kannettu monta kassillista. Nyt toivotaan, että kaikki menee kaupaksi, eikä mitään tarvitse kantaa takaisin :)
      Vuokra tuntuu kyllä korkealta, mutta toisaalta, jos kauppa käy, niin eihän sillä silloin ole mitään merkitystä...

      Mukavaa uutta viikkoa sinulle, Hanni <3

      Poista
  4. No huh huh, kyllä on melkoinen hinta pöytävuokrasta ja vielä provikat päälle.. Itse asun Tampereen vieressä ja olen monesti tuossa lähikirpparilla pitänyt pöytää ja viimeksi jo kauhistelin kun pöytävuokra oli noussut 40 euroon/6 päivää. Hyvin siellä kyllä kauppa käy ja itse tekee löytöjä, mutta huomaa myöskin yleisessä tavaroiden hintojen nousussa että pöytävuokra on noussut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä kova vuokra... monta kertaa vertaan äitini kanssa näitä, ja hän kertoi, että Porista saa melkein koko kuukauden tähän hintaan.
      Toisaalta, jos tavara vaihtaa omistajaa, niin eipä kai sillä niin suurta merkitystä ole, paitsi tietenkin siinä kohtaa, kun hinnoittelee tavaroita. Kivahan se olisi aina jäädä kuitenkin plussan puolelle näissä bisneksissä :)

      Poista
  5. Ihastuttava piikkipallo ♥
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Outi:)

      Ja mukavaa alkanutta uutta viikkoa sinulle...

      Poista
  6. Niinpä, Akseli on nyt hinnoitellut itsensä ulos meikäläisen myyntipaikkana. Samaa olen kuullut muiltakin. Täytyy löytää jotain tilalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuokra on kyllä kova, mutta aina siellä silti on ihmisiä. Yrittänyttä ei laiteta! Loppuviikosta nähdään, kuinka friidun on käynyt:) Ainakaan muuta hyvää kirppistä ei ole vielä löytynyt tilalle. Jos sinä tiedät, niin vinkkaa ihmeessä...

      Poista
  7. Samaa mietin tuon hinnan suhteen, mutta kyllä siellä nyt vielä plussan puolelle jäin. Oma pöytävuokrani päättyi tänään. Yhden löydön tein minäkin, se näkyy myös blogissani tämän päivän postauksessa. Huh kylläpä kello on taas paljon, se olikin jo eilen ;-) Hyviä myyntejä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinulla on ainakin kauppa käynyt... samaa toivon täällä päässä :)
      Ihanan tarjottimen olit löytänyt... kävin kurkkimassa siellä teillä...

      Ihanaa uutta viikkoa sinulle<3

      Poista
  8. Mielenkiinnolla odotteln kommenttia, käykö kauppa entiseen tapaan. Muutama tuttu kertoi, että ei käynyt. Toki se voi olla ajankohdasta kiinni. Koitko muuten sen uuden hinnoittelusysteemin vaikeaksi?
    ps. Hieno piikkipallo! Sitä kun selässä pyörittelee, niin johan rentoutuu... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskotko, että ihan yhtä mielenkiinnolla odotellaan myyntisaldoa täällä:)))

      Uusi hintalappu-systeemi ei ollut mielestäni ollenkaan vaikea. Minä hain vain sieltä hintikset viivakoodeilla, ja kirjoittelin niihin hinnat sitten täällä kotona. Kyllähän sieltä saa hintalaput oikein tuotteilla ja hinnoilla valmiiksi painettuna, mutta minä en osaa olla ollenkaan niin järjestelmällinen. Täällä lyödään hintalappuja tavaroihin kiinni sitä mukaa, kun niitä laatikoista ja kaapeista tulee vastaan:)))

      Poista
  9. Onpa siinä pöydällä hintaa ja vielä provikat! Kun jossain kirppiksillä taas on hintatakuu?!
    Mielenkiinnolla kuulostelen kuinka kauppa käy. Täällä Tampereen liepeillä loppuvuodesta mennyt huonosti ja mitä nyt oon itse katsellut niin samat tavarat seisoo edelleen ja tilaakin on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut pk-seudulla varmaan kauppa käy paremmin. Niin me täällä aina ajatellaan :)

      Poista
    2. Minä pidän täällä molempia peukkuja pystyssä, että kauppa kävisi hyvin:)) Luulenpa, että kaupankäynti riippuu täälläkin paljon ajankohdasta, tavarasta, ja myyntihinnoista. Ainakin minä olen huomannut, että osa tavaroista seisoo pidempiäkin aikoja pöydillä...

      Mukavaa uutta viikkoa sinne Tampereelle:)))

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig