sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Elämäntapamuutos by baby steps















Luonani kävi hieman yli viikko sitten ratkaisukeskeinen valmentaja (tai sellaiseksi opiskeleva), ihana tsemppari, joka lupasi auttaa minua elämäntapamuutoksessani. Aikaisemman postaukset aiheesta löydät TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ (klikedi klik).

Koska tämän valmennuksen perusajatuksena on, että valmennettava itse löytää ratkaisut omiin ongelmiinsa, niin nytpä kerron teille, mihin ratkaisuihin minä päädyin meidän treffeillämme.

Ensinnäkin, sovimme, että aluksi tartun kolmeen eri asiaan saavutellessani elämäntapamuutosta. Nämä kaikki tuntuivat minusta sellaisilta, jotka itse mietin käymämme keskustelun pohjalta ja joihin olin valmis sitoutumaan. Ja kyllä niistä olen melko hyvin saanut pidettyä kiinnikin.

1. Muutos 
Koska liikkuminen on tärkeää, päätin käydä ulkoilemassa (liikkumassa) kolme kertaa viikossa. Tiedän, että suosittelut ovat jotain ihan muuta, mutta tässähän on kyse siitä, että itse kokee asian mieleiseksi ja tavoitteen mahdolliseksi. Jos olisin yrittänyt muuttaa itseni sohvaperunasta suoraan himo-liikkujaksi, niin olisin vain viilannut itseäni linssiin.
Nyt olen käynyt yhtenä päivänä shoppailemassa Helsingissä (hyötyliikuntaa), toisena päivänä fillarilla kaupassa ja kolmantena päivänä rakkaan mieheni kanssa Haukilahdessa kävelylenkillä. Ja sieltähän nämä iloiset kuvatkin ovat :)

2. Muutos
Opettelen syömään aamiaista. Tiedän, ei kuulosta vaikealta, mutta ihmiselle, joka on yli 40 vuotta pärjännyt aamulla kahvin ja teen voimin, niin tämäkin on opettelua siitä vanhasta käyttäytymisestä pois. Olen huomannut, että koska en syö aamiaista, minun tulee ahmittua päivällä aivan liikaa, koska nälkä on jo äitynyt niin suureksi. Nyt opettelen siis syömään aamiaista, jotta ei tarvitsisi popsia kokonaista hevosta sitten myöhemmin päivällä.
Olen todennut, että jugurtti on minulle oikein hyvä aamupala, joten olen napsinut kaupasta mukaan luonnonjugurttia, ananaksia ja rusinoita - nam! Tänään ei kaapista kyllä löytynyt mitään näitä, joten popsin sitten viinirypäleitä.

3. Muutos
Liittyy ravintotietouteen. Vaikka sitä kuinka kuvittelee, että tietää, mikä on terveellistä, niin minulle ainakin syödyt määrät ovat vielä hieman kateissa. On ihan sama, mistä ruoasta on kyse, niin kiskaisen aina kukkurallisen lautasellisen, tai kokonaisen paketillisen.
Sen verran olen nyt opetellut, etten syö esimerkiksi koko pähkinäpussia kerralla, vaan vain"kourallisen" (onneksi minulla on iso koura). Olen muutenkin yrittänyt valita pastan sijaan salaattia ja vaalean leivän sijasta ruisleipää. Totaalikieltäytyjäksi en ole ruvennut minkään suhteen, ja eilenkin söin viisi palaa Fazerin suklaata. Muutosta tässäkin on se, etten syönyt ihan koko suklaalevyä.

Pikkuhiljaa hyvä tulee, ja koska tarkoitus on muuttaa omia, jokapäiväisiä elämäntapoja, niin uskon tällaiseen vähittäiseen muutokseen ihan täysillä. Sääli on tietenkin se, ettei nopeita muutoksia tule edes painon suhteen, mutta ehkä minä sitten ensi jouluna olen päässyt jo hieman lähemmäs ihannepainoani.

Odottelen täällä jo ihan innoissani seuraavaa tapaamistamme. Mitäköhän se tuo tullessaan...

Ihania ja aurinkoisia hellepäivä teille, rakkaat lukijat!

SHARE:

25 kommenttia

  1. Hienoa! Kuulostaa oikein järkevältä ja realistiselta. Uskon, että hyvän olon kylkiäisenä tulee terveydelliset muutokset, kuitenkaan ei tarvitse muuttaa elämää tylsän tiukaksi vaan kohtuullistaa ja nauttia edelleen :) Tsemppiä ja iloa muutoksiin :) Terveisin ja toivotuksin Susanna Oulusta


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna kommentistasi :)

      Minäkin uskon, että kylkiäisinä tulee muitakin muutoksia. Kunhan nyt mennään sellaisella "hitaasti hyvä tulee" -periaatteella. Ikinä en varmaan pystyisi muuttamaan elämääni liian rajalliseksi ja tiukaksi, joten tämä on varmaan oikein hyvä tie eteenpäin:)

      Iloa ja aurinkoa myös sinulle.

      t. Frida

      Poista
  2. Hei Frida!

    Täällä samantapaiset mietteet. Oma listani on opetella nukkumaan, vuosien huonosti nukuttujen öiden jälkeen. On muuten yllättävän haasteellista! Toisena liikunnan lisääminen ja kolmantena ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi. Pienillä muutoksilla yritän mennä, jotta tulisi oikeasti tehtyä pysyvä muutos. Näillä aloitan, ja jatkosuunnitelmatkin on jo mielessä hautumassa :) Herkuistakaan en aio luopua kokonaan, ei minusta totaalikieltäytyjäksi ole. Ihana, että sinulla on valmentaja apuna! Tsemppiä ja mukavaa kesää! t. Kaisuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi Kaisuli

      Kiitos sinulle kommentistasi. Ilahdutti minua kovin:)
      Nukkuminen on kaiken a ja o, joten juu, opettele sinä nukkumaan, niin minä opettelen näitä muita asioita:) Ja varmasti on ihan mielettömän haasteellista!! En epäile ollenkaan.
      Pienillä muutoksilla saa yllättävän paljon aikaan pidemmällä aikajänteellä - näin minulle on ainakin annettu ymmärtää...

      Tsemppiä myös sinulle ja aurinkoa tähän kesään.

      t. Frida

      Poista
  3. Pienestä se lähtee - ja nuokin ovat jo isoja muutoksia! Kiloista pätee edelleenkin totuus: mikä nopeasti lähtee, tulee takaisin vielä nopeammin. Hitaasti vaan yritetään tehdä niitä pieniä muutoksia - eikä anneta pienten takapakkien lannistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkelis Lady

      Niin lähtee... todella pienestä:) Ainakin täällä! Mutta kai se on parempi, että jostain lähtee liikkeelle!! Takapakkeja tulee ja menee, ei niiden pidä antaa lannistaa...

      Iloa ja aurinkoa sinulle.

      t. Frida

      Poista
  4. Hienot suunnitelma ja onpas upeet leinkkeilymaisemat. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pieni Lintu

      Suunnitelmat on kovat.... ja pitkäjänteiset :)
      Haukilahden ulkoilumaisemat ovat aivan ihanat. Meidän oli pakko mennä sinne autolla, koska emme asu lähelläkään:)))

      Lämmintä ja aurinkoista sunnuntai-iltaa.

      T. Frida

      Poista
  5. Hyvältä kuulostaa hei! Pienestä se lähtee! :) Tsemppiä ja ihanaa alkavaa viikkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Melissa

      Kiitos... näillä baby stepseillä on hyvä lähteä liikkeelle:)

      Ihanaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa myös sinulle.

      t. Frida

      Poista
  6. Tsemppiä! ♥ tse aloitin tuon projektin tammikuun alussa ja jees! nyt alkaa jo tulokset (viimeinkin) näkyä.
    Kyseessä ei painonpudotuksen suhteen ollut suuri asia, mutta tie totaalisohvaperunasta "hölkän rakastajaksi" on ollut pitkä ja kivinen, ja sehän jatkuu edelleenkin.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tinde <3

      Kiva kuulla, että sinun projektisi on mennyt hyvin. Antaa uskoa meikäläisellekin:)
      Toivottavasti minäkin herään joku aamu oikein himoiten pientä hölkkälenkkiä:))

      Lämmintä ja aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle.

      t. Frida

      Poista
  7. Siis itse.... I -katosi jonnekkin... :)

    VastaaPoista
  8. Olipas tutun näköiset lenkkeilymaisemat! Etelä-Espoon rantoja pitkin on nautinto lenkkeillä tai pyöräillä. Menee huomaamattaan hieman pidemmänkin lenkin kun maisemat ovat kauniit :)
    Tuo kohta pähkinän syönnin määrän rajoittamisesta kuulostaa tutulta pohdinnalta. Olen pyrkinyt samaan myös itse; pähkinöiden, suklaan tms muiden herkkujen kohdalla. Olen yrittänyt kokeilla tässä ajatusta, että pysähtyy tietoisesti herkutteluhetkeen; keskittyy maistamaan, nauttimaan syömisestä. Tällöin siitä pienemmästä herkkumäärästä saisi suuren nautinnon eikä tarvitsisikaan niin suurta määrää. Välillä se toimii, välillä ei ;)
    Tsemppiä muutosprojektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkelis Rosamaria

      Ai tuollako sinä lenkkeilet... meidän piti oikein lähteä autolla tuonne, jotta päästiin näihin ihaniin maisemiin:)
      Ihanat lenkkimaisemat kyllä...
      Ihan samoja ajatuksia tuon nautinnon suhteen: pienemmällä määrällä saa taltutettua pienen makeanhimon ihan yhtä hyvin, kun oikein ajatuksen kanssa maistelee mitä suuhunsa laittaa. Ei se meilläkään aina toimi, mutta yritystä on:)

      Kiitos tsempeistä ja mukavaa uutta viikkoa

      t. Frida

      Poista
  9. Hienoa, kuulostaa järkevältä mennä sen mukaan mitä tietää itse pystyvänsä tekemään. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kamomilla

      No ensimmäistä kertaa tällainen muutosprojekti kuulostaa minunkin mielestäni järkevältä. Lähteä omista lähtökohdista liikkeelle, eikä yritä aina toteuttaa sitä samaa, mitä kaikki muutkin.
      Tsemppiä kyllä tarvitaan, mutta hiljaa hyvä tulee:))

      Aurinkoista ensiviikkoa

      t. Frida

      Poista
  10. Tsemppiä projektiin, loistavat ensimmäiset muutoskohteet. Uskon itse tällaisiin muutoksiin. Ihmedieteillä päässee nopeasti tavoitteeseen, mutta dietin loputtua palataan ensin entiseen elämään ja lopulta entiseen painoonkin. Opettelemalla uusi elämäntapa muutokset ovat pysyviä. Odottelen jatkouutisia tästä projektista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos... tsemppiä kyllä tarvitaan:)

      Pienillä muutoksilla voi saada vaikka mitä aikaiseksi. Minä ajattelin lähteä näillä liikkeelle. Toivotaan, että tällä tavalla pystyy todella muuttamaan elintapoja. Ja jatkoa seuraa kyllä...

      Aurinkoista uutta viikkkoa sinulle.

      t. Frida

      Poista
  11. Kuulostaa erittäin hyvältä :). Tosi paljon tsemppiä Fridalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Beauty:)

      Toivotaan, että tällä tyylillä saa muutoksista pysyviä... Kiitos tsempeistä ja aurinkoa ja lämpöä sinulle:)

      Terkuin, Frida

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos, Irina <3

      Pikkuhiljaa hyvä tulee... kiitos tsempeistä:)

      Terkuin, Frida

      Poista
  13. Hyvä Frida <3
    Hiljaa hyvää tulee.

    halauksia tuhat.
    Sanna

    VastaaPoista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig