perjantai 25. huhtikuuta 2014

Painonpudotusta ja terveellisempää elämää etsimässä










Yritän epätoivoisesti löytää itsestäni sitä aktiivisempaa ja terveellisempää minää.

Eilen olin taas etsintäreissulla, kun pitkästä aikaa kiskaisin lenkkarit jalkaan ja lähdin ulkoilemaan Canonini kanssa.

Intoiluni jatkui jopa ruokavalioon asti, ja pistelin poskeeni salaattia - hyvin ruokaisaa sellaista, koska mielestäni salaatissakin pitää olla sentään jotain makua!

Haluaisin aloittaa jonkinlaisen elämäntapa-remontin, mutta huomaan kerran jos toisenkin jälkeen, että terveellinen elämäni kestää aina pari päivää, ja innostus lopahtaa, kun joku kantaa eteeni kermajäätelöä, tuorepastaa, suklaata, lakritsia, nacho-lastuja, juustoja, vaaleata leipää ja muita ihania herkkuja. Minulla ei yksinkertaisesti ole minkään valtakunnan itsekuria!

Kärsin painostani, ihan joka päivä. Onnistuneesti olenkin saanut vuorattua itseeni viimeisten vuosien aikana 25 ylimääräistä kiloa. Painan nykyään jo niin paljon, etten käy enää edes vaa´alla, vaan piilotin koko kapistuksen Ikean kassiin, vaatehuoneen perälle jo aikapäiviä sitten. 

Jos minulla on kerran ongelmia painoni kanssa, niin miten ihmeessä sitten muutos voi olla niin vaikeaa? Tarvitsisin varmaan olalleni istumaan jonkun pienen, sarvipäisen personal trainerin, joka patistaisi minua "huonojenkin" päivien yli, ja innostaisi hyvinä päivinä jaksamaan vielä enemmän. 

Minulla ei ole edes selkeää käsitystä, miten tämän elämäntaparemonttini toteuttaisin. Yrittäisinkö välttää hiilihydraatteja, pitäisikö minun koittaa nyt niin paljon pinnalla olevaa Cambridge-ohjelmaa vai jotain ihan muuta... Jotenkin on kyllä vaikea kuvitella, että söisin pelkkiä mauttomia pussikeittoja ensimmäiset kaksi kuukautta, ja sen jälkeen "kohtuullisesti" - mitä sekin siten tarkoittaa. Minä varmaan ahmisin kaikki mahdolliset herkut tuon ajan jälkeen, ihan vain sen takia, etten ole saanut pistettyä niitä suuhuni pitkiin aikoihin... Vähä-hiilihydraattisessa vaihtoehdossa olisi ainakin se hyvä puoli (kuulemma), että siinä voi syödä itsensä kylläiseksi maukkailla ruuilla, eikä tarvitse pitää nälkää loitolla mauttomilla pussikeitoilla ja kitalakeen tarttuvilla pirtelösekoituksilla. Voi, voi... ajatus pitäisi kyllä olla selkeämpi, koska muuten käy niin, että keksin jonkun ihan oman dietti-vaihtoehdon, joka sisältää aivan liikaa "terveellisiä pastaruokia".

Ja yksi ehkä oleellisin asia, jonka haluaisin oppia, on että pieni repsahdus ei välttämättä tarkoita koko projektin epäonnistumista. Minä kun yleensä heitän hanskat tiskiin siinä vaiheessa, ja ajattelen aloittavani sitten taas jonain muuna päivänä (yleensä seuraavana maanantaina) saman alusta. 

No, nyt aloitin torstaina - katsotaan auttaisiko se tämän projektin alkuun lähtemiseen paremmin.


SHARE:

56 kommenttia

  1. Hieno juttu ja paljon tsemppiä... toivottavasti löydät sen sinulle toimivan elämäntaparemontin, alku näyttää jo hyvältä... maukkaan näköisiä nuo salaatit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Marja

      Tsemppiä kyllä tarvitaan tällaisen sohvaperunan kanssa:)

      Terkuin, Frida

      Poista
  2. I hear you - samojen asioiden kanssa täälläkin painitaan.
    Tsemppiä sinne😊

    Jonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna viestistäsi...

      Lohduttavaa, etten ole ainoa, joka kamppailee näiden asioiden kanssa.

      Terkuin, Frida

      Poista
  3. Ei ole helppoa ei. Itselleni tuo hiilarittomuus sopii parhaiten, sillä sehän tosiaan antaa luvan vielä nauttia juustoista ja pihveistä ja vie sokeririippuvuuden mennessään. Hiilarittomuudessa vaan se haittapuoli että pitää suunnitella enemmän ( välipalat välillä vaikeita etenkin jos liikkuu kaupungilla kun kahviloissa on ihan pelkkää vehnäjauhoa vaan tarjolla) itse lihotin itseäni sipseillä ja voileivillä mutta hiilarittomassa ruokavaliossa ne voi korvata pähkinöillä ja vaikka juustoilla ja prociuttolla jos mieli tekee hemmotella herkuilla.
    Tämä sopii minulle mutta ei kaikille. Kaikista tärkein ja tehokkainhan kuitenkin on tuo simppeli juttu että sallii itselleen kaiken mutta pinemmissä määrissä. Siihen kun lisää liikuntaa niin on jo helpomaa laihtua. Itselläni huomasin herkkuhimon pysyvän liikunnalla kurissa. Kunnon lenkin jälkeen on virkeä olo eikä yhtään nälkä.
    Toivottavasti löydät itsellesi sopivan tavan, elämäntaparemontti on lahja jonka annat itsellesi. Saatat jopa löytää itsestäsi uusia puolia. Minäkään en koskaan uskonut jaksavani kuntoilla säännöllisesti ja vielä pitäväni siitä! Syksyllä 2012 ostamani kävelymatto muutti elämäni. Telkkarin edessä kilot karisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkelis moi Kamomilla

      No ei ole helppoa, ei! Hienosti sinä olet kuitenkin tsempannut itsesi muutokseen. Tässä nyt kun olen muutaman kerran katsellut niitä teikäläisen syömisiä, niin voisin kuvitella, että se sopisi minullekin parhaiten. Mutta joo, vaikeaa sekin on silloin, kun kulkee jossain kaupungilla, eikä vaihtoehtoja ole ollenkaan niin paljoa.
      Ehkä tämä pitäisin ajatella juuri lahjana, eikä kidutuksena:))))

      Terkuin, Frida

      Poista
    2. Mulla mennyt juuri niin että tämä on ollut lahja itselleni. Kun on tottunut hiilarittomaan en koskaan koe jääväni mistään paitsi. Moni sanoo että voi sinua raukkaa kun ett voi syödä leipää, mutta minä en koe sitä suureksi haitaksi. Syön minä joskus, jos mieli tekee mutta harvoin edes ajattelen koko asiaa. Maailmassa on niin paljon muita herkkuja!

      Poista
  4. Minäkin ajattelin ehdotella tuota vähähiilihydraattista. Meillä se on isännällä ollut hyvä keino.
    Jostakin sun täytyy se motivaatio löytää ja PÄÄTTÄÄ, että nyt! Ja siihen sitten jokin urheiluinspis. Jokin ohjattu laji? (Pakko lähteä, kun olet ilmoittautunut.) Oletko kokeillut zumbaa? Älyttömän hauskaa!

    Suuren suuret tsempit! Kyllä sä pystyt!
    ps. Torstai on loistava aloituspäivä. Viikonloppu edessä... hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna myötäelämisestä:)

      Joo, ohjattu liikunta saattaisi olla minun juttuni, ja ilmoittauduinkin jo johonkin kunto-tanssin lyhytkurssille. Zumba voisi olla toinen hyvä vaihtoehto, koska tanssiminen on HAUSKAA!

      Kiitos tsempeistä... näin viikonloppua vasten niitä tarvitaan:)

      Terkuin, Frida

      Poista
  5. Voi miten tuttuja ajatuksia! Samojen ongelmien kanssa painitaan täälläkin, mulla ongelmana sokerihimo JA onneton itsekuri. Tuo Cambridge houkutti itseänikin nopeiden tulosten takia, mutta siinä on kaksi isoa kysymysmerkkiä mitä mietin. Ensinnäkin jos ja kun tarkoitus on kerran opetella herkuista pois ja syömään normaalisti, niin miksi laihduttaa herkkupirtelöillä tai -patukoilla, pussikeitot kun ei mene alas. Missä vaiheessa sitä oppii sitten niistä herkuista pois, tai edes syömään normaalisti? Toinen on tuo nopea tahti, ehtiikö iho kiinteytyä mukana?

    Ehkä tosiaan paras tapa on se perusjuttu; syö vähemmän ja kuluttaa enemmän. Totaalikieltoon en itse lähde, se ei aiheuta muuta kuin tuplahimot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkelis Katja

      Ihan sama juttu... makeaa voi mennä roppakaupalla, ja siinä vaiheessa, kuin muille tulee yleensä stoppi ja ällötys, niin meikäläinen on syömisissään vasta puolessavälissä.
      Samoja juttuja olen tuon Cambridgen kohdalla miettinyt, enkä kyllä usko, että se olisi ainakaan minulle sopiva vaihtoehto. Toisaalta nopea painonpudotus houkuttaisi ihan mielettömästi - sellainen kunnon startti! Mutta, joo pussikeittoja, patukoita ja pirtelöä!!!

      Minäkään en totaalikieltoon pysty, koska mitä enemmän kiellän itseltäni asioita, sen enemmän nousee halut ja himot.

      Terkuin, Frida

      Poista
  6. Ei mitään ihme pikadiettejä,ne aiheuttaa vaan juurikin sitä että "laihiksen" loputtua ahmit herkkuja kaksin käsin ja lihot kaikki pois saadut kilot takaisin,pahimmassa tapauksessa tuplana.Kannattaa tehdä ihan kokonaan elämäntapa muutoksia ruokailuun ja liikkumiseen.Lautasmalli ruokaa,syöt 4-5 kertaa päivässä,aamupalaa unohtamatta,kaurapuuro ja muut erilaiset puurot on hyviä,rahka,hedelmät,vaihdat kaikki vehnäiset tuotteet täysjyvään ja tummaan.Herkutellakkin saa kohtuudella,pieniä määriä herkkuja esimerkiksi kerran viikossa tai kahden viikon välein.Liikut enemmän,esimerkiksi aamuisin heti herättyäsi. :) Tsemppiä painonpudotukseen ja ihanaa kevään jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan hei

      Kiitos sinulle vastauksestasi. Pikadietit eivät oikeastaan ole edes vaihtoehto, koska tiedän, että minulle kävisi juurikin niin, että sellaisen päätyttyä olisi molemmat kädet piparipurkilla ja kaikki tulisi tuplana takaisin. Muutoksia pitäisi tehdä juuri tuollaisiin arkisiin tottumuksiin: ensinnäkin pitäisi opetella syömään aamupalaa, vaihtaa vaaleat leivät tummiin ja syödä enemmän hedelmiä ja salaatteja. Voi kun tämä kuulostaa niin helpolta näin kirjoitettuna:)
      Kiitos tuosta aamuliikunta-vinkistä. toteutin sitä jo tänä-aamuna - pienimuotoisesti muutaman kilsan kävelyllä, mutta päivä alkoi tosi hyvin:)

      Terkuin, Frida

      Poista
  7. Huoh. Tuttuja tunteita. Itsekuri on suurin ongelmani. Ja juuri tuo helposti lannistuminen. Heti kun innostus lopahtaa (noin kolme päivää) niin luovutan koko jutun... Tsemppiä isosti sinulle, käyhän välillä kertomassa elämäntaparemontin kuulumisiasi. Uskon, että siitä olisi meille muillekin paljon tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jutta

      Huoh... et tiedä kuinka lohduttavaa on kuulla, että muillakin on samansuuntaisia tunteita ja ahdistuksia.
      Sulla menee sentään kolme päivää, ennenkuin innostus lopahtaa, mun pitäisi päästä kahdesta päivästä ensin edes siihen kolmeen:)
      Meidän pitäisi varmaan perustaa joku bloggareiden oma elämänmuutos-kerho, jossa voisimme tsemppailla toisiamme ja jakaa onnistumisia ja repsahduksia:)))

      Kiitos tsempeistä. Tulevat kyllä tarpeeseen!

      Terkuin, Frida

      Poista
  8. Ehdottaisin, että ottaisit yhteyttä ravintovalmentajaan. Personal trainerit ovat usein kouluttautuneet myös ravintovalmentajan hommiin ja heiltä saa yksilöllisen ruokavalion. Enkä nyt tarkoita mitään kitudieettiä, vaan sellaista, jossa on huomioitu sinun tarpeesi ja kulutuksesi ja liikuntasi määrän yms. Saat selkeät ohjeet ja ruokamäärät mitä syöt milloinkin.

    Itse hain ravintovalmennuksesta tukea salitreenaukseen, jotta söisin oikean määrän oikeita asioita suhteessa treenin määrään. Tuloksia syntyi tosi nopeasti. Mulla ei ole kiloja pudotettavaksi, mutta ylimääräistä rasvaa löytyy aina. Tarkoitus oli karistaa senttejä oikeista kohdista ja näin kuules tapahtui! Reilu kuukaudessa kropasta lähti yhteensä kaksinumeroinen luku senttien muodossa:) Yksin uusien elämäntapojen omaksuminen voi olla hankalaa, Ihminen kuvittelee AINA syövänsä terveellisemmin kuin syökään. Laita meiliä, jos haluat suosituksen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Blondi

      Ihana kuulla, että sinulla tuo ravintovalmentaja on auttanut omassa treenauksessasi... ja näkyviä tuloksia jo kuukaudessa - ihan huikeata!
      Mä haluaisin sellaisen ravintovalmentajan, joka kävisi myös tekemässä minulle ne terveelliset ruoat... ja sitten mielellään loppuperheelle ne pastat ja jauhelihasoosit:)))

      Oliko tuollainen ravintovalmennus kallista? Voikko sellaista ajatella, vaikka ei käykään salilla?

      Terkkuja, Frida

      Poista
    2. Riippuu varmasti valmentajasta ja "paketista" mitä maksaa. Minä halusin ohjeen ruokailuun ilman tapaamisia ja mulle riitti puhelin/s-postituki. Ei se kysy edes kolmenumeroista lukua silloin. Eikä tarvitse käydä salilla, yksilöidyssä ruokavaliossa otetaan huomioon juuri omat tarpeet (painonpudotus/kiinteytys) ja siinä huomioidaan oma liikunnanmäärä. Pelkästään hyvällä ruokavaliolla saa painoa alas, mutta kyllähän liikunta sitä tukee ja edesauttaa; kävelylenkit, päivän aikana tuleva hyötyliikunta - kaikki auttaa! :)

      Poista
    3. Kiitos sinulle... koitan ottaa tämän alun nyt pienin askelin, ja katson sitten josko jatkossa olisi tarvetta tuollaiselle ravintoterapeutille (ON! ihan varmaan)
      Kiva kuulla, ettei se maksa ihan mansikoita... madaltaa kynnystä ottaa sellaiseen yhteyttä:)

      Aurinkoa sinulle:)

      Terkuin, Frida

      Poista
    4. Katsoppa tämän linkin takaa lisätietoja: http://sportslady-h.blogspot.fi/

      Tsemppiä prokkikseen!! :)

      Poista
    5. Kiitos, ihanainen <3

      Käyn tutustumassa... ja joo, tsemppiä tarvitaan! Vaikka olenhan minä kyllä käynyt melkein joka päivä pienellä, parin kisan aamulenkillä, ja yrittänyt pysyttäytyä keitoissa ja ruokaisissa salaateissa:)

      Ihkua illanjatkoa sinulle.

      T. Frida

      Poista
    6. Hei, mä olen tavannut pari kertaa Sports Ladyn ja vaikuttaa todella mukavalta ihmiseltä joten suosittelut minulta myös :))!

      Poista
  9. Joo, valittevan tutulta kuulostaa. Itse en tosin ole edes yrittänyt pudottaa painoa pariin vuoteen, kun vuosien aikana pudottamani kilot ovat aina tulleet korkojen kera takaisin. Laihdutustapoja on ollut Painonvartijoista Keventäjiin, ja molemmat kyllä toimivat aikoinaan. Muistan jo 2-kymppisenä olleeni dietillä, jossa aamupäivisin syötiin vain hedelmiä ja päiväruuilla ei yhdistetty lihaa ja hiilareita. Se varmaan perustui loppujen lopuksi vähähiilihydraattisuuteen. Harmittaa, että aikoinani aloitin koko painonpudotusvenkslailun, kun olin kuitenkin normaalipainoinen, vaikka ylärajoilla. Viime aikoina olen taas käynyt kurkkimassa jälleen Keventäjien sivuja, ja olenkin oikeastaan odottanut sopivaa päivää aloitukselle. Kai se voisi yhtä hyvin olla tänään, mutta maanantai se ei missään nimessä ole!;D Tsemppiä sulle! Et ole yksin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Taina

      Lohdullista, että muutkin painiskelevat samojen asioiden kanssa... En minäkään haluaisi aloittaa varsinaista diettiä, vaan muuttaa hieman elämäntapojani terveellisemmäksi, ja sen myötä tietenkin pudottaa hieman ylimääräistä painoa pois. Aloita sinäkin - TÄNÄÄN! Ei olla ainakaan kumpikaan yksin...

      Terkuin, Frida

      Poista
  10. Monta hienoa kommenttia jo tullut, on ollut mielenkiintoista lukea. Tsemppiä Frida - mukana olen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hammi

      Tsemppiä kyllä tarvitaan tällaisen herkkusuun kanssa:))

      Terkuin, Frida

      Poista
  11. Hienoa, että olet ottanut itseäsi niskasta kiinni. Älä ahnehdi kerralla liikaa, tee elämäntapamuutos pienin askelin. Silloin muutos on varmasti pysyvämpi. Mitään "pussikuureja" en suosittele, koska se ei ole normaalia syömistä. Painon kyllä saa nopeasti alas, mutta tulos on harvoin pysyvä. Minulla ei paino-ongelmaa ole, mitä nyt joka kevät sulattelen pois talvella kertyneet 3-5 kiloa. Kilot ovta vuosi vuodelta tiukemmassa, joten tähän aiheeseen on ollut pakko perehtyä paremmin. Tänä keväänä olin FitFarmin Superdieetillä ja se viimeistään avasi silmäni siltä osin, millainen ruokavalio minulle sopii. Nyt tiedän millä ruualla voin hyvin ja millä huonosti. Se motivoi jatkamaan terveellisellä tiellä. Mahdottomalle herkkusuulle se ei ole aina helppoa (minullekin maistuu pullahöttö, pizza, texmex, jäätelö, suklaa...). Mutta kun muistaa syörä järkevästi kuusi päivää viikossa, niin yhtenä päivänä voi herkutella.
    Kovasti tsemppiä, sinä pystyt kyllä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka AnuElina

      Kiitos, kiitos... kunpa vain saisin pidettyäkin itseäni niskasta kiinni:)
      En voi ahnehtia liikaa kerralla, koska muuten tulee se totaali-hanskat-tiskiin-vaihe, enkä halua aloittaa joka toinen viikko uudestaan. Nyt pitää malttaa, ja ottaa baby-stepsejä:)
      Pussikuurit eivät minulle sovi, joten pitää miettiä, että mitä karsitaan pois lautaselta. Yksi herkuttelupäivä voisi olla kyllä ihan ok... ei tarvitsisi sitten niitäkään jättää pois ihan kokonaan.

      Terkuin, Frida

      Poista
  12. Hurjasti tsemppiä projektiin, miten sen sitten toteutatkaan! <3 Ruokavalio on kaiken perusta, siitä on siis hyvä lähteä liikkeelle. Jos muutos tuntuu vaikealta, niin kannattaa muuttaa yksi asia kerrallaan. Silloin siihen tottuu eikä romahtaminen tapahdu niin helposti. Ensin voi vaikka lisätä päiviinsä aamupalan, tai vaikka tehdä aamupalasta proteiinipitoisemman jos sellaisen jo syö. Lisätä kerran viikossa tai parissa aina jotain uutta lautaselle ja samalla poistaa jotain vanhaa/epäterveellistä.

    Apua ja konkreettista tukea voi saada myös käyttämällä jotain ruokien kirjaamisohjelmaa projektissa. Itse tutkiskelen syömisiäni Kiloklubin avulla. Olen huomannut, että syön paljon enemmän kuin ennen, useammin ja jopa enemmän rasvaakin enkä liho vaan olo tuntuu paljon terveemmältä ja sutjakammalta. :)

    Liikuntaa (kävelyä vaikka) voi sitten voimiensa, mielenkiinnon ja fiiliksen mukaan pitää siinä mukana. Tärkeintä kuitenkin on, että mitä tahansa teet, et tee liikaa kerralla tai muuten tulee "ähky" etkä enää jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan Irina

      Tuo kuulostaa todella järkevältä, kiitos vinkistä. Muutan yhden asian kerrallaan, jotta muutos ei tunnu kertaheitolla liian suurelta. Uskoisin, että repsahdustakaan ei pääse tapahtumaan tällä metodilla ihan niin herkästi.
      Aamupalan syöntiä pitää opetella, koska perinteisesti olen jättänyt sen melkein aina väliin.
      Kuulin pelkkää hyvää tuosta Kiloklubista, joten täytyy varmaan käydä tutustumassa siihen.

      Pikkuhiljaa hyvä tulee:)

      Terkuin, Frida

      Poista
  13. Tuskin on olemassa oikeaa tai väärää painonpudotus tapaa, joillekin sopii toisenlainen ja toisille toisenlainen dieetti. Painonpudotuksessa oleellisinta on löytää se oma tahto, tahto löytää se kipinä kokonaisvaltaiseen elämäntaparemonttiin. Mulla ei ole koskaan ollut ongelmana ruoka, vasn takapiruna on ne herkut ja siitä syystä itse päädyin paino pudotuksessa valitsemaan cambridge ohjelman. Minulla ei tee tiukkaa syödä pussikeittoja ja korvaan näin ollen kaikki päivän ateriat niillä, koska kuten sanoin se syöminen/ oikea ruoka ei ole se the ongelma. Painonpudotus on täysin puhdasta matematiikkaa, eli kulutat enemmän kuin syöt. Jos ajatellaan, että ihmisen pitää kuluttaa 8000 kcal laihtuakseen yhden kilon niin siitä voi jokainen laskea paljonko täytyy energiavajetta syntyä päivittäin, jotta laihtuu esimerkiksi 10 kg kuussa. Painonpudotuksen aloittaminen vaatii aina ihan mielettömän ajatustyön ja siihen täytyy valmistautua ja se täytyy lähteä itsestään ja se naksahdus päässä täytyy tapahtua :) kannattaa esim. Lukea juurikin sieltä cambridgen sivuilta mitä se tosiasiassa on, heillä on eri tasoja, joten pakko ei ole syödä ainoatakaan pussikeittoa, mutta sinullekin varmasti olis hyvä se viikottainen seuranta ja ravintotieto/ ohjaus :) ellen nyt ihan väärin ymmärtänyt kirjoitustasi :) tsemppiä projektiin. Minulla on takana nyt 3 1/2 viikkoa ja olen 12 kg kevyempi, hyvää vauhtia siis menossa kohti tavoitepainoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Johanna

      Mä oon niin kade sulle! Onneksi ihan hyvällä tavalla... Sinä sait minunkin kipinäni syttymään omilla elämäntapa-muutoksillasi. Olet tehnyt ihan huikeaa työtä! Onnea!
      Joo, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle, ja tuo Cambridge olisi houkutteleva nopean alkustartin vuoksi, mutta onneksi tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, etten pystyisi siihen.
      Kai tässä pitää laittaa jäitä hattuun, ja edetä pienin muutoksin, eikä yrittää haukata liian suurta palaa kerralla. Muuten viskelen taas hanskat tiskiin, ja jään odottamaan seuraavaa kipinää, joka saattaa tulla vasta vuoden kuluttua.

      Terkuin, Frida

      Poista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Hei! Minun silmäni avautuivat luettuani Patrik Borgin kirjoja, mm. Rentoa painonhallintaa ja Vinha perä. Suosittelen lämpimästi lukemaan ellet ole jo näihin ehtinyt perehtyä. Laihdutus ei ole kiinni itsekurista. Tsemppiä ja ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä voin tähän samaan vinkata Kaisa Jaakkolan kirjan Hormonitasapaino. Lisäksi mielenkiintoisia opuksia häneltä ovat myös Hormonidieetti ja Taikinasta teräkseksi. Lisäksi oivallisia ajatuksia löytyy Jutta Gustafsbergilta eikä tarvitse edes pyrkiä mihinkään fitnessjuttuihin saadakseen hänen ohjeistaan hyvin irti. Jos kokee, että joku selkeä aikataulu ja valmiiksi tehty ruokavalio voisi sopia pitämään "kuria yllä", niin netistä voi googlettaa Jutan muutaman vuoden takaisen ilmaisen Go Fat Go -dieetin ohjeet tai liittyä Superdieettiin, jossa on myös sama juttu hieman muunnelluilla ohjeilla (mutta maksullinen).

      Poista
    2. Kiitos ihanista vinkeistä.
      En ole tutustunut mihinkään näistä. Äidiltäni sain alkuvuodesta laidaan Rakel Lignellin kirjan jota olen kyllä selaillut.
      Jos laihdutus ei ole kiinni itsekurista, niin sitten minullakin on superhyvät mahdollisuudet tähän:)

      Terkuin, Frida

      Poista
  16. Tulin vinkkaamaan, että viimeinkin sain tehtyä Ikea-haasteen, jos haluat käydä kurkkaamassa : )

    Mutta tämä elämäntaparemontti se vasta kiinnostava aihe onkin ja hyvin ajankohtainen omallakin kohdalla. Tuo sun kirjoitus kuulosti niin tutulta - samat 25 kiloa minäkin olen itselleni viiden viimeisen vuoden aikana kasannut ja juu, paino harmittaa joka päivä. Olen välillä onnistunut vähän painoa pudottamaankin ja liikkumaan reippaasti, mutta sitten homma on tyssännyt sairastumiseen, liikaan kiireeseen tai muihin huoliin. Tapa pudottaa painoa pitäisi olla sellainen, että se sopeutuu muuhun elämään hyvin. Ja sitä itsekuria, sitä pitäisi ehdottomasti saada lisää täälläkin!

    Minä aloitin tällä viikolla tiistaina ; ) ja ainakin kokeilen nyt 5:2 -dieettiä. Saa nähdä miten käy, mutta ainakin olen saanut itseni pari kertaan tunnin reippaalle lenkille ja tänään aamulla tein tunnin voimajoogan. Jooga on sellainen mun lajirakkaus, jota olen aina harrastanut säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta viime vuosina nimenomaan varsin epäsäännöllisesti.

    Kovasti tsemppiä sulle Frida, pidetään mieli korkealla ja kyllä me onnistutaan : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi

      Täytyypä tulla vilkaisemaan, mitä Ikeoita teiltä löytyy:)

      Tämä elämäntapamuutos tuntuu olevan paljon puhuttu aihe, mutta omalla kohdallani ainakin jo melkein välttämätön. Ei ole hyvä olla, kun on 25 ylimääräistä kiloa kannettavana.
      Kiva kuulla, että sinullakin alkoi remontti tällä viikolla. Ja tuo 5:2 -kuulostaa aika inhimilliseltä, kun ei tarvitse totaalisesti kieltäytyä herkuistakaan. Joo, liikuntaa pitäisikin lisätä. Itse olen lisäillyt sitäkin nyt muutamana päivänä todella maltillisesti - ihan vain parin kilsan lenkkejä näin aluksi.

      Tuhannesti tsemppiä myös sinulle, Päivi - Me ollaan huikeita, ja onnistutaan ihan varmasti!

      Terkuin, Frida

      Poista
  17. Niin tuttua tekstiä....mies ihmettelee miten en voi vastustaa esim. suklaadonitseja jos niitä on tarjolla...ihan kaikki herkut käy...ja niitä syödään paljon. Ei suklaata, palasta kerrallaan. TAi palanen kerralaan, mutta monta kertaa "palanen kerrallaan"..:))
    Nyt olen päättänyt, että meille ei osteta herkkuja kotiin...ja jos joku onnetton ostaakin, niitä pidetään piilossa minulta.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Irmastiina

      Kuulostaa kovin tutulta - minäkin pistelen poskeeni kaikenmaailman herkkuja, jos niitä on vain kotona ja saatavilla. Parasta kai olisi, ettei niitä kantaisi edes kaupasta ulos.

      Terkuin, Frida

      Poista
  18. Ihan kuin oisin itse kirjoittanut, huoh. Taas asia oikein valkeni silmissäni, kun esikoinen täytti 20vuotta. Tajusin, että olen "laihduttanut" 20 vuotta ja todellisuudessa painoa on sinä aikana tullu 30 kiloa lisää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Nipsux

      Kuinka lohdullista, että meitä on muitakin... Mulla tuli nyt stoppi tälle paisumiselle, ja jotain on pakko tehdä. Laihduttaminen ei näytä sinullakaan tuottaneen tulosta :( Ehkä sinäkin innostut muuttamaan arkisia elämäntapojasi terveellisemmäksi, ilman että "laihdutat" sen enempää. Toivotaan, että tästä on hyötyä:)

      Terkuin, Frida

      Poista
  19. Aloita hitaasti. Se on mun suositus. Ihmedietit ja muut eivät pidemmän päälle auta kun hetkellisesti ja haluat varmaan pysyvän muutoksen.

    Itse laihduin 10 kiloa aloittaen niin että karsin pahimpia himoja hiljalleen veke ( irtsarit, jäde, suklaa, juusto ). Viikon ajan joka toinen päivä saa syödä jonkun herkun, valitse yksi. Seuraavalla vkolla vaikka vielä
    Joka toinen päivä, mutta pienennä määrää. Kolmannella vkolla joka kolmas päivä pieni herkku jne. Ja sitten vaikka joka päivänä kun on se herkkupäivä niin käyt lenkillä, tms. Näin saa karsittua ne paheet pois ja siinä samalla tulee katsottua muutenkin syömistottumuksia jne.

    Mulla on toiminut tää systeemi parhaiten :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkelis Beauty

      Kiitos sinulle kommentistasi... Minun on varmaan ihan pakko aloittaa hitaasti, koska pika-diettien mukana minulle tulee ihan hirveitä himoja.
      Asia kerrallaan ja toinen toisella kertaa, niin kai tässä on edettävä, eikä yrittääkään muuttaa ihan kaikkea kerralla.
      Tuo herkkujen vähittäinen tiputtaminen kuulostaa ihanan inhimilliseltä, joten kokeilen ehdottomasti sitä. Kiitos vinkistä!

      Terkuin, Frida

      Poista
  20. Hei Frida!
    Ensinnäkin olen jäänyt koukkuun tähän sinun blogiisi. Ihania sisustusvinkkejä.
    Toiseksi, minullekin on lisäpainoa tullut vuosien saatossa n. 2kg/ vuosi. Kun paino on noussut pikku hiljaa ei järkytys ole ollut niin suuri (paitsi valokuviani katsellessa). No, viime jouluna päätin, etten ryhdy laihduttamaan vaan pitämään itsestäni parempaa huolta. Syön ihan samaa ruokaa kuin ennekin, mutta yritän pienentää annoskokoja. Yksi suuri muutos on, että suklaan olen jättänyt lähes kokonaan. Joo-o, olen entinen suurkuluttaja, mutta nykyään makeanhimon yllättäessä syön esim. salmiakkia. Viikko sitten ostin salikortin ja toivon, että jaksan käydä pari kertaa viikossa, kun laskukin napsahtaa säännöllisesti.
    Neljässä kuukaudessa paino on pudonnut 5 kiloa. Olo on parempi ja mikä tärkeintä, en laihduta vaan yritän elää itselleni muutaman lisävuoden lisää.
    Oikein paljon tsemppiä ja aurinkoisia kevät päiviä!
    t. Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Riitta

      Ihanaa- kiitos sinulle mieltä lämmittävästä kommentistasi. Toivottavasti viihdyt täällä jatkossakin:)
      Tuo sinun elämäntapa-muutoksesi kuulostaa juuri sellaiselta, jonka minäkin haluaisin toteuttaa. Vähentää ruokaa - vaihtaa epäterveelliset tottumukset hieman terveellisempiin ja lisätä hieman liikuntaa arkipäiviin.
      Onnea sinulle noista karistetuista kiloista... ja tsemppiä myös sinulle jatkoon!!

      Terkuin, Frida

      Poista
  21. Ihanainen Lumo blogista Lumo Lifestyle on noudattanut nyt miehensä kanssa vuoden päivät 5:2 ruokavaliota. Se perustuu kahteen todi vähäkaloriseen päivään viikossa. Kurkkailepa vinkkejä sieltäkin! Pysyvä painonpudotushan tarkoittaa juuri elämäntapamuutosta. Ja jo 10% pudotus tuo paljon hyviä vaikutuksia terveyteen ja jaksamiseen. Tsemppiä uusiin haateisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, ihanainen Sally

      Nyt lähden heti kurkkimaan, miten siellä on tätä muutosta toteutettu. Tuo voisi olla siitä hyvä tapa toteuttaa pientä muutosta, että ihan kokonaan ei tarvitse kieltäytyä tietyistä ruuista.

      Kiitos tsempeistä - niitä tarvitaan:)

      Terkuin, Frida

      Poista
  22. Mulla ollut sama tilanne nyt vuoden. Tulosta olen saanut niin että olen pienentänyt lautasannoksien kokoa, pyrin pitämään herkkupäivän vain kerran viikossa, hyötyliikunnan lisääminen (kävelen rappuset hissin sijaan ym.)
    Puntari on mun pahin vihollinen -joten sitä en käytä. Vaatteista näkyy kun tuloksia alkaa tulemaan.
    STEMPPIÄ IHANA -Muista olla itsellesi armollinen :)
    terkuin. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi Sanna

      Yksi herkkupäivä viikossa tekisi jo meikäläiselle suuren muutoksen. En oikein ymmärrä, missä vaiheessa olen alkanut kantaa kotiin naposteltavaa joka kaupassakäynnin yhteydessä. Hyötyliikunnan lisääminenkin kuulostaa oikein järkevältä. Pieniä asioita, joilla on suuri merkitys:)
      Puntaria en minäkään ole vielä kaivanut vaatekaapin perältä, mutta kyllä ajattelin sen sieltä jossain vaiheessa nostaa päivänvaloon:)

      Kiitos tsempeistä ja samoin sinulle.

      Terkuin, Frida

      Poista
  23. Minäkin suosittelisin pieniä asioita yksi kerrallaan!! Jos päätät kerralla muuttaa kaiken, muutos ei varmastikaan pidä vaan repsahdus tapahtuu pian. Niin minulle on aina ennen käynyt, mutta nyt olen ollut jo puoli vuotta "kuivilla" kun olen opetellut yhden asian kerrallaan. Ensin opettelin pitämään liikunnasta ja sitä myötä terveellisempi ruokavalio tuli lähes itsekseen. Sallin itselleni yhä herkkuja, mutta kohtuullisessa määrin, kerran viikossa. Tärkeintä koko prosessissa taitaa olla itsensä hyväksyminen ja arvostaminen ja oman hyvinvoinnin ajattelu. Paino on pudonnut kuin huomaamatta, mutta vielä on muutama kilo pudotettavana! Itse en ole ottanut tätä mitenkään painonpudotusprojektina vaan pysyvänä elämäntapamuutoksena.
    Tässä linkki ilmaiseen nettivalmennukseen, josta voi saada hyviä vinkkejä ja inspiraatiota: http://optimalperformance.fi/optimal-health/taikinastaterakseksi/
    Tsemppiä kovasti elämäntapamuutokseen!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi Essi

      Tuo kuulostaa kyllä hyvin järkeenkäyvältä.. Niitä repsahduksia kun tässä yritetään juuri vältellä, ettei tule sitä totaali-turhautumista. Pikkuhiljaa, ja yksi asia kerrallaan...

      Kiitos tuosta linkkivinkistä. Menen heti tutustumaan siihen.

      Kiitos tsempeistä!

      Terkuin, Frida

      Poista
  24. Täällä myös painitaan samojen ongelmien kanssa. Painonvartijoita ja pussikeittoja on kokeiltu- hetken apu niistä on ollut.
    Liikuntaa pitäisi lisätä roimasti, mutta kun inhoon sitä! Ja ruoka-alan ammattilaisena TIEDÄN miten tehdään terveellistä ruokaa, mutta huoh,miten saisi ittensä toimimaan oikein??? Motivaatiota vielä ootellaan. Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkelis Eeviregina

      Lohdullista, että meitä on muitakin... minulla motivaation hakeminen kesti todella KAUAN! Vaikka painosta kärsii, niin todellakin tuo, että alkaisi toimimaan oikein, on niiiiin vaikeaa. I feel you<3
      Kiitos tsempeistä... pienin askelin tässä edetään, eikä varmaan mitään huimaa muutosta ole näkyvissä hetkeen aikaan, mutta suunta on nyt oikea:)

      Lähettelen täältä sulle motivaatio-halauksia, jos ne auttaisivat:)

      Terkuin, Frida

      Poista
  25. Hei, ihan pakko kommentida: Kaunis pyöreä naisellinen nainen. Nauti ja elä. Etsi itsellesi se liikunta laji josta oikeasti nautit riippumatta siitä kunka paljon se kaloreita kuluttaa. Elämä ei ole suorittamista vaan suuri nautinto. Itse opin että juokseminen on nautinto, kun jättää sykemittarit ja aika ja matkatavoitteet kotiin ja vaan juoksee.
    Toki se että paino on sinulle jokapäinen ongelma ja siitä kärsit, on asia jolle pitää jotain tehdä, mutta katso peiliin itseäsi ja totea, Kaunis Nainen, riittävän hyvä. Ole hellä itseäsi kohtaan! Kaunis, kaunis, kaunis, Nainen! Voimia ja tsempit!

    VastaaPoista
  26. Hei,eksyin blogiisi ensimmäistä kertaa, mutta tämä ei varmaankaan jää viimeiseksi, sillä löysin täältä paljon itseäni.
    Tähän elämäntaparemonttisoppaan haluan minäkin työntää lusikkani. Minä olen viime syksystä asti noudattanut 5:2 elämäntapaa. En halua edes kutsua sitä dieetiksi, sillä en koe olevani dieetillä. Painoa minulla on pudotettavana paljon, kymmeniä kiloja, ja kymmenisen kiloa olen jo sulatellut. Minulle tämä pätkäpaasto sopii loistavasti eikä minua haittaa hidas painon putoaminen. Tiedän, että voin elää näin vaikka loppuelämäni, ja silloin tiedän ainakin, että paino ei pääse kohoamaan.
    Paastopäivinä syön iltapäivällä kanaa tai kalaa ja salaattia tai wokkivihanneksia ja illalla hedelmän ja purkillisen raejuustoa. Tarkoitus on syödä noin 500 kaloria. Muutaman paastopäivän jälkeen olen tottunut niiden kevyeen oloon niin, etten pidä tunnetta edes nälkänä. Ja jos mieliteot kovasti kiusaavat, voin lohduttautua, että heti huomenna voin syödä mitä vain. Yleensä niitä mielitekoja ei sitten seuraavana päivänä edes niin kovasti ole. Ja jos on, syön hyvällä omallatunnolla, sillä tiedän, että paastopäivä taas tasaa viikon energialastia.
    Tiedän, ettei tämä sovi kaikille, mutta minä olen vihdoin, kaiken painonvartijapisteilyn, karppaamisen ja nutraamisen jälkeen, löytänyt oman tapani.
    Hyvää jatkoa sinulle, varmasti kurkin blogiasi jatkossakin.

    VastaaPoista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig