torstai 10. huhtikuuta 2014

Annoa, uutuuksia ja sisustamista



















































Pääsin mukaan Kodin 1:sen järjestämään sisustusaamuun, jossa kurkisteltiin tämän kevään ja kesän uutuuksiin, sekä tulevan syksyn trendeihin. Mahtava tilaisuus - kiitos siitä järjestäjille. Merituulen tavaratalo oli pullollaan silmänruokaa ja ihania uusia Annon tuotteita. 

Anno-tuotemerkki teki uuden nousun hieman yli vuosi sitten, ja on ollut mielestäni todella onnistunut uudistus. Ja mikä parasta, tätä tuotemerkkiä kehitetään koko ajan lisää. Jopa siinä määrin, että nyt on tulossa tuotantoon muutamien ulkopuolisten suunnittelijoiden mattoja ja muita tekstiilejä. Innolla odotamme :)

Sarja myöskin laajentuu koko ajan, ja tänä päivänä Annolta löytyy myös Palasohva-uutuus ja saunatuotteita, hammam-tyyppisiä rantapyyhkeitä (hapsuilla, tietenkin - muistaakseni tulevat kesäkuussa tavarataloihin), valaisimia (esim. nuo kuvissa näkyvät ihanat kirjainvalaisimet).. hieman meille vilauteltiin jo ajatusta Anno-sängystäkin.

 Mallisto on rakennettu fiksusti: valkoisten, hiekan ja harmaan perussävyihin tulee kausittain aina sesonkivärejä, joista nyt kesän uutuuksista jäi painuvimmin mieleeni koralli ja sininen (niin ja tietenkin se pirteä keltainen, jota meidän kotona valitettavasti ei ole paljon näkynyt - keltsiä inspistä odotellessa!). Syksyyn puolestaan povaillaan havun vihreää, viininpunaista ja muita lämpimiä, murrettuja sävyjä. Mutta ei mennä niihin sen enempää, koska ainakin täällä Espoon kaupungin laidalla odotellaan lämmintä, aurinkoista ja värikylläistä kesää ensin:)

Mukana tilaisuudessa oli myös Tea-Maria Pyykkönen, joka oli sisustanut yhden miljöön hänelle mieluisimmilla tuotteilla. Väreinä oli valkoista, mustaa ja keltaista, joka eivät välttämättä ole ihan meikäläisen makuun - etenkin kun tilaan oli tuotu myymälästä kaikki mahdolliset salmiakkikuvioiset tyynyt, matot, astiat ja rahit. Hieman liian "matching pairs". Yhdistelemällä enemmän eri kuoseja olisi voinut saada ehkä mielenkiintoisemman kokonaisuuden. HIMA-valokirjaimet senkin päällä olivat kyllä aika hauskat. Mutta hei - makuja on monia, ja joitakin tämä tyyli puhuttelee ihan varmasti. 

Itse haaveilen Annon pellavista, ekologisesta puuvillasta, juutti-raheista ja -matoista, kauniin taivaan sinisistä keittiötekstiileistä, ensimmäisen kuvan kahvimukeista (ihkuja), mustista saunatuotteista ja raidallisista hammam-pyyhkeistä - niin ja tuollaisesta ihanasta risu-telineestä, joka vilahtaa jossain kuvassa. Sellainen on ihan pakko väkertää ensi kesän aikana :)


PS. Kodin 1 on avannut myös uuden sivuston. Joten jos haluat lisää inspistä, ideoita, trenditietoa ja diy-vinkkejä, niin kurkista Elämäni koti -sivustolle (klik). Siellä myös ohjeet instagram-arvontaan, josta voi voittaa 500 euron lahjakortin. Oujee! Nyt minunkin pitää opetella tägäämään kuvia:)

SHARE:

17 kommenttia

  1. Jaaha, se on sitten Kodin 1 -reissu edessä, kiitosta vaan... :D
    Mukavaa viikonloppua!
    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain... ilo oli täysin minun puolellani :)

      Mukavaa viikonloppua myös sinulle, Minna <3

      Toivottelee, Frida

      Poista
  2. Ihania kuvia olet ottanut! :) Anno on kyllä upea sarja!

    Hyvää viikonlopun alkua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Melissa <3

      Anno on niin hieno sarja, että tekisi melkein mieli laittaa koko koti uusiksi :)

      Ihanaa viikonloppua myös sinulle.

      Terkuin, Frida

      Poista
  3. Näyttää niin kivalle, että nyt harmittaa etten paikalle ehtinyt. :) Joku ihana juuttimattokin siellä! Nuo annon rosoisimmat jutut on kyllä ihanimmat.
    Tosi kivoja asuideoita sinulla edellisessä postauksessa. Luotan siihen, että hiuksista tunnistan, jos törmäillään lauantaina! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan Essi

      No onpas harmi, ettet tullut... onneksi tavataan sitten lauantaina, baila, baila...
      Nuo rosoiset ja luonnonmateriaaleista valmistetut Annot puhuttelevat meikäläistä ihan täysillä. Voisin ottaa yhden jokaista tänne meille :)

      Till tomorrow :)

      Terkuin, Frida

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Miimma <3

      Nuo matot ovat ihan huikeita, meille voisin ottaa muutaman:)

      Terkuin, Friidu

      Poista
  5. Anno tuotteet ovat aivan ihania ja hienoja kuvia olet ottanut :)
    Mukavaa viikonloppua ihana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan hei Sanna <3

      Niin ovat, aivan mahtavia tuotteita... mukavaa viikonloppua myös sinulle. Tämä tytsy lähtee kohta Indiedaysin Inspiration-päivää viettämään.

      Terkuin, Frida

      Poista
  6. Upeat kuvat otit! Ihania Anno-juttuja <3 Oli mukava nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cherry<3

      Oli todella kiva tavata... tässä olen aina välillä käynyt kurkkimassa tuolla sinun kauniissa blogissasi, että löytyisikö sieltä mitään fotoja tilaisuudesta:)

      Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Terkuin, Frida

      Poista
  7. Kuvat on kyllä hienoja ja Annon tuotteet ihania....Itse Annon tuotteisiin olen totaalisen hurahtanut... purkit, lautasia ja mottejakin on hankittu =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Henna:)

      Kiva kuulla, että niitä on kantautunut jo teillekin. Ovat kyllä aivan ihania:)

      Mukavaa viikonloppua.

      toivottelee, Frida

      Poista
  8. Sain itsekin kutsun tilaisuuteen ,mutta työasiat ajoivat ohi. Harmi, näytti kivalta tilaisuudelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan hei Lumo

      No voihan harmi... olisitpa päässyt vain. Tilaisuus oli oikein kiva, ja Annot aivan ihania:)

      Terkuin, Frida

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig