sunnuntai 12. elokuuta 2012

Saaristolaistunnelmaa pihamökissä


Maalasin pihamökkimme lattian valkoiseksi juuri ennen lomamatkaa, ja nyt pääsin laittamaan muutamia tavaroita paikoilleen :) Voi onnen päivää!

Olemme mieheni kanssa pikkuhiljaa keräilleet kaikkia Sailing-Yacht-Club-Veneily-Long-Island-Epämääräistä-Saaristolais-Krääsää, jotka siis kaivettiin nyt esiin.

Näin siinä sitten käy, että nyt sitä tuntuu olevan hieman liikaa, ja se alkaa hyppimään silmille. 
Onneksi pois on helppo ottaa! (Mieheni ei vielä tiedä, että aion karsia niitä...)

Liput, poijun ja Sailing-taulun raahasimme vuosia sitten Bostonista. Majakka-lyhty on ystäviltä saatu lahja Hangosta, vanha metallinen myrskylyhty on Tammisaaresta. Turkoosi vanha arkku on muistaakseni huutonetistä, samoin kuin tuo levitettävä sohva (joka kipeästi kaipaisi uusia päällisiä).

Osa seinällä olevista tauluista on vielä vaiheessa... innoissani maalasin pohjat. Viimeistelyn teen, kunhan ehdin ;) Värikkäät kehykset ovat vanhoista ajopuista tehty ja odottavat vielä kuvia.

Ihanat nahkatuolit ovat olleet jo lapsuudenkodissani, sittemmin siskollani ja nyt ne pääsivät meille.

En millään malttanut pitää sormiani erossa kamerasta, joten tässä teille muutamia kuvia.

Odottakaahan, kun pääsen levittelemään tyynyjä, torkkupeittoja, hyllyjä, verhoja, kynttilöitä... ai niin, ja ikkunapuitteetkin pitäisi vielä maalata sisäpuolelta... huh






























SHARE:

2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. KIITOS! Ainakin uskon, että siitä tulee ihana, kun vähän tuunailen ja duunailen lisää ;)

      Poista

© Visualaddict

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig