Kävipä tässä eräänä viikonloppuna niin, että heräsin hieman yli neljä aamulla iloisiin ääniin, kun oma lapseni ja hänen mukanaan joukko tämän kylän poikia tuli meille yöksi. Hetken aikaa kuuntelin ruoanlaiton ääniä, epävireistä laulua ja jutustelua. Ja kun kaikki oli hiljentynyt, minä nousin ylös ja hipsin makuuhuoneestani aamukahvin keittoon. Näin kolme poikaa nukkumassa ristiin rastiin olohuoneen lattialla ja yhden omassa sängyssään. Turvallisesti kotona, ja muutama kaverikin siinä samalla. Hyvä niin.
Ajattelin olla häritsemättä heidän untaan, otin kamerani ja lähdin kaupungille. Ja voin kertoa, että se tunne, kun olet melkein yksin liikkeellä nukkuvassa suurkaupungissa on ihan huikea. Melkein kolme tuntia kävelin pitkin Helsingin katuja ja tiedättekös mitä huomasin?
Sen, että syksy on täällä.
Ja sen, että monet himolenkkeilijät ovat myös aamuvirkkuja.
